Nämä kuvat on viime keväältä: kasvimaassa on jo pienet versot järvellä kolmen joutsenen perhekriisi. Taisto ja siipien mäiske kestivät monta tuntia. Naapuri kertoi, että myös tänä keväänä nahisteltiin. Näin kaupunkilaisena ja luonnonmenosta mitään tietämättömänä sanoisin että tappelevat vissiin samasta naisesta. Siis tyttöjoutsenesta :) Haavoittuneen kolmannen osapuolen kerrottiin kävelleen pois tietä kaupungin suuntaan, siipi lyyhyssä ontuen jalkaansa.
30. toukokuuta 2011
Talviturkki on sitten heitetty! Ja muutenkin elämä aikas kivaa. Sateesta huolimatta saatiin laitettua viikonloppuna mökille kasvimaa. Kolmea erilaista salaattia, tilliä ja avomaakurkkua. Lisäksi kokeilen keltaista papua (ostin siemeniä koska kuvassa pavut olivat nätin värisiä). Hain vielä Plantagenista luomutimjamia, -basilikaa, -villirucolaa ja -ruohosipulia ja pistin nekin maahan. Nyt täytyy toivoa että pakkasukko meni jo menojaan.
Nämä kuvat on viime keväältä: kasvimaassa on jo pienet versot järvellä kolmen joutsenen perhekriisi. Taisto ja siipien mäiske kestivät monta tuntia. Naapuri kertoi, että myös tänä keväänä nahisteltiin. Näin kaupunkilaisena ja luonnonmenosta mitään tietämättömänä sanoisin että tappelevat vissiin samasta naisesta. Siis tyttöjoutsenesta :) Haavoittuneen kolmannen osapuolen kerrottiin kävelleen pois tietä kaupungin suuntaan, siipi lyyhyssä ontuen jalkaansa.


Nämä kuvat on viime keväältä: kasvimaassa on jo pienet versot järvellä kolmen joutsenen perhekriisi. Taisto ja siipien mäiske kestivät monta tuntia. Naapuri kertoi, että myös tänä keväänä nahisteltiin. Näin kaupunkilaisena ja luonnonmenosta mitään tietämättömänä sanoisin että tappelevat vissiin samasta naisesta. Siis tyttöjoutsenesta :) Haavoittuneen kolmannen osapuolen kerrottiin kävelleen pois tietä kaupungin suuntaan, siipi lyyhyssä ontuen jalkaansa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
50 VUOTTA ELÄMÄÄ
Maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna pidettiin huippusalaiset synttäribileet, jotka huippusalainen synttärikomitea suunnitteli huippusalais...
-
Äskettäin lonkkaan tekonivelen saanut ystäväni kysyi, kuinka menettelen lentokentän turvatarkastuksessa, kun on metallisia tekoniveliä. Noh...
-
Kun kerran tule edellisessä postauksessa luvattua aloittaa elämäntapamuutos niin miksei tekisi sitä samantien. Mireille Guilianon kirjoihin ...
-
Nizzaa sanotaan Cannesista Italian rajalle ulottuvan Ranskan Rivieran, Côte d'Azurin pääkaupungiksi. Matkailijalle kaupunki on sopivan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!