Viikonloppuun kuului paitsi pieniä myös mukavia sattumuksia.
Tapasimme uuden Pariisiystävämme Katariinan yhteisen illallisen merkeissä, mikä tarkoittaa täällä noin klo 21-23 aikaan.
Tämän kaupungin edullisimpia menuita - kolmen ruokalajin aterioita- saa ilman muuta Latinalaiskorttelista (on niitä muitakin).Alku-, pää- ja jälkiruoan voi valita useista eri vaihtoehdoista, ateriat ovat sopivan kokoisia ja yleensä ihan simppeliä hyvää ruokaa. Ainakin tässä meidän valitsemassa Jardin du Roi-ravintolassa rue de la Huchette-kadulla.
Itse otin alkuruoaksi sipulipiirakkaa (ja sain ison salaatin sen mukana), pääruoaksi kalaa ja riisiä, jälkkäriksi mousse au chocolat (seuralaiset söivät jäätelöä). Menun hinta 14,90 ja puolikaan viini kanssa pitkän kaavan aterialle tuli hintaa kokonaiset 21 euroa. Joten älköön enää kukaan luulko että eläminen Pariisissa on kallista.
Latinalaiskortteli on muutenkin iltaisin värikästä aluetta. Turisteja on paljon joka puolelta maailmaa, musiikki soi pianobaareista, ihmiset ovat hyväntuulisia ja valinnanvaihtoehtoja on melkein kaikista maailman keittiöistä.
Liikkuminen yleensä ilta-aikaan täällä on ihan turvallista. Ja oi Pariisin iltavaloja!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
50 VUOTTA ELÄMÄÄ
Maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna pidettiin huippusalaiset synttäribileet, jotka huippusalainen synttärikomitea suunnitteli huippusalais...
-
Äskettäin lonkkaan tekonivelen saanut ystäväni kysyi, kuinka menettelen lentokentän turvatarkastuksessa, kun on metallisia tekoniveliä. Noh...
-
Kun kerran tule edellisessä postauksessa luvattua aloittaa elämäntapamuutos niin miksei tekisi sitä samantien. Mireille Guilianon kirjoihin ...
-
Nizzaa sanotaan Cannesista Italian rajalle ulottuvan Ranskan Rivieran, Côte d'Azurin pääkaupungiksi. Matkailijalle kaupunki on sopivan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!