Ainoa

"täältä tullaan elinikäinen oppiminen

sanon minä

ja näen jo painajaisia

että sitten kun viimein olen vanhainkodissa

ja juuri käymässä päiväunille

siihen singahtaa joku terapeutti

sanomaan

että tämä mummupa se ei vielä espanjaa osaakaan

si comprendo ala polkea

ja minä poljen ja permanentti pehmenee pipon alla

ja minä puuskutan kuin hengetön mopo"

Aino Suholan kirjasta Jos ois joku, vaikka Jumala

Nyt skräpätään!

Oon hurahtanut. Taas.

Aina syksyn lähestyessä sitä jahkailee mitähän jännää uutta kikkailisi tulevana syksynä. Kelaa kuvastoja ja harrastuslehtiä, työväenopiston kursseja ja menopalstoja. On tarjolla jos jonkinlaista tuunaamista ja vipertämistä.
Mulle tuli uusi juttu ihan puskista. Sain tartunnan vahingossa. Jäin koukkuun ekan kerran jälkeen.

Skräppääminen on yhdenlaista askartelua. Se on hyvää vastapainoa kirjoittamiselle tai sen lämmittelyä ja inspiroitumista. Tai vain rentoutumista ja uppoamista toiseen maailmaan. Sen ei ole pakko liittyä kirjoittamiseen ollenkaan. Skrapbook tarkoittaa leikekirjaa, josta sana skräppäyskin on johdettu. Idea on tavallaan vanha mutta on nyt ihan IN ja tullut Suomeen Amerikasta, kuinkas muuten. Kokeilumielessä voi alkuun tehdä vaikka kortin.
Tässä harrastuksessa ideoita löytyy loputtomiin. Tarvitaan tyhjä kirja. Sen täyttämiseen voi käyttää vanhoja valokuvia, kirjeitä, kortteja, tarroja, kiiltokuvia, pääsylippuja, matkalippuja, piirustuksia tai vaikkapa kuivattuja kukkia.. Sitten vaan leikkaamaan ja liimaamaan, yhdistelemään ja keksimään tarinoita. Kuvia voi täydentää omilla tai lainatuilla runoilla, aforsimeilla tai lehdistä leikatuilla tekstipätkillä. Mutta varoitus: hommassa voi mennä ajantaju, koska juttuun uppoutuu niin täysillä. Näin kävi minulle.

Skräppäsin siskon pojalle synttärilahjaksi leikekirjan. Painelin Tiimariin ja ostin monella kympillä kaikenlaista kivaa; tyhjän muistikirjan, tarroja, tusseja, käsin tehtyä paperia, kuviokartonkia, kaksipuoleista teippiä, erilaisia koristenauhoja ym. Jouduin syömään olohuoneessa, koska tarvikkeet olivat useita päiviä levällään keittiön pöydällä. Kirjoitin pienen tarinan miehenalusta ja leikkasin siitä pätkiä sopivasti joka sivulle. Lisäksi valokuvia sun muuta.. Kerralla unohtui maalliset murheet sitä tehdessä.

Skräpätä voi matkan, häät, harrastuksen, ystävän, rakkauden taikka lemmikkieläimen. Kokonaisen elämänkin voi skräpätä mutta kannattaa ottaa jokin teema tai tietyt asiat, merkkitapahtumat tai ihmiset, koska elämä on pitkä... Myös arkielämän voi skräpätä. Tehdä tutusta elämästä uusia tarinoita. Asioiden tarkastelu kuvia sommittelemalla on hirmu eheyttävää. Elämäänsä omin käsin työstäminen saksien ja liimapurkin kanssa on ihanan luovaa. Skräppäämisessä mikään ei ole kiellettyä. (paitsi kaikkien rahojen tuhlaaminen askartelukauppaan...)

Lisäideoita harrastukseen löytyy mm. Johanna Jokipaltion kirjasta Nyt skräpätään. Löytyy kirjastosta.

Oikeita asioita

Ehdin olla muutaman viikon kotosalla ja taas on the road.
Jos juureni ovat Pohjanmaalla niin sydämeni on Pohjois-Karjalassa, entisellä kotiseudullani. Ajelin tänne lauantaina ja tunnelmoin, kuten aina lähestyessä Joensuuta. Heinäveden kohdalla viimeistään, sydän alkaa lyödä nopeammin ja tunnen kummallista kaihoa maisemia katsellessa. Tunnen tulevani kotiin. Nämä talot ja pellot, kivikkoiset maat tunnistaisin vaikka silmät ummessa. Tällä on tietynlainen tuoksu (eikä se ole pelkkä lehmänpaska). Raikas maaseudun tuoksu jota silmäni haistelevat. Melkein tekee mieli ummistaa ne ja jäädä nuuhkimaan.
Saavun sydämen majataloon Käsämän kylälle noin 20km ennen Joensuuta. Lapset rientävät ovella vastaan, saan rutkasti halauksia kuten perinteeseen kuuluu. Ihan aina tunnen olevani tervetullut tänne. Ihailen tätä vieraanvaraisuutta joka huokuu ja jota ei tuputeta. Vaihdamme kuulumiset, talon kissoista toinen on sairastunut, työt alkoivat, syksy tuli. Joensuuhun on avattu uusi ostoskeskus (kaupungin ensimmäinen). Kuntia yhdistyy täälläkin ja keskustelu käy kuumana. Tämän vuotinen tattikisan voitto tuli kahdella tatilla, kuvitella!
Seuraavana päivänä teemme kierroksen lähimetsään, saldo: yksi tatti. kourallinen mustikoita, toinen metsämansikoita ja suu vaapukalla. Takapiha on punaisenaan puolukoita ja poimin maljakollisen roosanvärisiä kanervia. Ihmettelen itse muinoin istuttamiani liljoja, jotka kukkivat elokuussa. Heti kyläkaupan auettua riennän tiskille,
- pari pussia karjalanpiirakoita!!
Maistelen niitä enkä osaa päättää kumpi on tällä hetkellä suosikkini, peruna-vai riisipiiras. Voin maku sulaa suuhun, minä sulan tuoliin. 11 vuotta P-karjalassa asuneena ja asiaan perehtyneenä voin riemulla todeta, että maailman parhaat karjalanpiirakat saa tien toiselta puolelta. Kannan niitä kotiin niin paljon kun jaksan kantaa!

Asetuttuani taloksi ajan seuraavana päivänä Joensuun keskustaan. Pysähdyn Kuopiontien varteen Kuoringan uimarannalle - Suomen Gardalle. Maan puhdasvetisimpiä järviä. Kaupungin suussasulavimmat munkit ja paljon paljon muistoja. Kaupunkiinpäin mennessä yliospiston punatiilisten rakennusten kohdalla putoan taas haaveisiin. Onko siitä jo 20 vuotta, kun itse kävelin tuossa. Reppu selässä, maailma avoinna ja akateeminen vapaus edessäpäin. Aina tenttipäivän jälkeen biletettiin ankarasti ja muulloin elettiin kun pellossa. Joku tööttää takanani liikennevaloissa. Vihreä vaihtui jo!
Ajelen ohi sosiaaliviraston jossa vietin työelämää neljän vuoden verran. Aina valmis sijaisuuksiin, aina rahapula, silloin jaksoi vähemmilläkin yöunilla tapella asunnottomien kanssa. Torin ohi ajaessa sydän hypähtää ilmaan. Tahtoo heti lörtsyjä ja viipurinrinkeliä! Puikkelehdin kaupungilla ja ihmettelen: ei tuota rakennusta tossa ennen ollut. Kaarran Suvantosiltaa Niinivaaralle ja hidastelen. Ilosaaren laguunissa meillä oli tapana kavereiden kanssa käydä kesäisin yöuinnilla baarista tullessa. Sillan oikean puolen rannan puut on kokonaan kaadettu ja tilalle nousee hulppeita rakennuksia. Koukkaan Pielisensuunkadun kautta, uusia yrityksiä joka kadun kulmassa mutta vanha pizzeria on paikallaan. Tuttu leikkipuisto, unohdetut kadunnimet ja parveke jossa kerran istuskelin hyvin hyvin rakastuneena...
Käyn moikkaamassa kummipoikaa joka ei enää tunne minua. Itsellä on tunne, etten ole poissa ollutkaan. Ystävän kanssa tarina jatkuu siitä mihin se joskus jäi. Hän laittelee kahvia, minä istun nojatuoliin ja puhumme suu vaahdossa. Kerron hälle etten koskaan unohda ihmistä jonka kanssa tein ekaa kertaa porkkanalaatikkoa. Ja askartelin joulukortteja. Ja vuodatin elämää. Pojasta on kasvanut fiksu pikkukaveri, jolle jamesbondelokuvan tekeminen on nyt ykkösjuttu. Katselen silmät pyöreänä tekemiään filmejä. Hän vilkuilee minua uteliaana ja ujona. Tuntuu hyvältä kun ystävän mies hörähtää
- et oo yhtään muuttunut! (tarkoitti varmaan etten oo vanhentunut)
Onneksi jotkut asiat ei muutu.

"Lähiruokatapahtuma Joensuun satamassa ti 19.8 klo 12-18

Lähiruokahydepark, musiikkia, kulttuurikioski, maistiaisia.

PERUNAPASSI 5€. Oikeuttaa maistamaan viidestä eri

perunalajikkeesta valmistettua ruokaa."

- Ilmoitus Karjalaisessa -

Sinne! Kaikki minut hyvin tuntevat tietävät, että olen perunahullu...