Noh…kokemuksia siitä on yhtä monta kun on lentokenttiä ollut.
Yleensä pelkillä lomalennoilla ei ole mitään ongelmaa. Ketä kiinnostaa Kanarialle tai Turkkiin viikoksi-pariksi lentävä ja naama punaisena takaisin palaava lomalainen.
Samoin Suomesta lähtiessä ei yleensä ole pulmia, kun homma hoituu suomalaiseen tapaan rauhallisesti ja tutulla kielellä.
Toinen juttu on isommat lentokentät, kuten vaikka Pariisi tai Barcelona. Siellä systeemi on tarkempaa ja aikamoista sähellystä välillä.
Edellisen kerran huonon kokemuksen takia mietin tällä kertaa vakavasti, että pyydän enkunkielisen todistuksen tekonivelistä omalta lääkäriltäni. Tuolloin pari vuotta sitten kiukkunen mustahipiäinen turvatarkastajatar Pariisin CDG-kentällä komensi selittelyistä huolimatta riisumaan kengät. ”Take your shoes away!!” - se huusi, vaikka kuinka yritin selittää, että on vaikea kävellä ilman kenkiä jäykistetyllä nilkalla ja kipeällä jalkapohjalla. Siinä sitten vaapuin hiki päässä ilman kenkiä turvaportin läpi ja vielä kehtasivat mumista, että olisit sanonut meille. Nappasin shown jälkeen vaatteeni ja laukkuni kiukusta puhkuen, kun selän taakse kerääntyi jono ihmettelemään mitä tapahtuu ja yhdet ei kerkeä kuuntelemaan.
Aikoinaan Heinolassa kirjattiin tekonivelet healthcardiin eli terveyskorttiin. Mutta kortteja kertyi kokonainen nippu eivätkä ole enää edes ajan tasalla. Koska kukaan ei lentokentillä niitä koskaan kysellyt, ne jäivät vähitellen matkasta pois. Jospa nyt siis ihan virallisen todistuksen hankkisin (tosin mulle on joskus kerrottu ettei näillä oo loppupelissä mitään virkaa, niin helppoja väärentää.)
Ajattelen et kirjoitan lekurilleni listan mitä kaikkea meitsistä löytyy ja tehdään asiasta paperi: tekoniveliä kahdeksan, metallisinkilöitä siellä, naulaa täällä…ja pitäisko ne niskan ruuvitkin mainita?
Lopulta alkaa itteenikin hirvittää moinen lista ja asiaa harkittuani päätän sittenkin unohtaa koko jutun ja metalliromun. Eikun herran huomaan niinkun tähänkin asti ja matkaan vaan!
Silti tällä kertaa päätän asennoitua hommaan rauhallisesti.
Suomesta Pariisiin lähtiessä kaikki menee taas ok, turvaportin vierestä löytyy tuoli jolla istuessa voi riisua kengät.Portin hälyytettyä naispuolinen virkailija (näin on aina) tekee ns.ruumiintarkastuksen. Ja hyvää matkaa!
Takaisin tullessa Pariisin Orlyn kentällä edetäänkin pitkän kaavan mukaan. Jonon liikkuessa hitaasti riisun valmiiksi housuista vyön metallisolkineen pois, avaan laukun, otan takin päältä samalla kun mieheni takana kiskoo repusta tietokonettaan, kännykkää ja avaimia esille.
Valitsen kahdesta linjasta sen jossa on vaalea nainen (mustat on pelottavia!) Irtotavarat ja käsilaukku nostetaan hihnalle valkoiseen muovilaatikkoon, jossa ne kulkevat läpivalaisulaitteen läpi eteenpäin. Kerron tekonivelistä heti alkuun vaalealle naiselle hihnan toisella puolella: ”I have metallic implants.” ”It’s ok”, hän huikkaa asian mieskolleegalleen edempänä. Onko kameraa tai muuta laukussa, se käsketään ottaa näkyville. Turvaportti lähestyy ja sanon sen edessä olevalle miehelle vielä kertaalleen ”I have many metallic implants. And it’s difficult for me to walk without shoes…” On monta metallista tekoniveltä ja vaikea kävellä ilman kenkiä.
Turvaportin toisella puolella oleva vanhempi mies viittoo tulemaan portista läpi. Astun yli ja portti pärähtää. Jono pysähtyy, päät kääntyvät äänen suuntaan. Vanha herra sanoo jotain ranskaksi ja viittoo menemään takaisin. Hän osoittaa kenkiäni ja heiluttaa käsiä ja puhuu ranskaa. Voi kettu, onko sittenkin otettava kengät pois. Seisoa törötän portin edessä…enkä oo ymmärtävinäni. Osoitan polvia ja lonkkaa ” I have metallic in knees, hips, elbows and there and here….On tekoniveliä polvissa lonkassa, kyynärpäissä, siellä ja täällä, näytän” En kyllä hittovie ota kenkiä pois ennen kuin tuotte tuolin ja opettelette puhumaan enkkua, ajattelen!
Aikansa siinä neuvoteltuaan vanha mies pyytää taas portin läpi. Saman tien paikalle lehahtaa pieni paksu musta nainen. Hän tutkii minut, käskee laittaa kädet levälleen ja jalat erilleen. Taputtelee käsivarret, vatsan, kupeet jalat ja käännös ympäri, sama takaa, niska, selkä ja jalat. Sitten nainen hakee jonkun metallinilmaisimen ja osoitta sillä kohta kohdalta ympäri kehoa. Laite piiputtaa koko ajan. Seuraavaksi pitää pysyä paikallaan, mustahipiä häippäsee taas johonkin. Hän palaa takaisin musta työkalun näköinen laite mukanaan ja pyyhkii sillä ensin kenkien sisäsyrjät ja sitten ulkoreunat ja taas katoaa. Jään seisomaan paikalleni ihmetellen olikohan tää tässä uteliaiden jonottajien seuratessa mitä tapahtuu. ”Are you ready…?” kyselen. Kauempana nainen käyttää mustan työkalun jossain kojeessa ja lukee monitoria. Alan vilkuilla missäköhän mun käsilaukku ja kamerani menevät. Tallessa ovat valkoisessa lootassa edempänä hihnalla. Vihdoin aikani seistyä siinä turvatyyppi huikkaa ohimennen kädellään minuun päin ja painuu seuraavan uhrin kimppuun. Ihme touhua, kun ei nää hitot puhu edes selkeästi täällä, puhisen itekseni.
Noh.. tässä tuli nyt nelinkertainen syynäys taas, kun ei musta näemmä päällepäin näy, että kyseessä olis mahdollisesti sairaus (jee hyvä ettei näy!), paitsi että ortopedisistä kengistä kyllä huomaa kilometrin päähän etteivät oo tavalliset korkkarit.
Mutta turvatarkastus on jälleen kerran läpäisty ja lennon nousuun vielä mukavasti aikaa…nythän ehtii hyvin vielä shoppailemaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!