27. joulukuuta 2010
joulun tunnelma löytyi kirkosta
Kaupungin uusin ylpeys (mun mielestä) Kuokkalan kirkko vihittiin käyttöön vasta tämän vuoden helmikuussa. Kaunis ja moderni. Ulkoasu on espanjalaista liuskekiveä, sisätila lähes kokonaan puuta ja alttariteos taiteilija Pasi Karjulan käsialaa. Uudenaikaisessa kellotornissa on peräti 23 erikokoista kelloa, joista pienimmät kukkaruukun - ja suurimmat ämpärin kokoisia.
Kirkon sijainti, keskellä levotonta ostaria, kukkakaupan ja kapakan vieressä on erinomaisesti paikallaan. Kirkkoon on helppo astua.
"Enkeli taivaan lausui näin..." helähti komeasti ihmetellessä erikoista, elämän leivista koostuvaa alttaritaulua ja miettiessä papin sanoja Tapaninpäivän merkityksestä.
14. joulukuuta 2010
Tuulimyllyjä ja sateenkaaria
- Mennään ihan minne vaan, tuumaa muori kun ehdotan äkkilähtöä lämpimään. Tuumasta toimeen ja kohta olemme koneessa matkalla paremmille rannoille pakkasia karkuun.
Paljon tuulimyllyjä pitkin rannikkoa, muutamin kappalein tai kymmeniä yhtä aikaa pyöriviä valtavia ropeleita.
Tämä on ensimmäinen huomioni Gran Canarialta, kun istumme bussissa matkalla Las Palmasin kentältä Playa del Inglesiin. Saari saa tuulivoimasta peräti 11% energian tarpeestaan. Se riittää kastelemaan useita tomaattipeltoja, joita näkyy riittävän silmän ulottumattomiin. Ei paha ollenkaan. Odotan saavani upottaa hampaani hehkuvin punaisiin kanarialaisiin tomaatteihin.
mamman kanssa matkalla
Playa del Ingles eli englantilainen ranta- nimestään huolimatta tapaan kaupungissa vain kaksi brittiä koko viikon aikana. Suomalaisia on sitäkin enemmän. Meitä saapuu tänne viisi koneellista joka viikko. Muori on innoissaan, koska saa asiansa hoidettua tutulla suomen kielellä.
- Eikä tarvii syödä mustekaloja! Hän muistelee Ranskan reissua kun ei saanutkaan kunnon kalaa, vaikka sentään tilasi listalta fishiä.
Käytännön naisena mamma varautuu tavallista paremmin kaikkeen ja ensimmäisen päivän jälkeen meillä on hotellihuoneen jääkaappi täynnä ruokaa, ettei kuolla nälkään senkään puolesta.
Hotelli on vaatimaton ja huoltomies kilisevine avainnippuineen tulee äkkiä tutuksi. Ensin menee sähköt leipää paahtaessa, sitten leviää jääkaappi. Lattia lainehtii märkänä ja sitten menee uudestaan sähköt, kun muori päättää keittää pastaa.
Eipä tuo lomaamme haittaa. Matka oli halpa ja meillä on tärkeämmät asiat mielessä kuten auringonotto ja shoppailu. Muori ei pienestä saikähdä. Matkatavaroista löytyy tietysti kynttilä, osuuhan itsenäisyyspäiväkin lomaviikolle.
- Huomenna myö lähdetään porsasjuhliin, muori hihkuu tohkeissaan. Mitäpä siihen voi sanoa. Olenkin aina miettinyt mitä moisissa juhlissa tapahtuu.
Pöperöä on monenlaista tarjolla äskettäin perustetussa suomalaisten omistamassa ravintola Amicossa. Olemme ajoissa paikalla koska mitään ei jätetä viime tippaan.
Paitsi hyvä ruoka ja halpa viini, tänne tuloomme on myös helyyttävän tärkeä syy: Amicossa esiintyy muorin nuoruuden idoli jo rippikouluiältä eli Jorma Kalevi. "Tähti" on vieläpä kotoisin Kauhajoelta niinkun muorikin. Uusin levy hankitaan ja kaiken kruunaa nimmari, poskisuudelmat ja pyörähdykset tanssilattialla. Täytyy sanoa että hauska suomalais-espanjalainen ilta, ja isännät ah niin hyväntuulisia amicoja. Hutikassa muori huokailee vielä unissaankin.
kulttuuria Kanarialla?
Vietämme päivän Las Palmasissa - palmujen kaupungissa. Ekaksi nimestä tulee mieleen syntinen Las Palmas ja Irving Goodman. Mutta pois sellainen meistä. Nykyään suurkaupungin sykkeestä löytyy syntien lisäksi (tai niiden sijaan) myös kunnollista kulttuuria.
Vierailu historiallisesti arvokkaassa vanhassa teatterissa (Teatro Pérez Gáldos), ja sen restaurointivaiheet ja kaunis arkkitehtuuri hivelevät kulttuurinnälkää. Teatteri nimettiin 1800-luvun suurimman espanjalaisen prosaistin mukaan. Pérez Gáldos kirjoitti mm.46-osaisen Espanjan historiaa käsittelevän sarjan. Nykyään teatteri on kaupungin ja koko saaren kulttuurin kehto. Siellä esitetään niin balettia, musikaaleja, espanjalaisia operetteja kuin jazztapahtumia ja koululaiskonserttejakin. Harmittaa ettei ole tällä reissulla aikaa moisiin huvituksiin.
Las Palmasin vanhassa kaupungissa Veguentassa pääsemme aitoon espanjalaiseen tunnelmaan hetkessä. Kujat vievät kulkijan suoraan 1500-luvulle. Levähdys Santa Anan katedraalissa hämmästyttää. Sitä rakennettiin peräti neljä vuosisataa ja on arkkitehtuurin iloinen sekamelska. Santa Ana oli muuten Jeesusmarian äiti. Tähän saakka tunsinkin nimen vain tuon nimisestä luomuviinistä.
Paljon nähneitä rakennuksia tekee mieli kosketella; ovatko ne todella niin vanhoja? Käynti ikääntyneessä mutta toimivassa kauppahallissa tekee sitten loputkin aistit kylläiseksi. Tuijotan eteeni ja seuraan kaupankäyntiä kuin parempaakin viihdettä.
Palaan nykyisyyteen pysähtyessämme Cañas y Tapas-kuppilaan, jossa tarjoilija tuo meille kaksi olutta ja lämpimiä tapasperunoita. Hän puhuu paljon muttei sanaakaan englantia. Koko satsi maksaa alle viisi euroa. Tämän jälkeen jaksaa jatkaa Kolumbus-museoon tutkimaan löytöretkeilijän merireittejä ja ainakin piipahtaa kilometrejä pitkällä kävelykadulla Mayor de Trianalla kuuntelemassa katusoittajia.
Tässä kaupungissa tosiaan viihtyisi pidempäänkin. Ja se syntisyys jää hieman kaivelemaan...
onni on...
Kulttuurin, biletyksen, shoppailun ja herkuttelun jälkeen voi tehdä vain yhtä. Maata lahnana aurinkorannalla, välillä varpaat meressä ja ottaa vaikkapa kokovartalohieronnan thaitytöltä eikä maksa paljon, tai jäisen bissen tai kokiksen aurinkovarjon alle kannettuna tummalta gigololta.
Inglesissä on hiekkarantoja ja -dyynejä peräti kuusi kilometriä! Rantaviiva on sen verran kosteaa kovaa hiekkaa, että siinä on helppo kävellä kipeilläkin nilkoilla mistä erityisesti tykkään. Meren rantaa voi kävellä ja ruskettua ja kävellä ja ruskettua lisää. Katsella rannassa onnellisena kirmaavia nappisilmiä, käsi kädessä kuhertelevia vanhuksia tai toistensa suihin sulautuneita nuoriapareja. Maailma on joka tapauksessa sittenkin nasta paikka.
Saarella näkee myös paljon sateenkaaria. Yhtenä päivänä näin jopa neljä ja monta samaan aikaa. Gran Canarialla sataa tähän aikaan usein, mutta sadepilvet tulevat harvoin vuorten yli Inglesiin asti, kertoo opas. Ilma on silti kosteaa. Viimeisenä päivänä sadepilvet kiipeävät yli vuorien. Paikalliset iloitsevat, koska maaperä on ruskea kuivuudesta. Siksi mekin iloitsemme. Ja lomaileehan sateenkaaren alla myös monia onnellisia turisteja.
LISÄÄ MATKAKUVIA LÖYTYY PAINAMALLA TÄSTÄ.
JK.
Ajamme Hesasta kotiin lumituiskussa liukkaalla tiellä. Kylmää vetää auton ovista ja ikkunoista. Herään seuraavina öinä painajaiseen. Joka paikkaan sattuu ja olo on kuin junan alle jääneellä: niskaa repii hartioista päälakeen asti, lonkkaa kolottaa viluisan automatkan jälkeen, selkä on tönkkö ja jalat ei tahdo kävellä. Sormet on paksut, kipeät pötköt, saaneet kylmää nekin. Kiroilen kun peikko.
Nappaan yöpöydän laatikosta kourallisen pillereitä ja päälle lasillisen vettä. Hetken päästä ei satu mihinkään.
Paljon tuulimyllyjä pitkin rannikkoa, muutamin kappalein tai kymmeniä yhtä aikaa pyöriviä valtavia ropeleita.
Tämä on ensimmäinen huomioni Gran Canarialta, kun istumme bussissa matkalla Las Palmasin kentältä Playa del Inglesiin. Saari saa tuulivoimasta peräti 11% energian tarpeestaan. Se riittää kastelemaan useita tomaattipeltoja, joita näkyy riittävän silmän ulottumattomiin. Ei paha ollenkaan. Odotan saavani upottaa hampaani hehkuvin punaisiin kanarialaisiin tomaatteihin.
mamman kanssa matkalla
Playa del Ingles eli englantilainen ranta- nimestään huolimatta tapaan kaupungissa vain kaksi brittiä koko viikon aikana. Suomalaisia on sitäkin enemmän. Meitä saapuu tänne viisi koneellista joka viikko. Muori on innoissaan, koska saa asiansa hoidettua tutulla suomen kielellä.
- Eikä tarvii syödä mustekaloja! Hän muistelee Ranskan reissua kun ei saanutkaan kunnon kalaa, vaikka sentään tilasi listalta fishiä.
Käytännön naisena mamma varautuu tavallista paremmin kaikkeen ja ensimmäisen päivän jälkeen meillä on hotellihuoneen jääkaappi täynnä ruokaa, ettei kuolla nälkään senkään puolesta.
Hotelli on vaatimaton ja huoltomies kilisevine avainnippuineen tulee äkkiä tutuksi. Ensin menee sähköt leipää paahtaessa, sitten leviää jääkaappi. Lattia lainehtii märkänä ja sitten menee uudestaan sähköt, kun muori päättää keittää pastaa.
Eipä tuo lomaamme haittaa. Matka oli halpa ja meillä on tärkeämmät asiat mielessä kuten auringonotto ja shoppailu. Muori ei pienestä saikähdä. Matkatavaroista löytyy tietysti kynttilä, osuuhan itsenäisyyspäiväkin lomaviikolle.
- Huomenna myö lähdetään porsasjuhliin, muori hihkuu tohkeissaan. Mitäpä siihen voi sanoa. Olenkin aina miettinyt mitä moisissa juhlissa tapahtuu.
Pöperöä on monenlaista tarjolla äskettäin perustetussa suomalaisten omistamassa ravintola Amicossa. Olemme ajoissa paikalla koska mitään ei jätetä viime tippaan.
Paitsi hyvä ruoka ja halpa viini, tänne tuloomme on myös helyyttävän tärkeä syy: Amicossa esiintyy muorin nuoruuden idoli jo rippikouluiältä eli Jorma Kalevi. "Tähti" on vieläpä kotoisin Kauhajoelta niinkun muorikin. Uusin levy hankitaan ja kaiken kruunaa nimmari, poskisuudelmat ja pyörähdykset tanssilattialla. Täytyy sanoa että hauska suomalais-espanjalainen ilta, ja isännät ah niin hyväntuulisia amicoja. Hutikassa muori huokailee vielä unissaankin.
kulttuuria Kanarialla?
Vietämme päivän Las Palmasissa - palmujen kaupungissa. Ekaksi nimestä tulee mieleen syntinen Las Palmas ja Irving Goodman. Mutta pois sellainen meistä. Nykyään suurkaupungin sykkeestä löytyy syntien lisäksi (tai niiden sijaan) myös kunnollista kulttuuria.
Vierailu historiallisesti arvokkaassa vanhassa teatterissa (Teatro Pérez Gáldos), ja sen restaurointivaiheet ja kaunis arkkitehtuuri hivelevät kulttuurinnälkää. Teatteri nimettiin 1800-luvun suurimman espanjalaisen prosaistin mukaan. Pérez Gáldos kirjoitti mm.46-osaisen Espanjan historiaa käsittelevän sarjan. Nykyään teatteri on kaupungin ja koko saaren kulttuurin kehto. Siellä esitetään niin balettia, musikaaleja, espanjalaisia operetteja kuin jazztapahtumia ja koululaiskonserttejakin. Harmittaa ettei ole tällä reissulla aikaa moisiin huvituksiin.
Las Palmasin vanhassa kaupungissa Veguentassa pääsemme aitoon espanjalaiseen tunnelmaan hetkessä. Kujat vievät kulkijan suoraan 1500-luvulle. Levähdys Santa Anan katedraalissa hämmästyttää. Sitä rakennettiin peräti neljä vuosisataa ja on arkkitehtuurin iloinen sekamelska. Santa Ana oli muuten Jeesusmarian äiti. Tähän saakka tunsinkin nimen vain tuon nimisestä luomuviinistä.
Paljon nähneitä rakennuksia tekee mieli kosketella; ovatko ne todella niin vanhoja? Käynti ikääntyneessä mutta toimivassa kauppahallissa tekee sitten loputkin aistit kylläiseksi. Tuijotan eteeni ja seuraan kaupankäyntiä kuin parempaakin viihdettä.
Palaan nykyisyyteen pysähtyessämme Cañas y Tapas-kuppilaan, jossa tarjoilija tuo meille kaksi olutta ja lämpimiä tapasperunoita. Hän puhuu paljon muttei sanaakaan englantia. Koko satsi maksaa alle viisi euroa. Tämän jälkeen jaksaa jatkaa Kolumbus-museoon tutkimaan löytöretkeilijän merireittejä ja ainakin piipahtaa kilometrejä pitkällä kävelykadulla Mayor de Trianalla kuuntelemassa katusoittajia.
Tässä kaupungissa tosiaan viihtyisi pidempäänkin. Ja se syntisyys jää hieman kaivelemaan...
onni on...
Kulttuurin, biletyksen, shoppailun ja herkuttelun jälkeen voi tehdä vain yhtä. Maata lahnana aurinkorannalla, välillä varpaat meressä ja ottaa vaikkapa kokovartalohieronnan thaitytöltä eikä maksa paljon, tai jäisen bissen tai kokiksen aurinkovarjon alle kannettuna tummalta gigololta.
Inglesissä on hiekkarantoja ja -dyynejä peräti kuusi kilometriä! Rantaviiva on sen verran kosteaa kovaa hiekkaa, että siinä on helppo kävellä kipeilläkin nilkoilla mistä erityisesti tykkään. Meren rantaa voi kävellä ja ruskettua ja kävellä ja ruskettua lisää. Katsella rannassa onnellisena kirmaavia nappisilmiä, käsi kädessä kuhertelevia vanhuksia tai toistensa suihin sulautuneita nuoriapareja. Maailma on joka tapauksessa sittenkin nasta paikka.
Saarella näkee myös paljon sateenkaaria. Yhtenä päivänä näin jopa neljä ja monta samaan aikaa. Gran Canarialla sataa tähän aikaan usein, mutta sadepilvet tulevat harvoin vuorten yli Inglesiin asti, kertoo opas. Ilma on silti kosteaa. Viimeisenä päivänä sadepilvet kiipeävät yli vuorien. Paikalliset iloitsevat, koska maaperä on ruskea kuivuudesta. Siksi mekin iloitsemme. Ja lomaileehan sateenkaaren alla myös monia onnellisia turisteja.
LISÄÄ MATKAKUVIA LÖYTYY PAINAMALLA TÄSTÄ.
JK.
Ajamme Hesasta kotiin lumituiskussa liukkaalla tiellä. Kylmää vetää auton ovista ja ikkunoista. Herään seuraavina öinä painajaiseen. Joka paikkaan sattuu ja olo on kuin junan alle jääneellä: niskaa repii hartioista päälakeen asti, lonkkaa kolottaa viluisan automatkan jälkeen, selkä on tönkkö ja jalat ei tahdo kävellä. Sormet on paksut, kipeät pötköt, saaneet kylmää nekin. Kiroilen kun peikko.
Nappaan yöpöydän laatikosta kourallisen pillereitä ja päälle lasillisen vettä. Hetken päästä ei satu mihinkään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
50 VUOTTA ELÄMÄÄ
Maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna pidettiin huippusalaiset synttäribileet, jotka huippusalainen synttärikomitea suunnitteli huippusalais...
-
Äskettäin lonkkaan tekonivelen saanut ystäväni kysyi, kuinka menettelen lentokentän turvatarkastuksessa, kun on metallisia tekoniveliä. Noh...
-
Ostin taulun koska halusin hemmotella itseäni. Olin nähnyt maalauksen jo kuukausia sitten taiteilijaystäväni kotona, mutta päätin unohtaa ko...
-
älä hetkeksikään lopeta. Uneksi vain mahdottomia, sillä huomista eivät järkevät latteudet kiinnosta. Ole hyvä unelmiasi kohtaan, ja anna nii...