Suuria pieniä kirjailijoita

Suuria kirjailijota tulee vain kirjoittamalla. Mutta vielä haasteellisempaa on kasvaa pieneksi kirjailijaksi. - Pepi Reinikainen -

Löysin osuvan ilmauksen eräästä lainaamastani kirjasta. Se olkoon päivän ajatus.
Ystävänpäivänä postiluukustani tipahti paksuhko kirjekuori jota avasin innolla. Sisältä paljastui pieni kirjanen jonka päällä luki "NÄIN ON HYVÄ, 25 runoa, Auli Malimaa". Kirjan kannen valoisa vihreä apila houkutti tutustumaan sisältöön. Hyvä ystäväni puhui minulle pari vuotta sitten haaveestaan kirjoittaa runokirja miehelleen 25-vuotishäälahjaksi. Nyt teos siis seisoi kädessäni. Teema sivuaa omaakin kiinnostuksen aihetta Nainen ja sairaus, josta olen jonkun verran kirjoitellut ja saanut teksteistä hyvää palautetta. Siksi olin runoista erittäin innoissani. Tässä niistä muutama. Hyvä Auli!

Luet kehoni tarinaa
painuneita rintojani
pömpöttävää vatsaani
häpyni ujoa karvoitusta
arpien kuvioimaa ihoani

Luet alastomuuttani
kuin lempikirjaasi
kuin koskettavinta runoa
kuin houkuttelevinta ruokalistaa

Uskon sinua

Ja olen kaunis.

-Auli Malimaa-

---------
Ovien auetessa
komea mies suutelee kiihkeästi
rairauden rumentamaa naista.
Astun hissiin jalkojani tuijottaen
katseeni piilottaen
jotta kysymyskeni ei kaikuisi.
Rakkaus on sokea?

Vuosikymmentä myöhemmin
hissiä odotellessamme
rakkaani keinauttaa
pyörätuolin takanojaan,
suutelee minua selkänojan yli
nurinpäin.

Ohikulkijoiden katseissa
omat ajatukseni.

Hymyilen muistoilleni.
Rakkaus on läpinäkevä.

- Auli Malimaa-

Löysin naisen

Olen löytänyt puhuttelevan, spontaanin naisen. Hänen ajatuksensa tuntuvat läheisiltä, ja kun hän kertoo kokemuksistaan voin täydellisesti eläytyä niihin. Pidän ajatuksiaan kauniina ja opettavaisina.

Minä keksin vielä elämän ytimen, johtoajatuksen, minä oivallan sen. Jostain syystä minussa on kaiken kituliaisuuteni keskellä syntynyt - hetkittäin - tämä varmuus. Sen täytyy olla mahdollista, koska jokainen kokee tämän salaisuuden, elämän, itse, henkilökohtaisesti eikä kenenkään kautta.

Hän pohtii syvällisesti miehen ja naisen suhdetta ja ylipäätään ihmissuhteiden kipeyttä ja ihanuutta. Hän puhuu myös epätoivoisesta tarpeestaan yksinoloon. Hän keskustelee omasta sisimmästään avoimesti ja analysoi pelkojaan.

Seksuaalisuus korostuu juuri puuttuessaan, niin kuin leipä, niin kuin voi, jota minulla oli vähän. Koko päivän (kun oli vieraita) olin jännittänyt sitä. Se näköjään riitti juuri ja juuri.
....Yhteys toisensa jälkeen katoaa ympäriltäni. En kestä rakastettuja, en siedä ystäviä. Ensin häiriinnyn heistä, sitten sairastan yksinjäämistä.

Kyse on tietysti rakkasta naiskirjailijastamme Eeva Kilvestä. Teos on Naisen päiväkirja, joka on avoin päiväkirja naisen elämän eräästä ajanjaksosta, keväästä syksyyn. Teosta ei alunperin tarkoitettu julkisuuteen. Se on hyvin henkilökohtainen kirja luovuuden ja masennuksen raskaasta peikontanssista.


Tämä kauneus raatelee silmiä.

Noloa tunnustaa, etten ole aiemmin tutustunut kuin muutamiin Kilven runoihin. Nyt on kuitenkin sen aika. Naisen päiväkirja kertoo paitsi alakulosta myös ilon löytymisestä ja tekee kauniita luontohavaintoja. Sen ajatuksen tiet synnyttävät tarinan, joka kertoo kirjailijan älykkyydestä ja monipuolisuudesta. Hän ruotii kolmen pojan yksinhuoltajana olemista ja samalla tulkitsee koko yhteiskunnan tilaa. Hän puhui ekologisuudesta jo silloin. Hän kirjoittaa karjalaisuudesta, mistä erityisesti tykkäsin. Kirja on julkaistu jo 1979 mutta tuntuu yhä ajankohtaiselta.

"Oottaks työ karjalaisii?"

"Karjalaisuus on sitä että sie ja mie on myö yhes"

Karjalainen huumori.
- Mitäs mie oon velkaa kyyvistä?
- No eihä tää mitä maksa.
- Voi hylkyläine, nii on halpaa ettei ilkee tinkiikää.

"Ku puukko putos silmään: - Hyvä ku ei puonnu kerihtimet, ois menny molemmat silmät"

Tuottavana kirjailijana Kilpi puhuu paljon kirjoittamisesta mitä on ilo lukea. Hän korostaa myös kirjojen lukemisen tärkeyttä. Hänen tekstissään käet kukahtelevat, pihlaja kukkii valkoisena vaahtona, ja tikka huutaa kuin nuhtelisi. Hänen alansa on sisäinen tapahtuminen, kuten hän itse toteaa. Ja kirjat ovat elämän laji.

Minussa on nyt se tunne jota olen kaivannut, kuin rakkaus, se on minussa nukkumaan käydessäni, kirjoittamisen tunne. Rakkauden vaihtoehtohan tuo todella näkyy minulle olevan. Mutta joskus: jos vaikka höysteeksi rakkautta, tai jälkiruuaksi, jos vaikka vaihteeksi naimisiin, kirjojen välillä...