Löysin naisen

Olen löytänyt puhuttelevan, spontaanin naisen. Hänen ajatuksensa tuntuvat läheisiltä, ja kun hän kertoo kokemuksistaan voin täydellisesti eläytyä niihin. Pidän ajatuksiaan kauniina ja opettavaisina.

Minä keksin vielä elämän ytimen, johtoajatuksen, minä oivallan sen. Jostain syystä minussa on kaiken kituliaisuuteni keskellä syntynyt - hetkittäin - tämä varmuus. Sen täytyy olla mahdollista, koska jokainen kokee tämän salaisuuden, elämän, itse, henkilökohtaisesti eikä kenenkään kautta.

Hän pohtii syvällisesti miehen ja naisen suhdetta ja ylipäätään ihmissuhteiden kipeyttä ja ihanuutta. Hän puhuu myös epätoivoisesta tarpeestaan yksinoloon. Hän keskustelee omasta sisimmästään avoimesti ja analysoi pelkojaan.

Seksuaalisuus korostuu juuri puuttuessaan, niin kuin leipä, niin kuin voi, jota minulla oli vähän. Koko päivän (kun oli vieraita) olin jännittänyt sitä. Se näköjään riitti juuri ja juuri.
....Yhteys toisensa jälkeen katoaa ympäriltäni. En kestä rakastettuja, en siedä ystäviä. Ensin häiriinnyn heistä, sitten sairastan yksinjäämistä.

Kyse on tietysti rakkasta naiskirjailijastamme Eeva Kilvestä. Teos on Naisen päiväkirja, joka on avoin päiväkirja naisen elämän eräästä ajanjaksosta, keväästä syksyyn. Teosta ei alunperin tarkoitettu julkisuuteen. Se on hyvin henkilökohtainen kirja luovuuden ja masennuksen raskaasta peikontanssista.


Tämä kauneus raatelee silmiä.

Noloa tunnustaa, etten ole aiemmin tutustunut kuin muutamiin Kilven runoihin. Nyt on kuitenkin sen aika. Naisen päiväkirja kertoo paitsi alakulosta myös ilon löytymisestä ja tekee kauniita luontohavaintoja. Sen ajatuksen tiet synnyttävät tarinan, joka kertoo kirjailijan älykkyydestä ja monipuolisuudesta. Hän ruotii kolmen pojan yksinhuoltajana olemista ja samalla tulkitsee koko yhteiskunnan tilaa. Hän puhui ekologisuudesta jo silloin. Hän kirjoittaa karjalaisuudesta, mistä erityisesti tykkäsin. Kirja on julkaistu jo 1979 mutta tuntuu yhä ajankohtaiselta.

"Oottaks työ karjalaisii?"

"Karjalaisuus on sitä että sie ja mie on myö yhes"

Karjalainen huumori.
- Mitäs mie oon velkaa kyyvistä?
- No eihä tää mitä maksa.
- Voi hylkyläine, nii on halpaa ettei ilkee tinkiikää.

"Ku puukko putos silmään: - Hyvä ku ei puonnu kerihtimet, ois menny molemmat silmät"

Tuottavana kirjailijana Kilpi puhuu paljon kirjoittamisesta mitä on ilo lukea. Hän korostaa myös kirjojen lukemisen tärkeyttä. Hänen tekstissään käet kukahtelevat, pihlaja kukkii valkoisena vaahtona, ja tikka huutaa kuin nuhtelisi. Hänen alansa on sisäinen tapahtuminen, kuten hän itse toteaa. Ja kirjat ovat elämän laji.

Minussa on nyt se tunne jota olen kaivannut, kuin rakkaus, se on minussa nukkumaan käydessäni, kirjoittamisen tunne. Rakkauden vaihtoehtohan tuo todella näkyy minulle olevan. Mutta joskus: jos vaikka höysteeksi rakkautta, tai jälkiruuaksi, jos vaikka vaihteeksi naimisiin, kirjojen välillä...