Katuja samoillessa osuimme Chez Mai- nimiseen pieneen ravintolaan (tai pikemminkin kuppilaan). Paikan omistaa 80-vuotias vietnamilainen nainen. Ovi oli lukossa mutta koputeltuani ja kurkittuani ikkunoista sisään Mai tuli avaamaan meille oven pyyhkien käsiään essuun. Hän kutsui meidät sisään, valmisti ihanat kananuudelikeitot ja jälkiruoaksi itse tekemäänsä mantelikakkua.
Olin lukenut Mondon matkaoppaasta tuosta paikasta. Oli hienoa tavata iloinen vaatimaton Mai, joka lähettää ansaitsemansa rahat Vietnamiin perustamaansa orpokotiin. Kuppilassaan hän tekee kaiken itse eikä ole kuulemma pitänyt koskaan lomaa. Mai myös asuu siellä ja nukkuu metrin korkuisessa yläkerrassa. Paikka oli täynnä tavaraa eikä sovi siivousintoilijoille mutta ruoka oli herkullista ja olisin syönyt sitä useamminkin. Mai jutteli kovasti vaikkei ymmärtänytkään englantia. Hän näytti valokuvaa, jossa oli keltaisia kukkia. Mai tarkoittaa kukkaa. Kallein annos maksoi vaivaiset 5,50€ ja vieläkin nousee vesi kielelle...Viimeinen ilta vierähti Champs-Elyseen humussa. Ihmisiä oli valtavasti, Disneykaupassa kaaos ja hienoja autoja ja ihmisiä...nautimme aperitiivin katukuppilassa ja hurautimme metrolla Eiffelin juurelle syömään illallista ja ihailemaan rautarouvan väritulitusta illan pimetessä.
Seuraavana päivänä oli sanottava näkemiin Pariisi, toistaiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!