Olen parisen vuotta ilolla seurannut nuoren tytön cheerleading-harrastusta. Sen täytyy olla kivaa, kun harkkoihin jaksaa lähteä tuommosella motivaatiolla joskus neljästikin viikossa.
Tyttö ihan suuttui, kun menin kysymään että meetsä sitten johkin Jypin peliin hurraamaan. En kuulemma tajuu mistään mitään.
- No selitä mulle.
Tämä hänen juttunsa on kilpacheerleadingia, joka on eri asia kun ne tanssijat kisakatsomoissa. Se on ihan oikea urheilulaji siinä missä telinevoimistelu tai taitoluistelukin. Selvä.
No ainakin tuossa kunto paranee kohisten huomaan, kun tyttö harjoittelee liikkeitä kotona olkkarin lattialla, lomareissulla ja opettajan mukaan pomppaa ajatuksissaan pulpetistakin hyppelemään.
Tänä viikonloppuna Jyväskyläsn SM-kisakarsinnoissa pääsin viimein livenä seuraamaan mitä tämä cheeppaus todella on.
Kylmät väreet kulki aaltoina käsivarsia pitkin selkään ja välillä piti melkein peittää silmät käsillä.
Yleisö katseli touhua henkeään pidätellen. Paitsi vauhtia ja vaarallisia tilanteita, esittäjillä oli tosi hyvä joukkuefiilis. Vaatii aikamoista keskittymiskykyä, notkeutta, hyvää kuntoa ja lihasvoimaa yltää tuommosiin temppuihin. Mua jännitti varmana enemmän kun tyttöä itseään, mutta enimmästä jännityksestä päästyä näyttävistä esityksistä tosiaan nautti.
Tämä on kuulemma maailman kolmanneksi vaarallisin urheilulaji, ettäs tiedän.
No sepäs kummasti rauhoitti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!