Vetrean historia on kuten monien kuntoutuslaitosten, alunperin 70-luvulla perustettu sotaveteraanien kuntoutuspaikaksi. Vuosikymmenten aikana toiminta ja tilat ovat laajentuneet ja muuttuneet veteraanien vähetessä muuhunkin tarkoitukseen. Vetrea kuntoutus toimii Joensuun lisäksi Kuopiossa ja Iisalmessa, joten paikka ei oo ihan pieni tekijä kuntoutusalalla.
Joensuussa on edelleen suurimpana iäkkäiden kuntoutus- ja asumispalvelut sekä työssäkäyvien tyky- ja aslak-kuntoutukset. Jatkuvasti lisääntyvät sairauskohtaiset yksilö- ja kuntoutuskurssit (kuten hengityselin, tuki-ja liikuntaelin, mielenterveys- hermosto- ja syöpäsairauksen kuntoutus).
Reumakursseja Vetreassa järjestetään tänä vuonna kahdeksan (osa selkärankareumaatikoille, työssä käyville ja työstä poissa oleville). Itelleni tuli yllätyksenä, että vuoden 2013 Kelan reumakurssien kilpailutuksessa Vetrea sijoittui lääkärini mukaan kärkisijoille. Reumakurssien omana lääkärinä toimii viereisen keskussairaalan reumaylilääkäri Kai Immonen.
Hoitoja Vetreassa riitti kiireeksi asti. Perusjuttujen; allas-, kuntosali-, ryhmien ja rentoutuksen lisäksi löytyy savesta ja parafiinista kylpylä-, valo- ja suolahoitoihin. Ihan kaikkia en ehtinyt kokeilla, mutta voice massagea, joka keskittyy hengitysteiden avaamiseen, sain. VM-Hieronta oli edestakaista liikettä alkaen vatsasta ja nousi kylkien, kaulan ja niskan kautta aina kasvoihin asti. Koskaan ei oo tullut huomanneeksi, miten kireät poski- leuka- ja purulihakset sitä ihmisellä on. (ei oo ihme kun kaiket yöt puree hampaita yhteen, kovaa työtä).
Lymfa löytyi myös ohjelmastani ja ihan uutena juttuna LPG. Hoito on alunperin kehitetty kauneudenhoitoalalle ja levinnyt sieltä terveydenhoitoon vähän niinkun nää kinesioteipit urheilusta. Laite on iso ja sillä annetaan alipainehierontaa, joka vaikuttaa voimakkaasti aineenvaihduntaan. Terapeutti antoi sitä polven, nilkkojen ja jalkapohjien turvotukseen ja kyllä tuntui olo kevyeltä hoidon jälkeen. Ihan joka putiikista tätä laitetta ei kuulemma löydy, pömpeli maksaa mersun verran.
Henkilökunta oli palveluhenkistä ja mukavaa. Lääkäri Jorma Karttusen vastaanotolla tunnelma oli rento, asiaan keskittyvä ja kiireetön. Tosi kokonaisvaltaisesti hän katsoi asioita, otti kantaa ja lopetti jopa mun verenpainelääkitykseni, mistä olin oikein iloinen.
Jumppareilla on se reumakokemus mikä näissä yleisissä kuntoutuspaikoissa paikoissa nyt on eli ei kummonen, eräskin miesjumppari kertoi laittavansa ensimmäistä kertaa kinesioteippejä tekonivelpolveen. Mutta itäsuomalainen ystävällisyys, osalla vankka työhistoria ja maalaisjärki korvasivat reumaosaamisen. Vasta 23-vuotias oma jumpparini osoitti kyllä topakkuutensa viimeistään, kun täytettiin Gas-lomakkeita (kelan tavoitelomakkeet). Siinä ei paljoa turhia pöpötetty (kuten tapanani on).
Laitoksen tilat oli viihtyisät, vanhahkot mutta remontoidut. Huoneessa ei ollut ilmastointia ja lämmin syyskeli sai huoneen välillä tukalaksi. Paikoin käytävät olivat painavien ovien päässä automaattiavausta ei pyörätuolilla liikkuvia ajatellen monessa kohdissa ollut. Altaaseen löytyi nostolaite. Erityisesti mua ilahdutti otsonipuhdisteinen allas, kun ei paljon läträämisen jälkeen pyyhkeet, uikkarit ja hiukset haisseetkaan kloorivedelle eikä iho kuivunut korpuksi. Oli siellä poreallaskin jossa , oikeesti, en ehtinyt käydä.
Lisäksi esitin että yksilökuntoutujia yli sairausryhmien kannattaisi jotenkin yrittää ryhmäyttää vaikka yhteisen tuloinfon järjetämisellä, koska työelämäkuntoutujat ovat omia tiiviitä ryhmiään eikä niihin pääse sisään ja olishan se kiva kuntoutua vaikka osittain ryhmässäkin.
Mutta tulihan tutustuttua muutamaan ihanaan vanhukseen, josta naapurissa asuvalle opetin jotain 10 kertaa oven avaamisen kortilla ennenkuin luonnistui. Vanhempi mieshenkilö taas kertoi että sodan jälkeen ensimmäinen sotainvalidien liittokokous järjestettiin Jyväskylässä. Seuraavana päivänä päivänä hän kertoi ruokalassa saman jutun uudelleen, mutta kolmantena päivänä tuli enää kysymys: "niin työkö oletta Keski-Suomesta" :)
Kiitosta sai keittiön henkilökunta. Ruoka oli tosi hyvää, kotitekoista, lähiruokaa ja tarpeeksi maustettua. Ja toisin kuin monissa paikoissa kun säästetään, täällä sai myös päiväkahvia herkkuineen ja iltapalaakin; lämppäreitä, vatruskoita, kinkkupiirakkaa. Kyllä harmitti kun ei jaksanut kaikkea aina syödä!
Kokonaisarvosana oli hyvä. Lisää reumakuntoutujia kaivataan jotta osaaminen vankistuu. Kyllä iloiseen Itä-Suomeen täytyy mennä toistekin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!