Päivä Seikkailupuisto Peukkulassa

Kun on käyty merirosvon johdolla aarrejahdissa, Peuhattu Peukkiksen ja kumppaneiden kanssa, hypitty, pompittu ja naurettu, syöty jäätelöä ja hetken päästä syöty lisää jäätelöä, ajettu kilpaa, kiipeilty, kisattu ja nikkaroitu, istuttu nurmelle katsomaan Hannua ja Kerttua, opittu peikkokoulussa hännänpidennysharjoituksia ja peikkomaisia irvistyksiä, tehty monta muuta asiaa ja lopuksi rokattu pitkin tanteretta niin voidaan sanoa, että olipa kerrassaan oiva päivä! Jos jotain jäi väliin niin kerran hankittu lippu on voimassa vielä seuraavankin päivän.
Peukkulan väki asuu Jyväskylässä Viherlandian vieressä.

Harjujen hurmaa

Harjuissa - noissa pitkien aikojen saatossa luonnon voimien muovaamissa maisemissa, on vielä jotakin alkuperäistä jäljellä. Luonnon ja rauhan lisäksi niissä tapaa eläin-ja kasvilajeja, joita ei muualta löydy. Muutama vuosi sitten maleksin ja kirjoitin Punkaharjulla ihmetellen sen aarniometsää ja kuvaten kansallismaisemia.

Samoin kirjoittelin pyöräretkestä Pyynikinharjulla, jossa tuli pyrähdettyä pikaisesti myös tänä kesänä. Pyynikki on osa 200 km pitkää harjujonoa ja maailman korkein soraharju. Sen historia on mielenkiintoinen. Punagraniitista tehdystä tornista on ihailtu näkymää yli koko Tampereen jo vuodesta 1929. Moni ei tiedä että jo 1200-luvulla Pyynikinharjulla kasvatettiin karjaa ja 1800-luvulla siellä järjestettiin jos jonkinmoista kansanjuhlaa. Nykyään Pyynikki on tunnettu lähinnä kesäteatteristaan ja sen pyörivästä katsomosta, joka vetää 800 henkeä illassa seuraamaan suosittuja näytöksiä (ja syömään ylihinnoiteltuja Pyynikkileivoksia). Yhä enemmän harjun luontoa on herätty suojelemaan, jotta tärkeät ulkoilu- ja virkistysalueet säilyvät tulevaisuudessakin.


Meillä täällä Jyväskylässä on myös oma Harjumme, upea viheriö keskellä kaupunkia. Harjulle vievät kukitetut vanhat (ja jyrkät!) kiviraput rakennettiin vuosina 1923-1925. Aluperäinen puinen näkötorni valmistui 1887, mutta hävisi sodan ilmatorjunnan aikana ja nykyinen Vesilinnan torni rakennettiin 1953. Harjun kesäteatterissa näytellään edelleen ja urheilukenttä on kovassa käytössä koko ajan. Harjun ympäri kulkee hyvät ulkoilureitit ja kouluaikoina jo juoksimme sen pururataa maastojuoksukisoissa. Nykyään sieltä löytyy myös frisbiigolf-rata, luontomuseo, Vesilinnan ravintola (joka on auki miten milloinkin) ja ristiin rastiin kulkevia pieniä kävelypolkuja ja penkkejä. Kenties se on se kiipeämisen vaiva ja lopulta palkitsevat näkymät, jotka näissä harjuissa hurmaavat. Kun koko muu Jyväskylä tuntuu olevan satamassa ja kävelykadulla, minä menen Harjun hiljaisuuteen ja otan eväät mukaan.

Päivät kummitytön kanssa

Kesän parhaimpia asioita ovat tietysti kummilapset, kuinkas muuten. Sain vieraaksi pian 15-vuotiaan Tampereelta ja ehdimme muutamassa päivässä moneen paikkaan.
Vein eläinrakkaan tytön Harjun luontomuseoon, jossa itse kävin jo aikaa sitten. Museossa oli kattavasti esillä metsiemme eläimiä. Kivaa nähdä miltä näätä näyttää tai minkä kokoinen on kärppä tai kuikka. Sisäänpääsy museoon sekä ylös Harjun vesitorniin on kaiken lisäksi ilmainen.

Harjukierroksen jälkeen suuntasimme seurakunnan ylläpitämään Lehtisaareen Tuomionjärvelle. Saareen pääsee soutuveneen kyydissä Viitaniemen rannasta aina tasatunnein. Mukaan voi ottaa omia eväitä tai grillattavaa, sauna lämpiää ja saaresta löytyy paljon pelejä tai sopivia sopukoita vain olla. Tytön uittaessa varpaita laiturinnokassa minä piipahdin hijaisuuden niemeen. Ilmainen ja ihanteellinen paikka viettää päivää vaikka kummilapsen kanssa, tosin teinin mielestä taisi olla vähän booooring.

Uimisen ja hyvien keskusteluhetkien lisäksi meillä oli tietysti tyttöjen juttuja eli kirpparikierrosta, vaatteiden hypistelyä ja sovittamista sekä kynsien lakkaamista ja muuten vain kaunistautumista.
Käynnin jälkeen löysin kirjoituspöydältä viestin. Kyllä nuoret ovat sitten ihania!