Samoin kirjoittelin pyöräretkestä Pyynikinharjulla, jossa tuli pyrähdettyä pikaisesti myös tänä kesänä. Pyynikki on osa 200 km pitkää harjujonoa ja maailman korkein soraharju. Sen historia on mielenkiintoinen. Punagraniitista tehdystä tornista on ihailtu näkymää yli koko Tampereen jo vuodesta 1929. Moni ei tiedä että jo 1200-luvulla Pyynikinharjulla kasvatettiin karjaa ja 1800-luvulla siellä järjestettiin jos jonkinmoista kansanjuhlaa. Nykyään Pyynikki on tunnettu lähinnä kesäteatteristaan ja sen pyörivästä katsomosta, joka vetää 800 henkeä illassa seuraamaan suosittuja näytöksiä (ja syömään ylihinnoiteltuja Pyynikkileivoksia). Yhä enemmän harjun luontoa on herätty suojelemaan, jotta tärkeät ulkoilu- ja virkistysalueet säilyvät tulevaisuudessakin.
Meillä täällä Jyväskylässä on myös oma Harjumme, upea viheriö keskellä kaupunkia. Harjulle vievät kukitetut vanhat (ja jyrkät!) kiviraput rakennettiin vuosina 1923-1925. Aluperäinen puinen näkötorni valmistui 1887, mutta hävisi sodan ilmatorjunnan aikana ja nykyinen Vesilinnan torni rakennettiin 1953. Harjun kesäteatterissa näytellään edelleen ja urheilukenttä on kovassa käytössä koko ajan. Harjun ympäri kulkee hyvät ulkoilureitit ja kouluaikoina jo juoksimme sen pururataa maastojuoksukisoissa. Nykyään sieltä löytyy myös frisbiigolf-rata, luontomuseo, Vesilinnan ravintola (joka on auki miten milloinkin) ja ristiin rastiin kulkevia pieniä kävelypolkuja ja penkkejä. Kenties se on se kiipeämisen vaiva ja lopulta palkitsevat näkymät, jotka näissä harjuissa hurmaavat. Kun koko muu Jyväskylä tuntuu olevan satamassa ja kävelykadulla, minä menen Harjun hiljaisuuteen ja otan eväät mukaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!