Lapsen kanssa taidenäyttelyssä

Meillä on tapana siskoni kanssa käydä kaupungin ja yksitysten gallerioiden ilmaisissa näyttelyissä. Itseäni kiinnostavat erityisesti valokuvanäyttelyt mutta viime vuosien aikana olen löytänyt myös monta muuta uutta juttua.
Äskettäin vietimme jälleen (miesten mielestä kotoa irtiotto-) kulttuuri-iltapäivää, ja päätimme ottaa 7-vuotiaan kriitikon mukaamme näyttelyyn. Kummityttöä kiinnostaa taiteet ja piirtäminen, koska hän käy itsekin kuvataidekoulua. Siksi oli helppo houkutella hänet mukaan.
Menimme kolmisin Jyväskylän Taiteilijaseuran galleriaan, jossa paitsi katselimme läpi näyttelyn niin tutustuimme lukuisiin myynnissä oleviin maalauksiin, veistoksiin, grafiikkaan. "Minä pidän tästä eniten, äiti ostetaan tämä", varma mielipide kajahtaa näyttelysalissa, teos on nimeltään 'Päivä koittaa' ja hinta 2400€. Yllätyin kuinka kiinnostuneesti lapsi jaksoi teoksia tutkia. "Täältä saa hyviä ideoita, voisin laittaa yhden piirustukseni tuollaisiin kehyksiin", tuumii.
Pikku taiteilijalla oli itsellään viime kesänä työ esillä Kirkkopuiston Omakuva-näyttelyssä. Joten inspiraatiossa löytyy. Into loistaa silmistä, kädet heiluvat ja hän huokailee ihastuksesta tai inhosta katsellessaan tauluja. Mukaan lähtee muutama Marja Kolun pieni mosaiikkityö, ja tekniikkaa päätetään kokeilla joskus kotona. Lisäksi ostamme pupukortin muistoksi oman huoneen seinälle.
Seuraavaksi suuntaamme Keski-Suomen museoon. Alakerran Allan Frilanderin veistosnäyttelyssä hän kysyy jokaisen teoksen edessä "Äiti mikä tämän nimi on?". 'Sivulleen katsovan naisen' ja muutaman muun veistoksen kohdalla hän pysähtyy miettivän näköisenä. Lapsi ajattelee. Vaihdamme mielipiteitä ja iloitsen hänen tarkkavaisuudestaan.
Jyväskylä-näyttelyssä tutkimme kotikaupunkimme pienoismallia 1960-luvulta. Etsimme innolla sitä omaa taloa ja kaupunginosaa, ja ihmettelemme ajan muutoksia.
Yläkerran Talviseminaari-näyttelyssä kriitikon sana on armoton: "Ihan hirveitä!". Teokset ovat isoja, sekavia, kait moderneja. Onneksi hallissa on pitkä pehmeä penkki, johon voi ottaa vauhtia ja syöksyillä. Keskittyminen alkaa loppua ja vatsaa kurnii jo muukin, kun kulttuurin nälkä. Kierros saa kivan päätöksen, kun hallin toisesta päästä kuuluu vielä "Tuuti täällä on sun näköinen taulu!" Riennän katsomaan ja Riitta Uusitalon sydäntaulut hurmaavat. Jokaisen teoksen vieressä käsinkirjoitettu runo, joka kertoo taulun aiheen. Ehkä kierroksen parhaat, päätämme yhteistuumin ja lähdemme pizzalle.

Hieno päivä lapsen kanssa, ja myönteistä huomata kuinka lapsi innostuu uudesta. Hän tekee maalauksista yllättäviä tulkintoja, koska tallella on vielä kyky katsoa asioita tuorein silmin. Pieni kohtaa elämän ilman ennakkoluuloja avoimin mielin. Siinä on isollakin oppimista.