Kerrottakoon, että edellä mainittu barrakito on kanarialainen jälkiruokajuoma, joka sisältää nestemäistä maitotiivistettä (makeaa), kahvia, loraus sitrusligööriä ja kermavaahtoa. Suosittelen lämpimästi, jos sielläpäin liikkuu. Kokemuksesta juomaa voi helposti nauttia parikinkymmentä viikon aikana :)
La Laguna taasen oli iloinen yllätys ja uusi tuttavuus minulle. Paikka sijaitsee Teneriffan koillisosassa 600m merenpinnan yläpuolella, ja on Teneriffan ensimmäinen pääkaupunki. Yllätyksekseni kaupungissa on 24 00 opiskelijan yliopisto ja kaikki tiedekunnat, ja siellä voi opiskella jopa suomen kieltä! Sinne äkkiä siis jos mielii opiskelijaelämää viettämään. Kaupunki on Unescon maailmanperintokohde arvokkaine vanhoine rakennuksineen ja ihanine kävelykatuineen. Kuuleman mukaan maailman ainoa suuri kaupunki, jossa ei ole ainuttakaan pikaruokaravintolaa!
Tapaksia tuli tietysti maisteltua. Ja ensimmäistä kertaa pistin suuhuni oikeaa mustekalaa kaikkine imukuppeineen. Siitä huolimatta, että oli Kanarian parhaiten valmistettua (näin minulle kerrottiin), ei herättänyt makuintohimojani. Sen sijaan espanjalainen lempiruokani on tortilla espanola, perunamunakas. Sitä osaan valmistaa jopa kotona.
Matkan kokokohtiin kuului liikuntapainotteinen päivä. Vuokrasimme paikallisesta liikkeestä funbike-nimisen kulkupelin päiväksi. Ajopeli oli kahden vierekkäin istuttava, jaloilla poljettava pyörä, jolla pääsi kätevästi liikkumaan kymmeniä kilometrejä pitkää rantakatua. Maisemien ohella sai liikuntaa ja sopivin välein sai pysähtyä nauttimaan jäistä sangriaa.
Rantalomakohteen maineestaan huolimatta Teneriffalla riittää tekemistä, jos kulkee aistit avoinna. Lämmintä oli tällä kertaa 24-28 astetta. Viikon jälkeen kiva tulla viileähköön Suomeen, hiuksissaan Saharan hiekkatuulten tuoksua...
Mausteeksi muutama kuva por favor.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!