You can be 18 again

Havahduin eräänä päivänä siihen että olen 40-vuotias. Ylitin 40:n esteradan - kuljin 40:n portin läpi. Väkisinkin sitä alkoi funtsia kaikenlaista. Tehtyjä valintoja, erilaisia ratkaisuja, hullunkurisia päätöksiä, ihanaa heittäytymisiä ja pettymyksiä; elettyä elämää. Viikoittain sähköpostilaatikkoon tipahtaa roskapostia by vaiagra: tarja's you can be 18 again (enkä tiedä miten ne saa loppumaan!). Ja kaiken lisäksi ystävätär muistuttaa synttärikortissaan iästäni, liekö pienenä vihjailuna.
Iskemisen viisi vaihetta 40-vuotiaana:
1. Haeskellaan sopivaa kumppania.
2. Etsitään sinnikkäästi sopivaa kumppania.
3. Metsästetään epätoivoisesti sopivaa kumppania.
4. Värvätään FBI ja Suomen poliisivoimat apuun etsimään sopivaa kumppania.
5. Luovutaan toivosta löytää sopivaa kumppania.

Pääsääntöisesti voin sanoa eläneeni tyytyväisen ja onnellisen elämän. Tietysti on ollut eloon kuuluvat murheet mutta yleensä tipahdan jaloilleni. Viime vuosien kerääntyneet tapahtuvat tosin hätkähdyttivät. Isän vakava sairaus ja kuolema tulivat niin yllättäen että niitä on vaikea vieläkään ymmärtää, vaikka siitä on jo vuosi. Samaan aikaan itselläni oli 3 leikausta vuoden sisällä. Siihen vielä jokunen sydämen murhe ja kriisipaketti oli valmis.
Luulen selvinneeni pakon edessä. Leikkauksesta toipuminen pakottaa taistelemaan. On hoidettava välttämättömät asiat, unohdettava turhat, hankittava ruokaa, raahauduttava ylös ja ulos punkasta. Jos jäät jalka kipsissä makaamaan, et ehkä koskaan enää kävele. Se on henkiinjäämistaiteilua mutta kuntouduttava on. Joku on sanonut, että vaikeiden kriisien keskellä lasten kanssa on vähän sama asia. Sinun on pysyttävä kiinni arjessa, koska ei ole vaihtoehtoa.
Sitäpaitsi ihminen on sopeutuvaa lajia.
En puhuisi 40:n kriisistä, vaikka aluksi sitäkin epäilin pohtiessani menneitä. Tapahtumat ovat normaalia elämän mukanaan tuomaa heittelyä ja niiden käsittelyä. Buddhalaiset sanovat, että ihminen pystyy suhtautumaan kaikkiin tilanteisiin tyynesti kun hän hyväksyy, että elämään kuuluvat sekä nautinto että kärsimys. Ihmisestä tulee onneton, jos hän yrittää väkisin taistella kärsimystä vastaan ja tavoitella pelkkää nautintoa. Sitäpaitsi en tiedä yhtään ihmistä jonka elämä olisi ainoastaan onnea. Tyytyväisiä ihmisiä kylläkin tiedän ja luulen, että he ovat sisäistäneet emt. ajatuksen.
Näinä seesteisempinä aikoina, kun ei ole akuutteja kriisejä päällä arvostan elämää erityisellä tavalla. Kerään voimia, iloitsen kevään lorinasta ja auringon hyväilystä. Olen jälleen kuin välitön ja kaikkivoipa 18-vuotias. Elämä kannattelee.