rengasmatkaa retrovaunulla

Kahden viikon asuntovaunuretki on takanapäin ja kotona herätessä ihmettelen, missä sitä tällä kertaa herää? Matkareitti kulki välillä Jyväskylä-Hanko-Porvoo-Punkaharju-Joensuu-Liperi-Jyväskylä. Matkaa kertyi yhteensä noin 1400 km ja ihmeen hyvin vaunuvanhus (entisöity Sprite 400 v:lta -71) kesti. Ainoa haaste oli kuumuus, jonka takia kaasujääkaappi lämpesi ajoittain niin paljon että tuli kiirus syödä lihapitoiset eväät, ennenkuin ne syövät meidät. Siirtyminen sisämaahan lämmitti vaunun muutamana yönä niin kuumaksi, että nukkuminen ei ihan onnistunut...Mutta kävi hyvä tsäkä, kun ei sentään suurempi hurrikaani iskenyt vaunun ulko- eikä sisäpuolellakaan :)
Retkielämän viehätys on ennen kaikkea vinha vapaus; saa tulla ja lähteä koska haluaa ja mennä minne nenä näyttää. Voi tutustua vaununaapureihin, tai vain tervehtiä ja pysytellä omissa oloissaan. Ihmisiä on paljon ympärillä koko ajan. Aamukahvilla istuessa naapurin eilen illalla hienoksi laittautunut rouva astelee kylpytakissaan tukka pystyssä kohti aamusaunaa. Leirintäalueilla näkee kaikenlaista - rentoa elämää sanoisin.

Uusia paikkoja ja ihmisiä, niiden takiahan matkalle lähtee. Tutustuin ennestään itselleni vähän vieraampiin taiteilijoihin, Edelfeltiin, josta edellä kerroin ja Retretissä, jossa en muuten aiemmin ole käynyt (nolo myöntää,) Helene Schjerbeckiin. Retretin taidekartanossa oli myös Johanna Oraksen näyttely ja ateljee, mikä yllätti myönteiseti. Luulin hänen maalaavan pelkkiä nalletauluja mutta erehdyin; esillä oli hienoja asetelmia, tunnelmia Nizzasta jossa taiteilijalla on toinen koti; pioneja, konjakkipulloja, viuluja ja viinirypäleitä. Nuori ja työteliäs, totesin, eikä varmaan kovin helppo valinta ansaita leipäänsä julkkistaiteilijana kriittisessä Suomessa.
Erityisesti meitsiä viehättää päästä kurkistelemaan taiteilijoiden elämään, ateljeihin, koteihin, ja mikä parasta heihin henkilökohtaisesti. Päästä vähän syvemmälle henkilön elämään, jotta ymmärtäisi hänen teoksiaan. Palmun makuuhuoneeseen, Edelfeltin kotipihaan, Schjerbeckin sairauksiin, Oraksen mieheen, joka muuten oli näyttelyssä kertomassa teosten taustoista. Tämä jos mikä tyydyttää tirkistelynhalua ja ruokkii uteliaisuuttani. Ai hänen miehensä on tuon näköinen oikeasti; ei yhtään niin komea kun kuvissa mutta sitäkin sympaattisempi.
Näin ohimennen sanottuna, menkää ihmiset Punkaharjulle, se on Suomen kauneimpia paikkoja. Siellä on iso leirintäalue, jossa palvelu pelaa ja on tilaa kaikille. Kaunista vesistöä pitkin pääsee vaikka Savonlinnaan ja ne harjumaisemat! Lähellä on toimintaa lapsille (Kesämaa vesiliukupuistoineen) sekä taidekeskus Retretti aikuisille ja lapsille, luolastoineen. Näyttelyyn mennessä astutaan syvälle maan alle, ja sen himmeä tunnelma ja valoasetelmat on erilainen kokemus kuin valoisat sisänäyttelytilat. Ottakaa mukaan lämmintä päälle, ilma on kosteahko ja miten sen nyt sanoisi- luolamainen.
Matkan kohokohta kuitenkin on hyvät vanhat tutut, joita tapaa sattumalta tai sovitusti. Vietimme pitkän pätkän entisen opiskelukaupunkini Joensuun seudulla. Tapasin monen muun tutun lisäksi Niinan, joka oli mulle vuosikymmen sitten hyvin läheinen. "Long time no see" , tuumasi tyttö hölmistyneenä kun tupsahdin yllättäen työpaikalleen. Vaihdoimme kuulumisia pitkät tovit, ja tapasin iloisena myös äitinsä enkä ollut uskoa että pikkutytöstä on kasvanut iso ihminen, joka asuu pois kotoaan ja on jo työelämässä. No tarkkaan ottaen oli hänessä vielä tallella somaa tuttua pikkutyttöä.
Pyöräilin tukka hulmuten Ilosaaren laguuniin ja Karjalan talolle, siitä torin Marttakahvioon syömään kuuluisaa munavoipiirakkaa, jolla oli suolainen hinta mutta joka sentin arvoinen, ja hamtrasin mukaan vatruskoita ja sultsinoita. Taidekeskus Ahjo, ilon ylistys suomalsielle luovuudelle ja käsityölle eli Taitokorttelit, siitä Vapaudenpuistoon ja torsopatsaalle, joka seisoo paikallaan kuin mikään ei olisi muuttunut kahteenkymmeneen vuoteen. Pakko poiketa myös Teatteriravintolan puistoon keräämään pari jättiläiskäpyä mukaan tuomaan onnea, ja kuunarin ja tuulaakin kautta rantaa pitkin Hasaniemeen ja liikuntapläjäyksen päätteeksi pulahdus Linnunlahteen. Matkalla ihastelin mattolaiturilla ahertajia: miehet pesivät mattoja ja naiset puhuivat kännykkään. Se on nykymenoa se.

Hasaniemen teatterin Ulvovan myllärin tarina ei ollut ennestään tuttu, mutta nyt on. Ystäväni näytteli siinä kylän hullua juoruakkaa, joten kyllä kannatti katsoa. Jotenkin se roolisuoritus oli luontevaa ;) Seuraavana päivänä Merimiehenkatua Koskikadulle ja siitä polkimet soljuen Kirkkokadulle, jonka molemmissa päissä on kirkko ja kummassakin suosittelen käymään. Jälleen suunta vie torille syömään lörtsyjä, jotka ovat mailman parhaita juuri täällä. Väitös perustuu vertailevaan tutkimukseen; söin tänä kesänä myös savonlinnalaisia ja kuopiolaisia lörtsyjä. Vatsa pullottaen Suvantosillalle, joka on euroopan kylmin paikka talvisin - muistan. Rantakylään opiskelija-asuntoon poljin aikoinani ensimmäiset kolme vuottani viimaista rantaa pitkin joka ikinen päivä, kun ei ollut rahaa kulkea bussilla. Tuttuja paikkoja ja nimiä ja tarinoita joita kaupunkiin liittyy. Voisin kertoa jutun jokaisesta rakennuksesta ja kävyistä ja rakastan merihenkisiä kadun nimiä - kuten lukija huomaa. Niin ja tietysti yliopisto. Vankat punatiiliset rakennukset opettivat paljon elämästä 11:n siellä pyörityn vuoden aikana. Olin nuori, muutin vieralle paikkakunnalle ja aloitin oman elämän alusta alkaen. Opinahjo opetti myös suvaitsevaisuutta. Kaikkein fiksuimmat ihmiset ovat vaatimattomia ja ihan tavallisia, kun taas vähän vähemmän fiksut tekevät suurta numeroa itsestään.

Jossain lehdessä luki, että blogi on päiväkirja, joten rakkaalle päiväkirjalle on kerrottava vielä yhdestä matkan varrella sattuneesta etapista. Kävimme nimittäin kylässä Miikkulassa. Karjalan kunnailla-sarjaa seuraavat tietävät tämän olevan samainen kylä, jossa sarja on kuvattu. Markku Pölönen päätti vanhoilla päivillään muuttaa takaisin pääkaupunkiseudulta kotikonnuilleen Pohjois-Karjalaan. Itsensä ja perheensä oli elätettävä, joten hän rakensi elokuvakylän vanhalle varuskunta-alueelle keskelle ei-mitään ja työllisti itsensä lisäksi sata muuta ihmistä. SF-filmikylään pääsee tutustumaan oppaan kanssa ja kurkkimaan kulisseihin, kuulemaan kylän synnystä ja tutustumaan ohjelmien tekoon ja ohjaajan tuotantoon. Tänä kesänä Miikkulassa oli myös menestynyt kesäteatteri Onnen maa, jonka näytökset jo loppuivat mutta jatkuvat ensi kesänä. Erityisesti joensuulaiset menkää hiiessä tutustumaan paikkaan ja kannattakaa näin hienoa projektia.
Minä nostan hattua Pölösen Markulle.