ihminen on ihan hullu

Kun miettii tätä koko kevättä niin olihan aikamoinen projekti. Joka päivä tunnen huojennusta, iloa ja ylpeyttä että selvisin. Pahimmat kivut koko 34:n sairasvuoteni aikana. Ja pisimpään kestäneet.
Jo pari-kolme vuotta taaksepäin juhannuksena mökillä oli niska niin kipeä etten meinannut pystyssä pysyä. Sitten sain kovan kaulurin ja toimintaterapiasta uuden niskatyynyn, mikä helpotti vähän myös öitä. Ja pari vuotta taaksepäin äidin kanssa Nizzassa ollessa itkin aamuisin, kun en jaksanut hotellin aamiaiselle. Parin tunnin jälkeen kipu sentään vielä hellitti.
Viime joulukuussa heräsin lopulliseen todellisuuteen; söin tramalia ja muita mömmöjä kuin leipää. Reissussa pelkäsin etukäteen kuuden tunnin lentomatkaa, koska en pääsisi pitkäkseni. Tajusin kuinka hirveän paljon niskakipu hallitsee elämääni. Oli pakko tehdä päätös leikkaukseen menosta.

Mutta miksi näitä vanhoja muistelemaan?
Siksi koska kun muistutan itseäni noista ajoista voin todeta että on syytä olla iloinen ihan vaan ei-mistään!
Maailmassa mikään ei oo niin varmaa kuin muutos. Tilanteet muuttuvat ja ihmiset muuttuvat, vaikka kuinka joskus haluaisimme niiden pysyvän. Kesä muuttuu syksyksi, lapset isoiksi ja meillä senkun tukka harvenee.
Tuollaisina kivuliaina aikoina tieto siitä ettei tämä tule olemaan lopullista on hirveän lohdullista. Parempina aikoina taas muutoksen tiedostaminen saa todella arvostamaan nykyhetkeä.

Jos joku lukijoistani tai ystävistäni kokee tällä hetkellä uupumuksen tai alakulon tunteita, voin suositella lukemaan kirjan Zen - tie depression läpi. Sain itse tuosta kirjasta paljon ajattelemisen aihetta, kun tunsin että painun syvemmälle ja syvemmälle kipuni kanssa. Olin välillä vihainen koko maailmalle.
Kirja sai ajattelemaan tilannetta uudelta kantilta. Pystyin luopumaan syyllisyydestä ja tunteesta että olisiko itse pitänyt tehdä jotakin toisin.
Ihminen on hullu ja aina vain hullummaksi tulee kun alkaa syyllistään itseään ja toisiaan ja ihan mitä tahansa pyristelläkseen irti pahasta olosta. Ja moinen on kauhean tavallista.
Kirja auttoi lopettamaan taistelun paskoja tunteita vastaan ja hellittämään otetta. Niin olokin helpotti.
Oppaassa on myös meditaatio- ja muita harjoituksia. Niitä voi tehdä jos haluaa. Minä en tehnyt. Luin ne kyllä huolellisesi läpi. Esim. yksi runoharjoitus pyöri mielessäni jälkeenpäinkin.
Lukiessa ei tarvitse mennä liian syvälle Buddhan oivalluksiin. Kirjasta kuten monesta muustakin asiasta elämässä voi poimia sen, mikä itselle parhaiten sopii.

"Kaikista yrityksistämme huolimatta on aikoja, jolloin deppressio ei tunnu helpottavan millään keinoin, tai paraneminen edistyy hyvin hitaasti. Ja kun toivomamme edistysaskeleet eivät toteudu, tunnemme itsemme entistäkin toivottomimmiksi ja arvottomimmiksi.
Deppressio tuo meidät kasvotusten sen tosiasian kanssa, että kaikkea emme pysty kontrolloimaan, miten kiivaasti sitä yrittäisimmekin."

"Kun olemme selkä seinää vasten, syyllistäminen on yksi keino, jolla yritämme päästä tästä pälkähästä"

"Kun voimme todella nähdä nykyhetken tilanteen, etsimättä sille selitystä, voimme saavuttaa syvemmän ymmärryksen...
Opimme näkemään mitkä keinot todella toimivat ja tuottavat tulosta, ja mitkä vain monimutkaistavat tilannetta."

(Poimittu kirjasta Philip Martin: Zen - tie depression läpi)