matkailumainos

Oli meillä ryhmäkin. Reumakursseja oli itse asiassa kaksi ja ehdin olla heidän kaa viikon yhtä aikaa. Melkein puolet porukasta oli Lahdesta. Yksi ryhmäläisistä oli kämppikseni Terttu. Tertun kanssa karkasimme kylille kun silmä vältti. Kiersimme Johanna Oraksen kesänäyttelyn Ajan henki, Spirit of today. Oon kiinnostunut taiteilijasta paitsi kauniiden töiden takia, siksi että hän viettää talvet Ranskan Nizzassa. Mie voisin ihan hyvin tehdä samoin. Varmaan tulis hirmusesti kirjoitettua kaiken hauskanpidon lomassa.
Tertun kanssa löysimme vahingossa Punkaharjun Valtionhotellin ihanan kesäterassin, josta avautuu hieno maisema harjulle. Sekä vieressä olevan Keisarinnan huvilan, jossa kuvittelimme itekin olevamme kruunupäitä. Huvilaan saa respasta avaimen, mikäli haluaa tutustumaan sisätiloihin.
Punkaharjun vanhalla yli 100 vuotiaalla asemalla katselimme valokuvanäyttelyä nimeltä Minun harjuni.
Jos ikuna liikutte täällä päin niin älkää ohittako näitä paikkoja. Availkaa kaikkia ovia ja kurkistakaa joka harjun taakse. Täältä löytyy paljon muutakin kun Retretti ja Lusto ja edellä mainittuihin on vapaa pääsy. Tässä on uteliaimmille linkkejä.

http://www.johannaoras.com/fin/kartano.html
http://www.punkaharjunvaltionhotelli.fi/
http://www.lusto.fi/etusivu/tiedotteet.html?id=6473
http://www.punkaharju.fi/

luontoa ja lumpustamista

Nyt on siis käynyt niin että olen vakavasti mieltynyt tähän maisemaan. Oon liikkunut pitkin pitäjää, käynyt metsäkulttuuripäivillä, katsellut, kysellyt ja lukenut seudun historiasta. Ja tavannut ihmisiä, jäänyt suustani kiinni tuntemattomien kanssa. Nää on niin ystävällisii täällä.

Ruokalassa hoitaja kumartuu ihmeen kiireettomästi pyörätuolissa istuvan vanhan miehen lähelle kysyäkseen mitä tämä haluaa syödä. Hän syöttää potilasta, juttelee tämän kanssa ja nauraa. Välillä hoitsu siirtyy passaamaan viereisessä pöydässä istuvaa naista ja pyörätuolimies yrittää viedä haarukassa olevaa lohenpalaa suuhunsa, mutta suu on liian kaukana. Ukko suipistaa suuta tötterolle käsi vapisten eikä millään osu perille. Taustalla pauhaa radio:
"Taas poika saunoo se kylpee, se laulaa ja huutaa kannusta samppanjaa..."
Seuraan lohenpalan kohtaloa niin jännityksellä, että itelläni tartarkastikkeet tipahtavat mekolle.
Ruoan jälkeen rakennuksen takana olevalla kävelytiellä on ruuhkaa. Hoitajat vievät potilaita kävelylle ja katselemaan välkkyvää järvimaisemaa. Näky on melkein poikkeuksellinen. Nykyään hoitajilla on harvoin aikaa moiseen.

Ehkä kyse on historiasta. Vuosisadan alussa Kruunupuisto oli keuhkotautiparantola ja yleishoitoina olivat lepo sisällä ja ulkona.
Alkuaikoina potilaat vietin sänkyineen päivineen metsään makaamaan. Myöhemmin rakennettiin ns.ulkohalleja, suuria parvekkeita joissa potilaat makasivat peittoihin ja turkiksiin käärittyinä hengitellen mäntymetsän tuoksua.
Mies ja naispotilaat makasivat tietenkin eri parvekkeilla. He pitivät yhteyttä erilaisilla merkinantolaitteilla; naisten hallissa pimputettiin suurta lehmänkelloa kuusi kertaa, jos jollekin tuli terveisiä.
Vaikean sairauden aiheuttamaa masennusta kohennettiin hurtilla huumorilla, mikä oli vastapainoa parantolan kovalle sääntökurille. Halleille muodostui hallikuntia joilla oli omat sääntönsä ja tapansa. Uusille tulokkaille pidettiin kuulustelut; tulokkaan piti kertoa ensilemmen tarinansa päästäkseen potilasyhteisön täysivaltaiseksi jäseneksi.
Keuhkotautiparantolan potilaista puolet oli 20-30-vuotiaita, joten tarve tutustua vastakkaiseen sukupuoleen oli suuri. Vasta hallikunnalle kerrotun ensilempitarinan jälkeen oli lupa tavata toisen sukupuolen kohtalotovereita eli lumpustaa. Sitä ennen nainen ei saanut mennä 1m 30cm lähemmäksi miespotilasta.
Jo tuohon aikaan Punkaharju oli myös matkailuseutua. Parantolaan johtava tie katkaistiin ja portin läheisyyteen rakennettiin portinvartijalle oma talo. Portinvartija valvoi etteivät potilaat menneet harjualueelle tartuttamaan tuberkkelibasillia matkailijoihin.
Vaikkei parantolan ulkopuolelle päässyt niin luonto ja lumpustaminen tuottivat tuloksia: kolmannes potilaista palautui työkykyiseksi.

ei tolokun selevää

Sen verran on selvinnyt, että tämä Matti Nykänen on paikan johtava ylilääkäri. Henkilökunnan sanojen mukaan "ei hyppää eikä lennä". Eikä tiettävästi ryyppääkään.
Mutta minäpäs kuulin tänään ruokalassa muuta. Vieressä istuva naishenkilö kertoi tavanneensa vuosia sitten lääkäri Nykäsen Jorvin sairaalassa, jossa tämä oli ottanut hänet vastaan humalassa. Että semmnen tapaus. Nimi taitaa olla taakka.
On täällä tehty muutakin kuin juoruiltu lääkäreistä. Reenit on hyvässä vauhdissa. Ja jos ei kuntoutuksesta muuta hyötyä tule olemaan niin miepä opin tänään toimintaryhmässä leipomaan lusikkaleipiä. Vanhemman naisen asiantuntevalla opastuksella vielä. Sitä lupaan treenata sitten kotonakin.

Päätin kirjoittaa Punkaharjusta lehtijutun. Tää on niin mielenkiintoista seutua harjualueineen: paljon metsää, kulttuuria ja vesistöjä. Sain muutamassa päivässä mukavasti matskua: kuntohoitajana toimiva ja valokuvausta harrastava V-P lupasi antaa juttuun jonkun ottamansa harjukuvan ja Vesku Vapari (vapaa-ajanohjaaja) suostuu jopa hastatteluun. Vesku onkin kova poika jutteleen ja kotiseutuintoilija työnsäkin puolesta. Eilen kyselin häneltä jotakin Punkaharjun historiasta niin vastauks tuli apteekin hyllyltä:
"No matkailuhan täällä alkoi jo 1800-luvulla. Kaikki alkoi kun Aleksanteri 1 tuli näillä seuduilla käymään....."
Täytyy ottaa muistivihko mukaan kun hänet seuraavan kerran tapaan.
Eilen kävin myös taidekeskus Retretissä. Sain heiltä luvan kuvata näyttelytiloja ja rintaa hianon "Retretti Press"- merkin, jonka "unohdin" palauttaa. Hyvä matkamuisto :)
Oon nyt vasta tajunnut, että Etelä-Savon ja -Karjalan raja kulkee tällä seudulla. Kyselen vastaan tulevilta ihmisiltä että kumpiakos työ nyt sitten ootte?
- Myö ollaan semmosii sekalaisii, vastaa simpeleläinen vanhempi rouva hersyvästi.
No mutta kait savolaisilla ja karjalalaisilla jonkinlainen ero on?
- No savolaiset kiertellöö ja kaartelloo ja karjalaiset puhhuu enempi, tuumaa savolaiseksi tunnustautuva hierojani. Hän on naimisissa karjalaisen miehen kanssa ja saa säännöllisesti muistutuksen savolaisuudestaan.
Vastaavasti jumppari on karjalan puolelta ja naimisissa savolaisen miehen kanssa. Vastaus kysymykseen on saman suuntainen. Mahtaa olla heleppoa. Toinen puhuu kaiken mitä sylki suuhun tuo suodattamatta ja toisella aina joku tarkoitusperä jota jaarittelee kautta rantain.
No nuo piirteethän yleisesti tiedetään. Mie haluaisin ottaa vähän tarkemmin selvää tästä sekalaisesta seuvusta, kun kerta oon tänne asti tullut. Ihan toven perrään.

Lääkäritkin on ihmisiä, kai.

Humisevat terkut Punkaharjulta, jonne ajelin eilen kaatosateessa neljän tunnin yöunet nukkuneena. Päivä lähti vauhdikkaasti käyntiin haastatteluilla. Hoitaja kyseli aika perusteellisesti tapahtumia sitten viime näkemän:
- Ja onkos kortisonitesti tehty?
- Ei ole.
Hoitaja katsoo rilliensä alta. Sehän jäi viimeksi niin et hoidetaan omalla paikkakunnalla.
- Ei mun lekurini tiennyt mikä se sellainen tutkimus on, yritän selittää.
Jos aikoo vähentää kortisonin syöntiä, mikä itelläni on kunnianhimisena tavoitteena, täytyisi tutkia tuottaako oma elimistö kortisonia enää ollenkaan. Kun puhuin tästä omalle lääkärilleni, joka on sentään reumatologi keskussairaalassa, hän ei ollut koskaan kuullutkaan moisesta. Se sit jäi.
No täällä on eri lääkärit. Ja ohjelmapaperissa näyttää olevan muuten eri taas tyyppikin kun viime kerralla. Tämä on tarkemmalta titteliltään fysiatri.

Odottelen aulassa lääkärin alkutarkastusta. Luen Seuraa ja mietin mitähän tarvitsisi muistaa vastaanotolla. Ajattelin ainakin kysyä mikä on fysiatri...
Sitten hieraisen silmiäni.
Ohi kävelee tutun näköinen tyyppi. Pulska silmälasipäinen päältä kalju mies. Entinen reumalääkärini. Hän hoiti mua pitkään 2000-luvun alussa Jyväskylän keskussairaalassa. Nyt hän on täällä potilaana. Joskus huhuttiin että hällä on alkoholiongelmia. Vaihdoin hänet toiseen lääkäriin, kun pyysin todistusta autoveronpalautusta varten, hän tuumasi vaan ettei kannata kirjoittaa, koska en kuitenkaan saisi sitä. Olin kuulemma liian hyväkuntoinen. Kaiken lisäksi tämä pullukka kirjoitti kerran papereihini, että syön masennuslääkettä mikä ei pitänyt paikkansa. Taisi itse syödä.

Havahdun kun ovi aukeaa. Lääkäri kutsuu minut vastaanotolle, ojentaa kätensä ja kertoo nimensä:
" MATTI NYKÄNEN, päivää".

Joopa joo.