Lääkäritkin on ihmisiä, kai.

Humisevat terkut Punkaharjulta, jonne ajelin eilen kaatosateessa neljän tunnin yöunet nukkuneena. Päivä lähti vauhdikkaasti käyntiin haastatteluilla. Hoitaja kyseli aika perusteellisesti tapahtumia sitten viime näkemän:
- Ja onkos kortisonitesti tehty?
- Ei ole.
Hoitaja katsoo rilliensä alta. Sehän jäi viimeksi niin et hoidetaan omalla paikkakunnalla.
- Ei mun lekurini tiennyt mikä se sellainen tutkimus on, yritän selittää.
Jos aikoo vähentää kortisonin syöntiä, mikä itelläni on kunnianhimisena tavoitteena, täytyisi tutkia tuottaako oma elimistö kortisonia enää ollenkaan. Kun puhuin tästä omalle lääkärilleni, joka on sentään reumatologi keskussairaalassa, hän ei ollut koskaan kuullutkaan moisesta. Se sit jäi.
No täällä on eri lääkärit. Ja ohjelmapaperissa näyttää olevan muuten eri taas tyyppikin kun viime kerralla. Tämä on tarkemmalta titteliltään fysiatri.

Odottelen aulassa lääkärin alkutarkastusta. Luen Seuraa ja mietin mitähän tarvitsisi muistaa vastaanotolla. Ajattelin ainakin kysyä mikä on fysiatri...
Sitten hieraisen silmiäni.
Ohi kävelee tutun näköinen tyyppi. Pulska silmälasipäinen päältä kalju mies. Entinen reumalääkärini. Hän hoiti mua pitkään 2000-luvun alussa Jyväskylän keskussairaalassa. Nyt hän on täällä potilaana. Joskus huhuttiin että hällä on alkoholiongelmia. Vaihdoin hänet toiseen lääkäriin, kun pyysin todistusta autoveronpalautusta varten, hän tuumasi vaan ettei kannata kirjoittaa, koska en kuitenkaan saisi sitä. Olin kuulemma liian hyväkuntoinen. Kaiken lisäksi tämä pullukka kirjoitti kerran papereihini, että syön masennuslääkettä mikä ei pitänyt paikkansa. Taisi itse syödä.

Havahdun kun ovi aukeaa. Lääkäri kutsuu minut vastaanotolle, ojentaa kätensä ja kertoo nimensä:
" MATTI NYKÄNEN, päivää".

Joopa joo.