Paljon onnea vaan....

Aamukahvin lomassa syntyi kotikutoinen synttäriruno äitille, joka lasten seurassa kiteytyi tietty mummoksi.
Lahjaksi sankari sai siskon ompeleman tyynyn, jossa koristeena on mummon rippikuva.

Ei sen niin väliä

Meidän mummo on sisältä nätti
ulkoa pyöreä, mitä sen väliä.
Hän vuosia täyttää, ei montaa kymmentä
ballerinat jalassa ei sitäkään vähää.

Mummo kulkee kohti Väinönkadun salia
siellä mummo treenaa muiden mukana.
Tulosta on nähtävissä nyt tai ensi kesänä
senttejä tai useita, ei mitään väliä.

Treenin jälkeen mummolla on Sammonkatu suuntana,
seuraavana ohjelmassa leivän hankinta.
Leipä sille, toinen tuolle, kolmannelle patonkia,
- mietiskelee mummo kahvikupin lomassa.

Huomenna mummolla on lastenhoito vuorossa.
Siitä mummo mielissään, osuipa vipinä keikka!
Lapset huutaa ”tehdään lettuja!”,
mikäs siinä mummo sanoo, se on kelpo herkkua.

Joskus mummo lentääkin etelään lomalle.
Kun tarpeeksi on treenannut, kelpaa pistää hepeneet.
Hän pakkaa mukaan tummaa leipää, ”kaikkeen täytyy varautua”.
Ja etellän immeisetkin mummosta tykkää,
San Fransiscoa maistellessa.

Mutta tänään mummolla on karaokeilta,
siihen hän sai harjoitusta Turkin lomalla.
Ei yhtään haittaa, jos sävel putoo tahdista

me koko sakki toivotetaan MUMMOLLE ONNEA!

Sisustustyynyjä omalla kuvalla saa tilauksesta. Kysele minulta.

Syväluotaus pohjalaisuuteen osa 2.

Kaustisella kansainvälisyys ja pohjalaisuus astelee vastaan sulassa sovussa. Naisten huoneessa kaunis slovenialaistanssijatar asettelee kansallispukunsa monikerroksista paksua hametta paikalleen. Ei mikään kevyt homma! Torilla taas pohjalaisisännän tunnistaa jo kauas: on laitettu vähän parempaa päälle eli tumma liivi, mieluiten nahkaanen ja lierihattu päähän. Ja puhutahan kuuluvalla äänellä, jotta ei jää varmasti mitään epäselväksi.
Ei voi kun hämmästellä pienen kylän sinnikkyyttä. Näiden juhlien suuri kiitos siitä kuuluu 200 ihmisen talkooväelle, joka ahertaa pitkän viikon festarilippu-ja teepaitapalkalla.

Meitsi ei oo ainut joka on saanut folk-kärpäsen pureman. Kaiken nähnyt rock-ja heavykonkari Timo Rautiainen jäi muutama vuosi sitten semmoiseen koukkuun, että vietti viime vuoden Kaustisella opiskellen asiaa pintaakin syvemmältä. Kallioklubilla kuultiin folk-kokoonpanon ensimmäisiä esiintymisiä. Timo kiteyttää jossain haastattelussa tunteensa ensimmäisiltä folkfestareiltaan 2010: Niinkun olis kotiisa tullut. En oo aikasemmin tästä artistista kovin paljoa piitannut, mutta tämä musisointi kolahti.

Aina joskus löytyy sellasia ruokia, joita ei oo vielä syönyt tai joista ei oo kuullutkaan mitään. Kaustislaiseen juustopaistiin törmäsin ekaa kertaa ja sitähän piti heti maistaa. Nimestä huolimatta kyseessä on keitto, johon tulee possun- ja naudan lihaa niinkun karjalanpaistiinkin, ja joskus myös lammasta. Pitkä haudutus, sekaan kermaa ja kotijuustoa! Mausteeksi vielä suolaa ja voi että...
Söimme Pelimannitalon ravintolassa, jossa hyvän ruisleivän ja kotikaljan kanssa herkku meinas viedä kielen mennessään. Hämmästystä sen sijaan herätti, kun seuraavana päivänä toisessa paikassa sitä tarjottiinkin paistina perunoiden ja muun härpäkkeen kanssa. Makukaan ei ollut niin kermainen.
Asiaa tarkemmin tutkittuani kyseessä on kuulemma paitsi tunnettu perinneruoka, myös suosittu keskustelun aihe siitä, miten soppa (tai mikäsenytonkin) oikeaoppisesti valmistetaan. Loppupäätelmä jää syöjän makunystyröiden arvioitavaksi: on niin monenlaista oikeaa tapaa kun on kokkiakin. Minä tykkäsin tästä keittoversiosta, jossa oli aavistus palaneen maukua. Tätä pitää kokeilla kotonakin, kunhan isäntä ensin tarkistaa, että palovaroittimet varmasti toimii kunnolla....

Paras uusi löytö musiikin saralla oli tuo kuvassa näkyvä viuluviikari Esko Järvelä nimeltään. Kävi ilmi, että tyyppi kuuluu kuuluisan pohjalaisen kansanmusiikkisuvun Järvelän poikiin ja suvusta viis mutta mikä taituri! Siinä meitsillä alkaa vipattaa vähän muukin kun kantapää häntä kunnellessa ja kattellessa. Tätä riemua nähtiin kahdessakin kokoonpanossa, Tsuumi Sound Systemsissä, joka sulauttaa musiikillaan perinteisen ja nykymusiikin niin, että täditkin alkaa heilumaan. Bändi on ehtinyt julkaista jo kuusi albumia. Uudempi Esko Järvelä Epic Male Band sekoittaa kansanmusiikkia, rockia ja jazzaineksia myös sen verran energisesti, että rauhallisempaa hengästyttää. Hienoa viulunsoittoa, hyvä lavameiniki ja ihan kivan näköisiä urhoja...

Alunperin Kaustisella oli tarkoitus viipyä pari päivää, mutta eihän sieltä pois maltettu lähteä. Loppuviikosta saapui juhliin tuttujakin ja lopulta meillä oli pienimuotoinen suku koolla. Kummisetää, tätiä ja siskon poppooo lapsineen. Mikäs sen mukavampaa! Kummisedät on siitä kivoja, että niiden kanssa voi teherä kaikenlaista ennenkokematonta. Sedän vaimo totesi ränttätänttäkonsertissa: Ei taira olla oikeen meirän musiikkia! Mutta Anna Puu tuntui jo tutummalta. Loppujen lopuksi kävi niin, että väki nuoremmasta päästä hyytyi jo ennen puoltayötä kun toiset vielä jaksoi...

Tässä vielä Jesse ja lapset sekä folk-kuningatar Anna Puu!
Kaikkein eniten sydäntä jostain syystä lämmittää nuoren väen paljous kansanmusiikkijuhlilla. Kuulla heidän laulavan karjalaisia ja kalevalaisia kansanlauluja, soittavan perinnesoittimia kanteleesta hanuriin ja osaavan tanssia katrillia, polskaa, sottiisia ja mitä kaikkea. Voi sitä riemua ja hyppelyä, ihan itekin nuortuu. Tulee fiilis että tulevaisuutemme on hyvissä käsissä, kun lapset ja aikuiset välittävät perinteistään ja juuristaan ja opettavat niitä omillekin lapsilleen. Reissu oli kyllä tällä kertaa niin mukava ettei mitään rajaa!

Syväluotausta pohjalaisuuteen osa 1

Ensimmäinen käyntini Kaustisella muutama vuosi sitten poiki Matkalehteen artikkelin "Törkiän koriat pirot", joka löytyy matkalehden arkistosta.
Tänä kesänä tiemme pienellä retrohenkisellä matkavaunulla suuntasi jälleen Pohjanmaalle. Viiden päivän reissun jälkeen ei jälleen epäilystäkään: Kesän parhaat kekkerit on ehdottomasti jo 46.kerran järjestetyillä Kaustisen musiikkifestareilla! (ovat muuten toiseksi vanhimmat Jyväskylän kesän jälkeen)
Kymmeniä konserttipaikkoja aina Setorin lavasta viinitupaan, kallioklubiin ja lavoihin ja musiikkisaleihin. Ja satoja ja tuhansia soittajia, laulajia ja tanssijoita eri maista ja tyylilajeista ihan joka lähtöön. Meikeläinen saa parhaat kiksit, kun folkmusiikista paljoakaan tietämättömänä löytää uusia bändejä ja laulajia, jotka saa kantapään vipattamaan. Juhlan tämän vuoden teema Ei mitään rajaa! kuvaa oivallisesti näiden pitojen henkeä. Omia perinteitämme ja juuriamme voi vaalia myös nykyajan hengessä vaikkapa yhdistämällä folkia ja rockia tai vaikka punkia! Raja-aitoja ei ole olemassa ellei niitä itse rakenna.
Ei voi kun silmät pyöreänä tuijottaa myöhäisillan pippaloissa, kun monituhatpäinen yleisö vauvasta vaariin joraa ison areenan lattialla niin että tantere tömisee. Ja jokainen ihan omalla tyylillään. Näille festareille on todellakin oma syynsä.


Matkan ensimmäinen etappi oli kahvitauko Ähtärin eläinpuistossa. Paikka on pikkusen muuttunut siitä, kun siellä joskus nuorena luokkaretkeläisenä samoilin. Mutta ihmisiä riittää yllätykseksi asti. Nykyään täällä on eläinten lisäksi ainakin hotelli ja kylpylä, perhegolfia ja Topi Sorsakosken muistopatsas sekä pieni näyteikkunanäyttely. Eläintarhaan sisäänpääsy 15€.

Tuurin tivoli veti alueen täyteen väkeä.

Ähtäristä matka jatkui Alavudelle Keskisen Vesan kulmille. Tuurin leirintäalueen ollessa yllättäen täynnä majapaikka löytyi pienen etsimisen jälkeen Töysän Sepänniemen lomakylästä, joka sijaitsee pohjanmaalle poikkeuksellisissa olosuhteissa eli järven rannalla. Tosin tilaa oli tällä kertaa vain 1800-luvulta peräisin olevien museorakennusten pihasta. Mutta mikäs siinä, aamulla raahasin isännän ensimmäiseksi museoon. Jos liikkuu täälläpäin, kannattaa ehdottomasti poiketa. Museo on auki kesällä 12-15 ja paikalla opas, joka tosin muistisairautensa takia ei paljoa muista, mutta ystävällisyys ja paperit korvaavat unohdetun nippelitiedon. Jos ei museo oo auki, voi vastaanotosta pyytää avaimen ja tutustua vanhojen rakennusten aarteisiin ominpäin. Vanhan maalaistalon lisäksi museon pihapiiristä löytyy kauppa, suutarin paja, korsu, aittoja ja vaikka mitä.

Perillä Kaustisen MosalaCampingissä. Karavaanialue on kivenheitonpäässä festarialueelta ja paikan isäntä ja emäntä Tarja ja Lauri pitävät hyvää huolta vieraistaan. Aamusella heräsimme yleensä naapurivaunun hanurinsoittoon, mutta paras oli Aila 12veen pitämä spontaani kitarakonsertti aamu-unisille. Tämä just on Kaustisen parhautta, joka puskastakin kuuluu jonkunlaista soittoa. Koko kylä soi!

Päivälippu festivaalialueelle maksaa 25-40€ päivästä riippuen ja siihen hintaan näkemistä riittää. Lapsille on ihan oma festariteltta, jossa on konsertteja, tanssia, askartelua, soitinten rakentamista sun muuta. Koska kansantaidot ovat täällä kunniassa, oli juhlapihalla seppä jonka opastuksella pienemmät (ja miksei isotkin) saivat takoa itselleen vaikkapa korun.
Meitsi sen sijaan pääsi jututtamaan pohjalaisia Marttoja, jotka opettivat Kansantaiteenkeskuksella karjalanpiirakan tekoa. Siihen taitoon oon ite saanut parhaan mahdollisen opin ex-anopiltani, joten en niitä alkanut tällä kertaa rakennekynsieni kanssa värkkäämään. Sen sijaan rinta rottingilla neuvoin emännille kuinka tehdään karjalaisia riisipyöröjä. Emännät kun eivät olleet moisesta ennen kuulleetkaan ja kiittelivät kovasti reseptistä.

Yksi syy miksi halusin kaustiselle oli ranskalaissuomalainen pariskunta Eva ja Manu. Eva louhivuori ja Emmanuel Laudic päättivät 2010 kierrellä ympäri eurooppaa tehden maatiloilla pieniä toitä majapaikkansa ja ruokansa eteen. Syntyi matkalauluja ja musiikkivideoita ja lopulta lukuisia keikkapyyntöjä. Vuoden 2011 Ranskan kiertue myytiin loppuun ja tänä kesänä pariskunta keikkailee Suomessa mm.Porin jazzeilla. Tarinoita rakkaudesta, seikkailuista, oivalluksista, kokemuksista. Matkabloginsa löytyy täältä: http://www.travelinmusic.net/