J'aime la Loire

Joet on aina viehättäneet mua eriyisesti. Elämän varrella niitä on aina ollut lähellä. Synnyin Kauhajoella, vietin lapsuuttani Tourujoella, asuin nuoruudessa Joensuussa ja nyt samoilen taas Tourujoen rannoilla ja välillä Pariisin Seinen silloilla. Jääkaapin ovea on pari vuotta kaunistanut maisema Loire-joelta, postikortti ja ajatus, joku ihmeen hinku päästä sitä katsomaan. Vihdoin pääsin!
Loire virtasi juuri niin riehakkaasti ja ylväästi kun sen arvolle sopiikin, onhan se Ranskan joista pisin, yli 1000km pitkä.

Ranskan keskiylängöltä Ardèchssasta alkava ja Atlantiin laskeva joki virtaa idästä länteen lähes läpi koko maan. Sen varrella on kovia virtauksia, rotkoja, vesiputouksia, kuin myös monia kaupunkeja, patoja ja lukemattomia sivujokia. 1400-1500 luvuilla joki toimi merkittävänä kauppa-ja purjehdusväylänä. Nykyään sitä sanotaan Ranskan viimeiseksi villiksi joeksi. Monimuotoisen kasviston ja eläimistönsä, puistojen, linnojen ja kultturihistoriansa takia osa siitä on luonnonsuojelualuetta, kuuluu Unescoon ja Naturaan.

Historian saatossa tämä villi joki on hotkinut kitaansa niin siltoja ja patoja kuin taloja ja ihmisiäkin. Rankkasateiden jälkeen tulvissa kuoli 1980 Haute-Loiressa kuusi ihmistä. Silti paikoin se helteellä kuivuu, niin että pohja näkyy. Ja osalta matkaa tämä alkuperältään vuoristopuro virtaa hyvinkin verkkaan. Sen varrella ihmiset pyöräilevät ja pelaavat golfia, tai istuskelevat rannoille rakennetuissa pienissä paviljongeissa haaveilemassa, niinkun minä tein. Maisema ja se tunne oli juuri niin ihana kuin postikortissani.