Ihminen herää puoliunessa, kävelee keittimelle ja laittaa kahvin tuoksumaan. Ajatuksia ei vielä ole tai niitä on vähän. Voi lähes kuulla ne. Hetkessä on jotain pyhää.
Täällä mökillä aamu säväyttää erityisesti; tyyni järvi, kirkas keltainen maisema yöpakkasen jäljiltä. Vain orava kipittää ränniä pitkin.
Olen kuullut sanottavan, että sellainen on päiväsi kuin on aamusi.
Ihmisen pitäisi rauhoittaa edes aamut. Kuunnella hiljaisia ajatuksia, koska se on monille päivän ainut hetki itsensä kanssa. Eräs perheellinen tuttuni sanoo heräävänsä tarkoituksella ennen muita, laittavansa tulen hellaan ja juovansa kahvit kuunnellen tulen ritinää.
Useimmilla aamun täyttää elämän äänet, lasten puhe, telkkari tai radio. Itekin alan palpattaa melkein heti herättyäni, jos on kelle pulista.
Usenmiten olen aamulla yksin. Ekan kahvikupillisen ajan maltan kuunnella hiljaisuutta. Sitten tartun kynään. Alan pulista vihkoon kaikenmailman asioita. Kirjoitan sanoja; tuntemuksia, unia, sanoja - ei mitään järkevää. Monesti se on "tänään en ole yhtään niin terve kuin eilen-"tyyppistä löpinää. Siinä missä perheelliset pölpöttävät toisilleen, minä pölpötän vihkooni. Ai että mä välillä sadatan...
Joku viisas on suositellut säännöllistä kirjoittamista mieltä hoitavana juttuna. Aamulla kriitikkominä ei vielä ole hereillä, ilmaisu on estotonta ja luovaa. Sellainen puhdistaa mieltä. Mutta ei sen tarvitse olla aamu, kunhan se on säännöllistä. Jos kirjoittaa mieltä painavat asiat pois, voi keskittyä olennaiseen. Ns. hölynpölyn kirjoittaminen aktivoi tutkitusti luovaa aivopuoliskoa, koska se on suunnittelematonta, epäloogista ja vapaata.
Kullakin on omanlaisensa tavat, koiran kanssa lenkkeily ajaa varmasti saman asian. Mut kokeilepa joskus kirjoittamista. Aamulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!