Oopperassa

Elämäni ensimmäinen kerta oopperassa sai päättämään, että menen toisenkin kerran.

Teos oli italialaisen oopperasäveltäjän Giuseppe Verdin (1813-1901), La Traviata. Se esitettiin italiaksi ja oli käännetty näytölle. Pääosan esittäjän Violettan (Marjukka Tepponen) laulu toi kyllä väreitä selkään, niin kaunista se oli. Tykkäsin myös joidenkin kappaleiden valssimaisista rytmeistä. Italian kieli laulettuna kuulostaa hienolta, siinä on intohimoa! Kulissit taas olivat mun mielestä liian vaatimattomat. Ehkä tällasessa näytöksessä painopiste on tulkinnalla, ei niinkään rekvisiitalla. Katsomo oli täynnä viimeistä penkkiä myöten.

Tarina kertoo varakkaan ja arvostetun perheen pojan Alfredon, ja kauniin pariisilaiskurtisaanin Violettan rakkaustarinan. (perustuu alunperin Dumasin Kamelianaiseen 1800-luvulla)). Sekä naisen traagisesta sairaudesta, tuberkuloosista. Rakastavaiset tapaavat seurapiirijuhlissa. Sairautensa keskellä Violetta päättää ottaa riskin ja vastata Alfredon rakkauden osoituksiin.

Hänkin haluaisi rakastua ja rakastaa, mutta onko hän taustansa vuoksi kykenemätön siihen?

Alfredo ja Violetta pakenevat seurapiirejä ja kaupunkielämää maaseudulle, luksuskylpylään jossa Violetta yrittää kuntoutua. Alfredon isä, kova ja määrätietoinen Germont saapuu paikalle. Upporikas vanha herra on päättänyt lopettaa rakastavaisten suhteen antaen Violetan ymmärtää, ettei tällä ole mitään mahdollisuuksia nousta sosiaalisesti. Vaatimusten edessä Violetta lopulta kyynelsilmin uhraa rakkautensa ja lupaa jättää Alfredon. Huolestunut Alfredo ei saa tietää sukunsa painostuksesta.

Raivoissaan ja epätoivoisena hän yrittää keksiä syyn heidän eroonsa ja epäilee sen olevan entinen rakastaja.

Alfredo pyytää naista mukaansa vielä kerran, mutta Violetta kieltäytyy sillä hän on vannonut pyhästi jättävänsä miehen. Mustasukkaisena mies nöyryyttää Violettaa koko kaupungin edessä väittäen tämän olevan henkilökohtaisen vararikkonsa syy. Alfredo kauhistuu lopulta omaa vihaansa ja Violetta tajuaa, ettei tule koskaan ymmärretyksi.

Naisen sairaus etenee. Ajan ja paikan tajun hämärtyy kuolemansairaan mielessä. Hän toivoo vielä kerran näkevänsä Alfredon. Tämä saapuukin paikalle ja kaikki selviää miehelle.

Tässä hetkessä mies tajuaa tilanteen ja elämän armottomuuden: hänen vilpittömät haaveensa rakkaudesta murskaantuvat niiden käsissä, joilla on valta.

Violetta kuolee miehen silmien edessä.

"Toisaalta voi esittää kysymyksen kuka tässä oopperassa on uhri? Violetta, kuihtuva kukkanen, vai häneen rakastunut naiivi ja kokematon Alfredo? Mies jonka kohtalona on karvaasti joutua kieltämään vilpittömät tunteet, silloin kun kysymys on sosiaalisista hierarkioista, asemasta ja vallasta. Vai vanhempi Germont? Mies joka joutuu poikansakin tapauksessa todistamaan sopimuksen ja ration voittoa rakkaudesta ja emootiosta. Epäilemättä nämä ristiriidat ovat tuttuja meille kaikille omissa elämissämme, ja tässä lienee syy aiheemme aina yhä uudelleen konkretisoituvasta koskettavuudesta." (Ohjaaja Vilppu Kiljunen)