pappeja ja varpusia

Hyvää Uutta Vuotta lukijat.
Vuosi alkaa ilmojen kummallisesti vaihdellessa. Toissa yönä pakkanen paukkui -20c:ssa, tänään mittari hipoo nollaa. Lunta satelee lisää pihan auratuille teille. Ihan pieni lintu nokkii kuistilla roikkuvaa talipalloa. Kai varpunen. Kunnes iso tikka pyrähtää paikalle ja huisii pienen pois alta.

Vuoden vaihteen pitkät pyhät alkavat olla lopuillaan. Joulu meni melko perinteisesti. Muistan kerran jouluna kirkossa papin puhuneen joulun kiireestä. Että kaikki se hulina, siivoaminen, lahjojen hankkiminen, ruokien valmistelu ja puuha on ihmisen kaipuuta johonkin. Hän puhui paratiisista muistaakseni. Kaipa hän tarkoitti jonkinlaista rauhaa sydämeen, tai lapsuuden onnellisia jouluja.
Tänä vuonna pappi puhui kahdesta tunteesta, ilosta ja pelosta. Ja enkeleistä ja paimenista. Siitä kuinka paimenet säikähtivät enkelien ilmestyessä heille laitumella. Ensin he säikähtivät, mutta sitten kokivat ison ilon. Ja että samalla lailla elämässään ihminen kokee monenlaisia pelkoja. Siitä huolimatta on olemassa ilo joka kantaa, jos sen osaa ottaa vastaan.
Tuli mieleen muutama kerta, kun itse olen kokenut järkyttäviä pelkoja. Ne liittyvät suuriin leikkauksiin, tai yksin jäämiseen kiperässä tilanteessa. Kun oikein on seinää vasten eikä pääse itseään mihinkään karkuun. Juuri kun luulee kuolevansa siihen paikkaan, niin ykskaks kehon täyttääkin levollinen olo. Joku voi kokea sellaisen hengellisenä juttuna, tai jopa uskoon tulona. Minä koin sen niin, että kaikkein vaikeimpana hetkenä elämä kantaa sittenkin. Ja kaiken takana on "suuri ilo". Itelleni on tullut noiden kokemusten jälkeen luottavainen olo. Kyllä papit puhuvat joskus asiaakin. He auttavat oivaltamaan asioita.

Pieni varpunen uskaltautuu kurkkimaan jo ikkunasta sisään. Tirkistelee tietysti mitä kirjoitan. Ja sillä on monta vikkeläsiipistä kaveria, jotka hurahtelevat ohi ees ja taas ikkunan takana. Tsirp tsirp.