väistämättä

...nämä lopputalven pikkupakkaset enteilevät kevättä. Eilen paistoi aurinko, niin että varmaan tuli pari pisamaa kasvoihin!
Pahin leikkausta edeltävä angsti alkaa taittua. Ehkä...Mutta olen räytynyt ihan tunteella tässä viikon verran. Toivon ettei se ole verottanut ihmissuhteita. Fiilisten kirjo on aikamoinen: kauhua, pelkoa, katkeruutta, raivoa, epävarmuutta ihan kaikesta. Ja se kohdistuu häneen, joka on kaikkein lähimpänä. En haluaisi syyllistää itseäni, koska tunteet tulevat ja menevät. Viisaat ovat sanoneen, että jopa viha on inhimillistä. Ja että kiukku on energiaa, joka suojaa itseä hankalassa tilanteessa. Mene ja tiedä. En toki suosi kaatamaan kaikenlaista paskaa muiden ihmisten niskaan. Joku raja siinäkin on oltava. Silti helpottaa, jos toinen pystyy erottamaan pahan olon oikuttelun seasta eikä loukkaannu pienistä. Yhtään ruumista ei sentään vielä ole tullut. Ehkä tästä selvitään...tai sitten ei. Ja lopulta - he jotka ovat aina olleet tärkeimpiä, eivät häviä mihinkään. Jos sairaus koettelee suhteita, niin kyllä se myös lähentää ja vahvistaa, jos siitä selvitään.
Tietyt rutiinit auttavat. On tehtävä käytännön asiat pois alta, järjestettävä kyydit leikkauksen jälkeen, putsattava kämppä kuntoon, ja sovittava jokin aikataulu tai meno sopivan ajan päähän mikä motivoi kuntoutumista. Yhtenä yönä en saanut nukuttua, ja aloin siivota vaatekaappiani. Kyllä tuli uni mukavasti, kun vaatteet olivat siistissä pinkassa. Minkähän kaapin sitä seuraavaksi järjestelis...

Keskustelin ystäväni kanssa blogikirjoittamisen rehellisyydestä. Siis siitä pystyykö todellisista tuntemuksistaan kirjoittamaan rehellisesti blogissa. Hän kertoi kaunistelevansa asioita liikaa. Niin - nettipäiväkirjan (ja ylipäätään kirjoittamisen) ideahan on, että voisi kirjoittaa rehellisesti muiden mielipiteistä piittaamatta. Ei voi olla hyvä kirjoittaja, jos ei kirjoita vilpittömästi, koska ns.peitellyt tunteet toimivat luovuuden lukkoina. Luulen sen pätevän kaikessa taiteessa myös. Ite olen huomannut, että parhaat ja mielenkiintoisimmat blogit ovat hirveän rehellisiä, rohkeita ja aika rankkojakin. Ne ovat jonkinlaista suoraa virtausta kirjoittajan sisältä. Kyse on paitsi itsetuntemuksesta, myös kirjoitustaidosta. Ja rohkeudesta. Osatapa kirjoittaa suoraa, koskettavaa, kriittistä tekstiä. Tai kyllähän sitä kirjoittaa päiväkirjaansa, mutta kaikkea ei (ole tarve) julkaista. Sentään kiva pitää vielä muutama lukija linjoilla. Ja onko blogikirjoittaminen taidetta? Tuskin, silti se voi olla jonkinlainen etappi vapaaseen ilmaisuun :)