au revoir

Nizza jäi taakse kun lähdimme auringonnousun aikaan kohti lentokenttää. Parin päivän sateen jalkeen aamu oli kirkas (juuri kun ostimme sadetakit,) ja heitin haikean katseen kimaltavaan Baie des Angesiin. Viikossa ehtii paljon kokea, mutta ehdottomasti liian lyhyt aika se on. Viimeisenä iltana söimme pitkän kaavan mukaan, maistoimme pastista aperitiivina ja äiti tutustui uuteen makuun, mustekalaan, josta ei tainnut tulla lempiruokaansa. Huomasin, etta croissantit - vaikka ovatkin herkkujani - alkoivat jo vähän kyllästyttää. Samaten pullat, marmeladit tai suklaamurot eivät tehneet enää aamupalana kauppaansa. Suolainen eväs se on joka saa tosinaisen aamusta liikkeelle.

Lentokentällä metallinpaljastimet huusivat hirmusesti kuten ne aina tekevät. Siinä sitten yritin näyttää siltä, etten ole terroristi ja selittää parhaani mukaan, että on metallia kehossa enempikin. Kahteen kertaan tutkivat päästä varpaisiin. Ennen kuljetin mukanani todistusta, korttia mutta se tuli täyteen ja hankin uuden ja sekin tuli täyteen eikä niitä koskaan kyselty, joten en enää muista ottaa. Yleensä Suomessa portit ei huuda, ulkomailla kylläkin. Kummallista. Jospa täällä tunnistavat suomalaiset tekonivelet hehe.

Aika voipunut olo. Nään unia rivieralta ja tavaroita purkaessa laukusta lehahtaa mausteen, parfyymin ja kukkien huumaava tuoksu. Laitan pikapuolin kuvia matkalta tänne nähtäväksi. Kiva kun olette jaksaneet lueskella ja olla mukana matkassa. Nyt pitää mennä kauppaan ostamaan ruisleipää ja piimää vatsaraukalle!