Jou!

Kävin Keskussairaalan reumapolin puolivuotiskontrollissa. Niskojani valitin. Uusi lääkäri tsekkasi vanhoja röntgenkuvia ja näytti tietokoneen ruudulta missä vika. Kaularangan yläosa painuu liikaa kallon sisään ja painaa siellä joitakin hermoja. Jatkuessaan saattaa tulla neurologisia vaivoja. Toimenpiteeksi hän ehdotti tässä vaiheessa tarkempia tutkimuksia eli magneettiputkeen (hyi hitto) ja uuteen röntgenkuvaan. Hoitoina esim.lääkehoito (jolla prosessi niskassa saataisiin pysähtymään) tai tarvittaessa neurokirurgin konsultoinnin jälkeen puukkoa. Sain pihistyä suustani järkyttyneet sanat: "mitä siinä leikkauksessa tehdään...?"
Kuulemma napsastaan pala rankaa pois ja silleen. Enempää en kuullut, korvissa vaan humisi ja yritin pidätellä itkua. Reseptit unohtui uusia. Viekää kele vielä rankakin! Pala kerrallaan.
Kaks päivää olo oli niinkun selkäänsä saaneella. Sitten ryhdistäydyin. Täytyypä elää päivä kerrallaan. Ja eihän mikään ole vielä varmaa. Vuonna 2002 mulle sanottiin, että vasen lonkka on ihan paska ja pian leikattava. Se ihan kohta on venyvä käsite , koska jatkuu edelleen. Nyt ultraäänessä lonkka näytti hyvältä. Ihmeitä tapahtuu.
Mutta elämä taas pysähdytti. Se painaa välillä NIIN päälle. Silti järjesteltyäni asiat päässäni tuli taas levollinen olo. Tulkoon mitä tulee, tapahtukoon tahtonsa.
Laitoin partsin kaiteeseen punaiset ja kirkkaat valot värittämään tummaa maisemaa. Juttelin siskon pojan kanssa, joka osaa juuri ja juuri huutaa puhelimeen tuuuutiiii...tuuutiii ja sitten olevinaan jutellaan. Hän vastaa aina joooo. Mitäs oot puuhannut? - Jooooo! Oletko käynyt puistossa? - Jooooo! Koskas tulet käymään? - Joooo. Ja hihitystä perään.
Katsoin parhaaksi pakata reppuni ja tulin pitkästä aikaa mökille. Hämärässä illassa tyyni järvi. Ulkovalot, kynttilät ja tulet lepattavat. Valmistan salaatin saunan jälkeen grillatun makkaran kanssa. Italian mix-salaattia, jäävuorisalaattia, mustia oliiveja viipaleina, säilykemaissia, tomaattia, suolakurkua ja mozzarellahelmiä. Lauteilla huljutan jalkoja jääkylmässä kaivovedessä. Saunasta tullessa haen pari halkoa ja palan tuohta. Pian takassa nauraa iloinen valkea. Sytytän ensimmäisen adventtikynttilän.
Onks elämä kivaa? - Jooooooo!

mökillä

mikä tämän ihanampaa

Ei kyllä tunnu syyskaamos yhtään tylsältä, kun postista humpsahti tänään kaksi Suomalainen- lehden numeroa kerralla! Itsetehtyine kirjekuorineen ja taiteellisine kuvituksineen sitä lukiessa päivä oli pelastettu. Lehdissä oli hauska Kesämökit rules- osio sekä monia hyödyllisiä vinkkejä: jäälyhdyn valmistamisesta puiden säilömiseen ja kasvonaamioiden tekemiseen asti! Marraskuun lehdessä kehoitettiin menemään sauvakävelylle, jos eivät sukset ole kunnossa tai ei uskalla pyöräillä kun maa on jäässä. Siispä tein työtä käskettyä ja kiersin tunnin lenkin sauvojen kanssa. Ja iltasuklaan voi vastedes pehmittää mikrossa ja levittää kasvoille naamioksi. Samoin aamuisen luonnonjogurtin ja mansikat. Se puhdistaa, ravitsee ja saa veren kiertämään.
Tässä myös 11-vuotiaan päätoimittajan kehoitus meille kaikille, jotka epäilemme syksyn mielekkyyttä:
"Syksy
Nyt on syksy. Nauti siitä! On paljon mahdollisuuksia ulkoilulle: patikointi, ruskaretket...Muista tämä! Syksy ei ole ikuinen!"

tässä

Syystä jota en tiedä tulee reissussa ollessa blogattua enemmän kuin kotona. Kotona on jonkinlainen lukko päällänsä. Omasta mielestä ei tapahdu mitään ihmeempiä, vaikka koko ajan tapahtuukin. Viikonloppuna kävin Helsingin Muoti-ja Kauneusmessuilla Oriflamen porukan kanssa. Ensimmäinen käyntini koko Helsingin messukeskuksessa. Suuri oli tapahtuma eikä kaikkea ehtinyt päivässä kiertää. Silti ihmeen hyvin jaksoi kierrellä, jalat eivät nykyään väsy ollenkaan niin helposti mistä olen hyvin iloinen.
Liikuntakalenteri on pitänyt, se motivoi yllättävän hyvin liikkumaan. Suosittelen kokeilemaan. Pyrin saamaan siihen vähintään neljä merkintää viikossa. Lasken myös kahden tunnin hiki päässä siivoamisen liikunnaksi tottakai. Yks päivä aloin miettiä eikö kirjoittaminen ollutkin ruumiillista....juu no jumpparini ei ollut asiasta samaa mieltä :)

Marraskuu on kummallista aikaa. Ihmiset väsyvät tähän kaamokseen: on markää, on kylmää, on pimeää, on tylsää...mainoksen sanoin. Kunpa osaisi antaa itselleen luvan olla vaan. Kääntyä itseensä päin ja tutkiskella mieltään. Yrittää sietää tällaistakin aikaa - nauttia rauhasta. Kesä on yleensä menty ja matkusteltu, syksyllä aloitetaan jos jonkinlaista uutta harrastusta, työmaata tai projektia. Marraskuulla ihminen saa viettää illat fleecehuovan alla, valkosuklaalevy vierellään ilman syyllisyyttä. Tässä vaiheessa sitä kuitenkin alkaa kehittelemään mielessään kaikenlaisia turhia murheita: pitäisi mennä lenkille, viedä tuo ja tämä homma loppuun, ei voi laiskotella, ja jos ei muuta niin voi kuinka yksinäinen olen. Silti yksi on varmaa. Pian tulee joulu ja siivoamiset, lahjanostot, leipomiset ynnä muut. Silloin ehtii hyvin taas suoriutua, joten miksipä ei nauttisi nyt.
Sytytän Nizzasta ostetun jasmiinisuitsukkeen, laitan Emma salokosken levyn soimaan ja kuuntelen tarkkavaisena sen sanoja, pianon soittoa ja naisen heleää ääntä. On vain laulun kertoma tarina sukeltamisesta veden syvyyteen ... valkoisten villasukkien lämmön tunne jaloissa... aisteja hivelevä tuoksu joka rentouttaa ja tämä hetki...

kynä käteen ja nokka tuleen!

On aika harjoittaa taasen kirjoittajalihaksiaan. Alan kotiutua pikku hiljaa. Puhuin viime kirjoituksessa triptyl-lääkkeestä, jonka syömisen aloitin. Lääke otettiin illalla jotta se helpottaisi aamuista niskakipua minkä se kyllä teki jonkun päivän päästä. Tosin...ekana aamuna en meinannut päästä sängystä ylös millään. Toisena aamuna nukuin pommiin ja myöhästyin jumpalta. Kolmantena päivänä torkahtelin pitkin päivää ja kämppis ravisteli mua hereille...neljäntenä päivänä ajattelin vain ja ainoastaan nukkumista. Kotiin tullessa nukuin kahden tunnin päikkäreitä ja pitkät yöunet päälle. Unohdin reppuni autolle kaupasta tullessa, pudotin jäisen mustikkapussin keittiön lattialle, sammalsin puhuessa puhelimessa ystäväni kanssa. Kaiken lisäksi tasapaino alkoi horjua. Vaati pinnistelyä kävellä suoraa jalkakäytävää törmäämättä vastaantuleviin. Vaikka sivuvaikutukset tulevatkin ehkä vain hoidon alkuvaiheessa niin heitin husviitikkoon koko lääkkeen! Tunsin itseni vanhaksi ja ennen aikojaan dementoituneeksi. Puhumattakaan että olisin pystynyt mitään kirjoittamaan. Ajatus ei kertakaikkiaan pelannut. Sopii vain miettiä mitä tollanen lääke tekee pitkässä juoksussa.
Nyt notona niskakivun kanssa pärjää, kun ei tarvii aamuisin ryntäillä mihinkään kovin aikaisin. Saa rauhassa suoriutua.

Muutaman päivän tauon jälkeen päädyin kuitenkin aloittamaan verenpainelääkkeen, koska paineet eivät näköjään laske pelkällä tahdonvoimalla. Nyt siis menee beettasalpaaja ja siitä sivuvaikutuksena lievä pääkipu. Paineet laski heti jonkun verran, lähtiessä laitokselta lukema oli 140/107mmHg ja tänä aamuna mitattuna 133/90. Olkoonkin kenties kivusta johtuvaa, kuten T kommenttiosastolla toteaa, sitä täytyy myös hoitaa.
Kyllä lääkkeiden kanssa pähkäillessä on välillä ihan pihalla. Tuntuu suurelta asialta joutua päättämään aloittaako jonkin lääkkeen sivuvaikutuksineen ja syömään sitä loppuikänsä! Perusasenne itelläni on aina uuden lääkkeen ollessa kyseessä vastentahtoinen ja kriittinen. Toki toiveikas mutta silti. Kipulääkkeissä ei ehkä niinkään, koska niitä käytetään tarpeen mukaan ja väliaikaisesti.
Koska on paljon tekemisissä muiden sairaiden kanssa kuulee kaikenlaisia tarinoita. Jollakin uusi lääke on ollut viedä hengen olkoonkin, että niitä muka testataan tarpeeksi. Kerran itellenikin sattui tapaus, että söin Nimed-kipulääkettä ja ykskaks Heinolassa lääkäri totesi että lopetat lääkkeen heti tänään! Olin ihmeissäni miksi näin äkkiä mutta oli tullut maailmalta seuraamuksia, että lääke aiheuttaa pahoja maksavaurioita...Joten ei sitä nyt silmät ummessa kannata lääketieteeseen luottaa. Jos possurokotus aiheuttaa vastustuskohun niin meikeläiselle sellainen on arkipäivää.

No elämään kuuluu muutakin kun kipuilua ja lääkkeitä tottakai. Kaikesta huolimatta sain ihanan liikunnan pureman kuntoutusjaksolta. Otin puoli vuotta kaapissa olleet kävelysauvat jälleen käyttöön ja kiinnitin liikuntakalenterin jääkaapin oveen tavoitteena liikkua vähintään neljänä päivänä viikossa kunnolla. Loppupaino oli kuntoutuksesta lähtiessä 65,5kg joten 1,4kg lähti jakson aikana. Täytyy huomioida että lihakset ovat luultavasti kasvaneet kolmessa viikossa ja painavat enemmän kun läski :) Lisäksi tutustuin uusiin ihmisiin ja vietin mukavia hetkiä entistenkin tuttujen kanssa: vaihdoimme kokemuksia, päivitimme kuulumisia, jaoimme asioita. Kiitos K, P, A, E, J ja R sekä monet muut!
Nyt kun sekavuus päässä helpottaa, alan innostua taas kirjoittamisesta mikä on tietysti tärkeimpiä asioita. Kirjoittaessa olen onnellinen. Kirjoittaessa tunnen että elän!

Kirjoittaminen on ruumiillista toimintaa. Se syntyy koko kehosta, polvista ja käsivarsista, maksasta, sormista, hampaista, keuhkoista ja selkärangasta - kaikista ruumiinosista, jotka ovat mukana jokaisella kirjoittamallasi sivulla. Se vaatii harjoittelua kuten mikä tahansa urheilulaji. Kun seuraamme jalkapallo-ottelua televisiosta, tiedämme, että pelaajat ovat käyttäneet satoja tunteja valmentautumiseen ennen suurta koitosta. Kirjoittajalihakset eivät ole yhtä näkyviä, mutta ne ovat yhtä vankat: niissä on päättäväisyyttä, huomiokykyä, uteliaisuutta ja intohimoa.

(Natalie Goldberg, kirjailija, runoilija, kuvataiteilija ja kirjoittamisen opettaja)