La joie de vivre à vous tous!

Elämäniloa kaikille!
Kotona ollaan taas ja arki täydessä vauhdissa. Otin monta päivää paluun jälkeen ihan rennosti: hehkuttelin Pariisin jälkilämmössä ja annoin mielen ja kropan sopeutua tänne viileyteen. Alkupäivät taistelin flunssaa vastaan ja ohihan se meni levolla.

Kyllä - meidänkin jääkaappi (ja koko kämppä) tuoksahtaa nyt Pariisista tuoduille homejuustoille. Ai kuinka ranskattaren diettini jaksaa? Voin kertoa että paksusti voi. Siitä lisää myöhemmin.
Muut vähäiset matkaostokset löysivät oman paikkansa. Iriskissin voimaliina sopii kun nenä päähän olohuoneen pöydälle ja huoneentaulu vanhan piirongin päälle rahapuun viereen.

Uusi hankinta pariisitaulujen kokoelmaani eli suuri valokuva ikkunanäkymästä etsii paikkaansa ja on väliaikaisesti jääkaapin ovessa, kunnes hankin siihen kehykset.
Tuliaisia toimme lähes vain lapsille, 5-vuotiaalle fudarinalulle jalkapallopuvun ja 13-vuotiaalle Convercen tennarit, joiden etsiminen onkin tarina sinänsä. Tarvitaan aikamoista kärsivällisyyttä ja etsivän tarkkuutta löytää just tietynlaisia-, tietynkokoisia-, tietynvärisiä tennareita kymmenien ja satojen mallien joukosta. Mutta hauskaa se oli, pidettiin sadetta monessa kenkäkaupassa, tuli harjoiteltua enkkua siinä sivussa ja testattua myyjien kärsivällisyyttä, kun kuvasin tennareita edestä takaa ja sivulta….

Nyt on muutamassa päivässä tullut ikkunan taa koivuihin isot vihreät lehdet, kesä on täälläkin!
Kaivoin pyörän esille talvisäilytyksestä ja huristelen tukka viuhuen ympäri kaupunkia.
Kävimme myös mökillä katsomassa kuinka siellä on kevät edennyt. Auto juuttui märälle mökkitielle ( irtos onneksi ilman traktoria) ja jonkun naapurin laituri makasi rantapöpelikössä. Alkutalvesta hiiret kaivautuivat mökin katon eristeiden läpi ja pureskelivat ruokakaapin reunaan syvän kolon. Yrittivät raukat päästä kaappiin, vaikkei siellä edes ollut mitään ruokaa. Jyrsiminen tosi loppui lyhyeen, kun pari niistä jäi loukkuun ja loput häädettiin sähköisillä hiirikarkottimilla.
Keittiö täynnä silppua ja siivoamista riitti.
Päivän päätteeksi vesipumppu paikalleen, sauna lämpiämään ja hyppy järveen. Vesi ei ollutkaan niin kylmää kun vois kuvitella, uskaltauduin jopa vähän polskuttelemaan. Uimakausi siis avattu ja ensimmäiset makkarat grillattu. Valkovuokot tantereella, ruohosipulin alut ja perunapellon kääntö saavat aina niin kovin toiveekkaaksi! (tää meidän peruna”pelto” on siis noin kolme metriä pitkä pätkä heh)

Tekonivelten kanssa lentokentän turvatarkastuksessa

Äskettäin lonkkaan tekonivelen saanut ystäväni kysyi, kuinka menettelen lentokentän turvatarkastuksessa, kun on metallisia tekoniveliä.
Noh…kokemuksia siitä on yhtä monta kun on lentokenttiä ollut.
Yleensä pelkillä lomalennoilla ei ole mitään ongelmaa. Ketä kiinnostaa Kanarialle tai Turkkiin viikoksi-pariksi lentävä ja naama punaisena takaisin palaava lomalainen.
Samoin Suomesta lähtiessä ei yleensä ole pulmia, kun homma hoituu suomalaiseen tapaan rauhallisesti ja tutulla kielellä.
Toinen juttu on isommat lentokentät, kuten vaikka Pariisi tai Barcelona. Siellä systeemi on tarkempaa ja aikamoista sähellystä välillä.

Edellisen kerran huonon kokemuksen takia mietin tällä kertaa vakavasti, että pyydän enkunkielisen todistuksen tekonivelistä omalta lääkäriltäni. Tuolloin pari vuotta sitten kiukkunen mustahipiäinen turvatarkastajatar Pariisin CDG-kentällä komensi selittelyistä huolimatta riisumaan kengät. ”Take your shoes away!!” - se huusi, vaikka kuinka yritin selittää, että on vaikea kävellä ilman kenkiä jäykistetyllä nilkalla ja kipeällä jalkapohjalla. Siinä sitten vaapuin hiki päässä ilman kenkiä turvaportin läpi ja vielä kehtasivat mumista, että olisit sanonut meille. Nappasin shown jälkeen vaatteeni ja laukkuni kiukusta puhkuen, kun selän taakse kerääntyi jono ihmettelemään mitä tapahtuu ja yhdet ei kerkeä kuuntelemaan.
Aikoinaan Heinolassa kirjattiin tekonivelet healthcardiin eli terveyskorttiin. Mutta kortteja kertyi kokonainen nippu eivätkä ole enää edes ajan tasalla. Koska kukaan ei lentokentillä niitä koskaan kysellyt, ne jäivät vähitellen matkasta pois. Jospa nyt siis ihan virallisen todistuksen hankkisin (tosin mulle on joskus kerrottu ettei näillä oo loppupelissä mitään virkaa, niin helppoja väärentää.)
Ajattelen et kirjoitan lekurilleni listan mitä kaikkea meitsistä löytyy ja tehdään asiasta paperi: tekoniveliä kahdeksan, metallisinkilöitä siellä, naulaa täällä…ja pitäisko ne niskan ruuvitkin mainita?
Lopulta alkaa itteenikin hirvittää moinen lista ja asiaa harkittuani päätän sittenkin unohtaa koko jutun ja metalliromun. Eikun herran huomaan niinkun tähänkin asti ja matkaan vaan!

Silti tällä kertaa päätän asennoitua hommaan rauhallisesti.
Suomesta Pariisiin lähtiessä kaikki menee taas ok, turvaportin vierestä löytyy tuoli jolla istuessa voi riisua kengät.Portin hälyytettyä naispuolinen virkailija (näin on aina) tekee ns.ruumiintarkastuksen. Ja hyvää matkaa!
Takaisin tullessa Pariisin Orlyn kentällä edetäänkin pitkän kaavan mukaan. Jonon liikkuessa hitaasti riisun valmiiksi housuista vyön metallisolkineen pois, avaan laukun, otan takin päältä samalla kun mieheni takana kiskoo repusta tietokonettaan, kännykkää ja avaimia esille.
Valitsen kahdesta linjasta sen jossa on vaalea nainen (mustat on pelottavia!) Irtotavarat ja käsilaukku nostetaan hihnalle valkoiseen muovilaatikkoon, jossa ne kulkevat läpivalaisulaitteen läpi eteenpäin. Kerron tekonivelistä heti alkuun vaalealle naiselle hihnan toisella puolella: ”I have metallic implants.” ”It’s ok”, hän huikkaa asian mieskolleegalleen edempänä. Onko kameraa tai muuta laukussa, se käsketään ottaa näkyville. Turvaportti lähestyy ja sanon sen edessä olevalle miehelle vielä kertaalleen ”I have many metallic implants. And it’s difficult for me to walk without shoes…” On monta metallista tekoniveltä ja vaikea kävellä ilman kenkiä.
Turvaportin toisella puolella oleva vanhempi mies viittoo tulemaan portista läpi. Astun yli ja portti pärähtää. Jono pysähtyy, päät kääntyvät äänen suuntaan. Vanha herra sanoo jotain ranskaksi ja viittoo menemään takaisin. Hän osoittaa kenkiäni ja heiluttaa käsiä ja puhuu ranskaa. Voi kettu, onko sittenkin otettava kengät pois. Seisoa törötän portin edessä…enkä oo ymmärtävinäni. Osoitan polvia ja lonkkaa ” I have metallic in knees, hips, elbows and there and here….On tekoniveliä polvissa lonkassa, kyynärpäissä, siellä ja täällä, näytän” En kyllä hittovie ota kenkiä pois ennen kuin tuotte tuolin ja opettelette puhumaan enkkua, ajattelen!

Aikansa siinä neuvoteltuaan vanha mies pyytää taas portin läpi. Saman tien paikalle lehahtaa pieni paksu musta nainen. Hän tutkii minut, käskee laittaa kädet levälleen ja jalat erilleen. Taputtelee käsivarret, vatsan, kupeet jalat ja käännös ympäri, sama takaa, niska, selkä ja jalat. Sitten nainen hakee jonkun metallinilmaisimen ja osoitta sillä kohta kohdalta ympäri kehoa. Laite piiputtaa koko ajan. Seuraavaksi pitää pysyä paikallaan, mustahipiä häippäsee taas johonkin. Hän palaa takaisin musta työkalun näköinen laite mukanaan ja pyyhkii sillä ensin kenkien sisäsyrjät ja sitten ulkoreunat ja taas katoaa. Jään seisomaan paikalleni ihmetellen olikohan tää tässä uteliaiden jonottajien seuratessa mitä tapahtuu. ”Are you ready…?” kyselen. Kauempana nainen käyttää mustan työkalun jossain kojeessa ja lukee monitoria. Alan vilkuilla missäköhän mun käsilaukku ja kamerani menevät. Tallessa ovat valkoisessa lootassa edempänä hihnalla. Vihdoin aikani seistyä siinä turvatyyppi huikkaa ohimennen kädellään minuun päin ja painuu seuraavan uhrin kimppuun. Ihme touhua, kun ei nää hitot puhu edes selkeästi täällä, puhisen itekseni.
Noh.. tässä tuli nyt nelinkertainen syynäys taas, kun ei musta näemmä päällepäin näy, että kyseessä olis mahdollisesti sairaus (jee hyvä ettei näy!), paitsi että ortopedisistä kengistä kyllä huomaa kilometrin päähän etteivät oo tavalliset korkkarit.
Mutta turvatarkastus on jälleen kerran läpäisty ja lennon nousuun vielä mukavasti aikaa…nythän ehtii hyvin vielä shoppailemaan!

"Tämä kaikki oli lumousta, Pariisin lumousta. Harhaillessani onnellisen yksin, vapaana ja tuntemattomana menneen nuoruuteni katuja, vain kissa ja hiiri sydämeni seuralaisena. Ehkä söin vain omaa nuoruuttani ja omia muistojani, kuten mies neljäkymmentä vuotta sivuutettuaan. Ehkä löysin myös jotakin uutta, toisen elämänsisällyksen, toisen Pariisin kuin ennen."
(Mika Waltari, Pariisin lumous. 1950)

"Jos joskus vast'edes maailmassa olen tilaisuudessa tulemaan tänne takaisin, en koskaan lähde näin lyhyeksi aikaa. Kuukaudessa ei ehdi Pariisissa ei mitään....
Mutta kehittävää tämän näkeminen sittenkin on. Putoaa kuin luomet silmiltä monessa asiassa.
- Jos ei pappa olisi niin kaukana, tahtoisin aina olla täällä enkä koskaan ikävöisi Suomeen."
(L.Onervan kirje isälleen 1904)

Lähtöpäivänä

...ennen pitkää istumista lentokoneessa ja autossa kävimme kävelyllä ja jätskillä Pariisin asunnon lähipuistossa. Voi väriä ja vihreyttä! Aurinko saatteli reissaajat matkaan.

Simaa, sadetta ja saksofonia

Ilmat ei Pariisia paljoa hellineet, mutta se ei estänyt meitä viettämästä Vappua, varsinkin kun samalla juhlistettiin läksiäisiä ja mukavan loman päättymistä.

Iltapäivällä käytiin Ranskan Suomiseuran vappupippaloissa. Paikalla oli rutkasti Pariisissa pidempään asuneita suomalaisia ja emännät loihtineet jos jonkinlaista herkkua; simaa, munkkia, tippaleipiä ja lohileipäkakkua. Tapasimme ihanat uudet pariisiystävämme Juhanin ja Iriksen ja tunnelma oli kotoisa, kun seinälle heijastettiin luontokuvia ja ihmiset lauloivat, osa valkolakeissaan. Tai no - ehkä astetta rennompi kun suomalaisilla yleensä, eihän kukaan ollut edes humalassa ja silti oli kova meteli. Mua jaksaa aina ihmetyttää elämän yhteensattumat: kun jutustelet small talkia vieressä seisovan kanssa kymmenien ihmisten joukossa, niin hetken päästä paljastuu, että hän tuleekin Joensuusta!
Kemut järjestettiin Suomi-Instituutin tiloissa, jossa edustettuna oli myös Iriskiss-, Marimekko ja muita suomalaisia käsitöitä. Sekä Biolan-kompostorit. Thank good emme voittaneet arpajaisissa kompostorin möyhennyslaitetta, miten senkin olisi Suomeen tuonut!

Vappukemuista lähdettyä pidimme sadetta pubissa jos toisessakin, ja mietimme josko hypätään metroon ja kotiin vai....
Ensin kumminkin syömään yhteen latinalaiskorttelin lukuisista ranskaravintoloista. Minä en muuten kirjoittanut tuon pubin veskin seinään, en ainakaan myönnä.

Menu 15€ (sisältää alku-, pää-, ja jälkiruoan) saa valita listan eri vaihtoehdoista. Meitsille alkuun sipulikeittoa, jossa oli gratinoitua juustoa niin ettei lusikalla päässyt läpi. Mutta niin maukasta. Seuraavaksi bernaislohta ja riisikakku, hyvä yhdistelmä muuten. Jälkkärinä molemmille créme caramel, paahtovanukas, jota oon syönyt kyllä vieläkin parempana versiona joskus Espanjassa.
Isännälle alkupalaksi crépe jambon fromage eli kinkkujuustolettu ja pääruoka olikin sitten verinen tapaus. Kävin nääs tilauksen tehtyäni toiletissa ja juuri sillä aikaa tarjoilija kyseli kovasti jotain, mistä mies ei tietty mitään ymmärtänyt. (tää näiden englantikin on tällä samanlaista mongerrusta kun suomalaisella vappuyönä :) No lopputuloksena hän söi elämänsä ensimmäisen raa-an pihvin Pariisissa!
Ruokajuomana tilasimme roseviiniä ja digestiiviksi Grand Marnier, jota en muistaka aiemmin maistaneeni, mutta hyvää oli ja auttoi isäntää huuhtomaan loputkin pihvinriekaleet. Ohjelmasta vastasivat aina niin seuralliset ranskalaiset miestarjoilijat.

Tässä vaiheessa oli jo oikein hyvä meininki: vatsa täynnä, kiva päivä ja huippureissu takanapäin. Eli ei muutakun hippaamaan! Suuntana Pariisin vanhin ja legendaarisin jazz-luola Caveau de la Huchette. New Yorkista tulleen orkesteri Ray Blue Swing Bandin etevä saksofonisti kätteli kaikki eturivin istujat ennen esiintymistä. Minä tykkäsin kumminkin vanhasta hattupäisestä pianistista, joka hämmentyi suosiosta, mutta innostui siitä samalla ihan kunnolla rääkkäämään pianoaan.
Suosittelen Pariisiin käyviä tutustumaan paikkaan, 12 euron lipun hinnalla pääsee kuulemaan hyvää musiikkia maailmalta.
Nämä luolamiehet palasivat kotiin joskus puolen yön jälkeen väsyneinä ja taas monta kokemusta rikkaampana. Cheers!

Tulihan sekin ihme nähtyä.

Vappupäivä aukeaa Pariisissa pilvisenä. Mutta sentään on kuivaa. Koko illan satoi ja nukkumaan käydessä piti laittaa ihan lämmitys päälle, vaikkei sitä ole tarvittu viikkoihin.

Eilen shoppailimme Auchanilla, isossa hypermarketissa La Défensessä. Ei - me ei mennä Grands Bulevardien hienoihin kauppoihin, me mennään markettiin! Ulkomailla sekin on seikkailu, varsinkin jos ei osaa kieltä tippaakaan. On hauska ihmetellä valikoimia ja vertailla hintoja kotisuomeen. Ja tietysti tarkkailla ihmisiä, tavallisia ranskalaisia perheitä että mitä ne sinne koreihinsa oikein laittavat. (hullulla on halvat huvit!).

Yksi silmiin pistävä asia on suuret luomuvalikoimat (yllä). Ihan kaikkea löytyy hyllytolkulla luomuna. Samoin valtavat tuoreen kalan tiskit. Lihatiskiä en huomannutkaan, liekö sitä ollut. Vaateosastolla muutaman euron paitojen seassa komeilee korutiskejä, jossa on myyjä paikalla ja tiskillä jono. Ja yksi kokonainen kerros tietty omistettu viineille ym.

Isäntä oli sitä mieltä, että kiertää koko kaupan (vai viiniosaston :) sillä välin, kun tavaan loputtomiin jatkuvia maustehyllyjä. Minähän en käytä sanakirjaa (ei ole edes mukana täällä sellaista), vaan päättelen ja arvailen, mitä missäkin pussissa tai purnukassa on. Kyllähän semmoseen saa aikaa kulumaan.
Kaikki menee ihan hyvin, jotain pientä hankintaa, vähän karkkia, joku etanapurkki ja purtavaa, jos sittenkin tulisi piknik-keli täksi päiväksi.
Sitten kävelen juusto-osastolle. Mitä ihanampia homeherkkuja, roguefortia, camembertiä, chevreä, comtea, rustigueta...mitä kaikkea. Ja hullun halvat hinnat. Juustokiekon saa täällä 1-2 eurolla, kun se suomessa on inhan arvokasta. Sekoan täysin enkä yhtään muista, ettei matkalaukkuun todellakaan mahdu enää mitään eikä kylmätuotteita ehkä muutenkaan kannata täältä alkaa raahaamaan...Pakko saada ainakin yks punahome, yks valkohome...yks tollanen eikun sittenkin tuo - eikun molemmat!

Näistä juustoista on meillä joka reissulla polemiikkiä, kun Ranskaan tullessa painun heti juustokauppaan. Isäntä ei homejuustoista innostu (muuten kun ruokiin piilotettuna hih) niin ne kestää ja kestää, ennenkun ne saadaan syötyä. Jääkaappi kuulemma lemuaa ihan hirveelle, mutta en mie vaan mitään huomaa.
Joka tapauksessa jätän mielelläni pullot ja vaatteet hankkimatta, jotta jää laukkuun tilaa juustoille ja patongeille!
Lisäksi ostin kyllä vielä yhden pienen kirjan, jonka nimi on Vivre zen à Paris. Ymmärrän vain sanat Zen ja Paris, mutta tämän täytyy olla hyvä kirja juuri niiden sanojen takia. Luen kirjasen heti kun opin ranskaa, sitä ennen katselen vaan kuvia :)

La Défensestä löytyy ison marketin lisäksi monia ostoskeskuksia, joissa ei ole niin ruuhkaista kun keskustan Les Hallesilla. Metrolinja 1. vie suoraa ostarin alle, pysäkki La Défense Grande Arche. Joten menkää sinne.

Myö mennään tästä nyt vappupippaloihin siinä toivossa, että sieltä saisi suomalaista simaa! Ja ilma senkun kirkastuu. Hyvää Vappua ystävät!