50 VUOTTA ELÄMÄÄ

Maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna pidettiin huippusalaiset synttäribileet, jotka huippusalainen synttärikomitea suunnitteli huippusalaisissa huippukokouksissaan. Ainoa tieto mitä huippusalainen syntymäpäiväsankari sai tästä huippusalaisesta tapahtumasta tietää, oli tiedote jossa kehoitettiin päivänsankaria olemaan ressaamatta yhtään mistään.
No - tämä huipputapahtuma pysyi kyllä visusti salassa loppuun asti. Pienistä urkintayrityksistä huolimatta mitään tietoa ei tihkunut juhlakalun korviin.



Juhlissa sain onnitteluiden, lahjojen, kukkien ja halien lisäksi juhlakirjan, johon kaikki osallistuneet kirjoittivat nimensä ja muutaman rivin, vaikkapa siitä missä oltiin tavattu. Yllätykseksi mukana oli noin 25 juhlavieraan joukossa niin lapsuuden kuin nuoruudenkin ystäviä. Katseltiin vanhoja kuvia ja muisteltiin nuoruuden hurjaa menoa. Laulettiin karaokea ja pistettiin jalalla koreasti.


Kirjoitin pienen kiitosvärssyn juhlaväelle ja kaikille muille syntymäpäivänä minua muistaneille. Juhlavuosi jatkukoot!



TÄSSÄ IÄSSÄ

Tässä iässä sitä jo ymmärtää
kuinka paljon on takana hetkiä
ja sitä miettii kiitos mielellä!

Paljon ihmisiä, paljon tapahtumia
satoja miehiä, satoja naisia
ihguja lapsia, nuoria, aikuisia.

Yhdessä on leikitty, leivottu ja pelattu
on yhdessä bailattu, riidelty ja sovittu
yhdessä on puhuttu, lemmet lemmitty ja rakastuttu
on tanssittu, laulettu ja soitettu.

Paljon on myös maailmaa vallattu:
Venetsian kanavia seilattu
Barcelonan puistossa istuttu
ja tulevaisuutta maalailtu.

On myös Balin saarta samoiltu
on eksytty ja halvalla humalluttu.

Sitten on Pariisiin sännätty
siellä on taiteiltu ja kirjoitettu
ja kaiken maailman nähtävyyksiin kiivetty!

Eikä vähimpänä, täällä lähempänä
kaikkien kanssa on kyläilty
ja toisistamme paljon tykätty.

On istuttu puhelimessa, autoissa ja junissa
on istuttu iltaan, aamuun ja päivään.
On lähetetty kirjeitä pinoittain
ja kortteja ja lentosuukkoja

ja on menty paikalliseen
päivittämään kuulumiset ihan huolella!

Eiköhän me kuulkaa jatketa samaa rataa
kerran täällä vain ollaan
ja tässä iässä se elämä kuulemma vasta alkaa.

Kiitos perheestä, kiitos ystävyydestä
ja kiitos yhdessä tekemisestä!

Pitäkää hauskaa, tanssikaa ja nauttikaa,
koska minä rakastan teitä kaikkia :)

10 vuotta Taikaa

Tänään tulee kuluneeksi päivälleen 10 vuotta siitä, kun aloin pitää blogia. Olimme lähdössä kinosten keskelle mökille, johon ei tullut eikä mennyt vesiä ja halusin kirjoittaa tuosta seikkailusta.

"Alkukirjoitus 13.1.2008:
Olen vuoden haaveillut omasta blogista ja tässä tämä nyt on. Tarkoituksena on jakaa kokemuksia matkoista, kulttuurista - elämästä. Harrastan kirjoittamista päivittäin, pidän päiväkirjaa ja opiskelen alaa. Otan mieluusti vastaan kommentteja teksteistä.
Asun keskellä kaupunkia, suurehkon työmaan melussa ja keskustan pölyssä. Kivenheiton päässä tosin siintää järvi ja rantaraitti, jota voi kävellä päivittäin. Silti pidemmän aikaa on tehnyt mieli hakeutua hiljaisuuteen, lähelle luontoa ja pois hälinästä. Jokin aika sitten siihen tarjoutui tilaisuus. Kirjoitan tänne kokemuksiani 10 päivän ajalta talvisessa metsämökissä, jonne vesi tulee kaivosta, jos kaivo ei ole jäässä, ja huussitarpeet tehdään pihanperällä. Koko ikäni kaupungissa asuneena olen havainnut itsessäni piirteen hakeutua yksinkertaisiin olosuhteisiin. Näin pääsen perimmäisten asioiden äärelle ja otan etäisyyttä maailman turhuuksiin."

Alkuperäinen tarkoitus on kyllä hyvin toteutunut. Mökkitarinoiden lisäksi vuosien mittaan alkoi tulla yhä enemmän matkatarinoita. "Retroreissu"-ja "kulttuuri"-tunnisteiden alta löytyy melko kattava kulttuuripläjäys ja katsaus suomalaisiin matkakohteisiin. Retkeilimme pienellä 71-vuosimallin Sprite-vaunulla ristiin rastiin rannikkoa ja sisämaata. Rakkaus Ranskaan puhkesi myös lopullisesti kukkaan kahden kuukauden reissulla vuonna 2011, jolloin kirjoitin blogia Pariisin 9.kaupunginosan kattohuoneistossa melkein päivittäin.
Kuntoutumisesta olen myös kirjoittanut paljon ja se kiinnostaa paitsi lukijoita myös monia terveydenalan ammattilaisia. Molemmat asiat matkalla olo ja kuntoutus (toipuminen) rikkovat normaalin arjen rutiineja niin, että se sysää ajatuksia liikkeelle ja pistää kirjoittamaan.

Kymmenessä vuodessa julkaistuja tekstejä on kertynyt peräti 498 kappaletta! Kesken jääneitä luonnoksiakin muutama kymmenen. Vuodet vaihtelevat paljon, paras vuosi oli 2009, kun tuli 93 postautsa. Viime vuosina vauhti on hiljalleen hiipunut, koska on pitänyt tehdä tilaa muille kirjoitusprojekteille, eivätkä niskat ja hartiat kestä niin paljoa koneella olemista.
Lukijoita blogissa on myös vaihtelevasti, aina muutamasta parhaimmillaa 200 lukijaan päivässä! Keskimäärin blogia käy katsomassa 20-30 ihmistä päivittäin, mutta jos linkitän tekstin faceen, nousee lukijamäärä helposti 50-60 kävijään.
Kommenttejakin on vuosien varrella kertynyt 313 kappaletta. Aika paljon mielipiteitä nostatti 2010 vuonna Heinolan Reumasairaalan lopettamiseen liittyvät jutut. Tässä yksi 10.2.2010 otsikolla
Herätkää pahvit.

Blogiin laitettujen kommenttien lisäksi oon saanut tosi paljon hyvää ja kannustavaa palautetta vastaantulevilta tutuilta. Myös (vain) muutama kielipoliisi on purnannut oikeinkirjoitusvirheistä. En ole antanut letkautusten vaikuttaa kirjoitusintooni. Olen epätäydellinen ja oma on blogini. Valitettavan monella ihmisellä jää asiat virheiden pelossa kokonaan tekemättä. Ei miulla.
Kommentointi blogiin on tehty nykyään melko vaikeaksi- ehkä syystäkin. Täytyy todistaa olevansa ihminen eikä robotti. Mutta sitkeimmät pääsevät kyllä perille. Ja jos sinulla on gmailin sähköposti, pääset kirjautuneena paljon helpommin kommentoimaan.

Näin ollen ONNEA 10-vuotiaalle ja nähtäväksi jää mitä tulevaisuus tuo. Alkukirjoituksen mukaan kirjoitin teille elämästäni ja kiitän sydämellisesti heitä, jotka ovat kulkeneet matkoillani mukana.
Kiitän myös ystävääni, joka on oikolukaissut ja korjannut pahimpia kirjoitusvirheitä sekä säntillisesti tulostanut joka ikisen tekstin siististi kahteen paksuun kansioon. Siltä osin muistot, paljon tietoa ja historiaa on nyt visusti tallessa.

KIITOS!

Vähän erilainen joulu

On ollut ilo viettää elämässä erilaisia jouluja; yksin, perheen kanssa, anoppilassa, ulkomailla. Ja taas on takana yksi erilainen joulu. Jäi hössötykset, kaupoissa juoksut ja leipomiset kauas unohduksiin, kun päädyin keskussairaalan leikkaussaliin sievästi esilääkityksen vaikutuksen alaisena sopertaakseni unilääkärille viimeishet houreishet shanat: "Saiskos ihan kunnon unet". Sit mentiin. Välillä havahduin kummaan paukkeeseen ja meteliin, kun rikkinäistä polven tekoniveltä vaihdettiin uuteen. Mitään en kyllä tuntenut puutuneessa polvessa ja vaivuin taas kevyeen horrokseen. Vielä heräämöstä osastolle saavuttua katselin mitä kummallisempia uusia tähtikuvioita kun silmäni ummistin. Tähtisateen lisäksi joulusta muistutti vain kuusi, joka vilkkui potilashuoneen ikkunasta jos viereisellä potilaalla ei ollut tilanne päällä eli väliverho kiinni.

Kivuttomana ja rauhallisin mielin saavuin lasaretista kotiin jossa minua odotti, varmuuden vuoksi, peräänkatsoja. Hoiperrellen astelin huoneiden poikki, puhuin puheluita, joita en myöhemmin juuri muistanut ja nostin muovikorillisen lääkkeitä pöydälle, jossa ne olisi helposti käsien ulottuvilla. Ensimmäiset päivät meni hyvin ja aloin jo haaveilla lisälääkkeiden lopetuksesta. Sitten tulivat yökivut, koska olin aina vain enemmän jalkeilla ja koipi turposi ja muutti väriä. Tätä kirjoittaessa oli jo ollut yksi kivuton yö, minkä lasken eteenpäin menoksi. Jumppari teki kotikäynnin ja antoi läksyn: "Ota alkuun varovasti". Ei muutakun jäitä päähän ja polveen.

Peräänkatsoja eli äitee toimitti jouluruokaa eteen kellon tarkkuudella, kuten äideillä on tapana. Ainakaan siitä ei tämä tervehtyminen olisi kiinni. Kaikki hänet tuntevat tietävät, ettei kyseessä ole hiljainen tapaus. Aloin jo innolla odottaa TV:stä tulevaksi Kauniita ja Rohkeita, päivän kohokohtaa. Enkä suinkaan sen juonenkäänteiden vuoksi vaan siksi, että sen tunnin meillä oli ihanan hiljaista! Muun ajan tuli koko ajan tekstiä, vanhojen muistelua, maailman menon ihmettelyä tai suunnitelmia mitä seuraavaksi syödään! Ja sen hämmästelyä, miten hän on joskus jaksanut tehdä asioita niin paljon enemmän. Se on ollut paljon se. Vieraitakin meillä kävi harva se päivä. Heidän kuullen äiti muisti muun tärkeän asian välissä ilmoittaa, että hänen pitsiset oleiluhousunsa ovat sitten muuten Pariisista.

Perinteisesti olen käynyt joulukirkossa, mutta olosuhteiden takia jouluaamun kirkonmenot katsottiin TV:stä. Ja seuraavana aamuna myös. Ja sitä seuraavana. Kirkko on tainnut muuttaa meille, samoin kun Salatut Elämät. Äiti lukee myös lehtensä hyvin tarkkaan, hän jopa käänsi Keskisuomalaisensa mun luo (pitäiskö olla huolissaan?!). Aamuyöllä kun lehti tipahtaa niin tietää, ettei ole kovin kauaa siihen, kun myös kahvi tipahtaa ja alkaa kuulua uutisia lehden kohokohdista myös omiin korviini. Herättyäni saa sängystä ja lattialta kerätä ylimääräisiä tyynyjä ja lämmenneitä kylmäpakkauksia, joiden kanssa peuhatessa yöt kuluu mukavasti.

Joulusaunakin meillä kyl oli....täynnä tavaraa pyörätuolista, pyykkipussista, jumppavälineistä tyhjiin pahvilaatikoihin. Leikkaushaavan takia sitä ei onneksi tarvinnut alkaa lämmittään eikä tyhjentämään. Kynttilöitä ja jouluvaloja poltimme senkin edestä. Kävipä meillä aattona Pukkikin muorineen. Muutaman kauniin joulurunon jälkeen pukin & muorin jutustelu meinasi kääntyä riettaaksi. Ei oo perinteiset enää korvatunturin väen tavatkaan. Kysyin pukilta, että mitäs sitä on joulun aikana touhuttu. Siihen muori tokaisi topakasti: "Harrastettu seksiä, kun on kerrankin muilta töiltä aikaa!". Ja olivat sentään vasta vierailuringin alkupäässä. Seuraavana päivänä meinas pokka pettää, kun siskon poika ihmetteli, ettei pukki ehtinyt heillä käymään vaan jätti lahjatkin kuistille. Voi sitä Pukkia.

Elikäs nyt ei muutakun puuhaa, pulinaa, pitsihousuja sekä riettain askelin kohti uutta vuotta :)

Tapahtui viikon varrella

Tuli vesi kielelle Bourcen torilla. Saman nimisen palatsin edustalla oli myynnissä tuotteita aina matoista koruihin ja bretagnelaisiin herkkuihin sekä ruokamyyjiin. Bourcen tori on auki ti ja pe alkaen klo 12.30 iltaan saakka.



Hyvin moni tulee kysymään multa, että eikös Pariisi ole kallis kaupunki? Juu ei ole. Mulle kaikki matkat on budjettimatkoja. Täytyy kulkea silmät auki ja voi törmätä ilmaisiin näyttelyihin, konsertteihin ja kulttuuririentoihin. Nämä valokuvanäyttelyt on Rue Rivolilta ja aiheena amerikkalaiset Pariisissa sekä toinen Bourcen palatsin ympärillä, kuvia ranskalaisesta runoilijasta ja laulajasta Barbarasta.



Liikenneruuhkaa Maraisissa. Ihmiset istuvat kuppiloiden lämmitetyillä terasseilla vielä marraskuun loppupuolella. Sitten tulee joukko tasapainoilevia lapsia ja koko liikenne pysähtyy. Oiskohan tuommonen itellekin kätevä laite, heh.



Löytyi ihana pieni puisto huomaamattoman kujan päästä läheltä apartementosta. Kaksi viikkoa Pariisin sykkeessä pyörittyään Suomi-tyttö arvostaa kummasti näitä hiljaisia piilopaikkoja isänmaallisine lintupönttöineen. Jardin Anne Frank.

Marraskuussa Pariisissa

On taas se aika vuodesta, kun oli päästävä Pariisin lumoon ja muistuttamaan itselle, että pitää nauttia elämästä, joie de vivre, jonka tavan nämä paikalliset osaavat. Vietimme reilun viikon täällä ystäväni kanssa, nyt hän lähti ja minä jäin vielä hetkeksi. Viikkoon mahtui paljon naurun pyrskähdystä, kävelyä jalat väsyksiin asti, uusien asioiden ihmettelyä, herkuttelua ja tietysti iltapäivän aperitif pariisilaisen tapaan.


Kiipeäminen Montmartelle, marttyyrien kukkulalle hengästytti ja sen taidegalleriat, Sacre Coeur-kirkko ja maisemat ihastutti. Söimme tuhdit croque madame-annokset pienessä punaisessa bistrossa ja alas kukkulalta tultiin nopsalla kiskohissillä.

Notre Damen katedraalin ympärillä riittää Pariisin kävijälle aina ihmeteltävää. Dame de coeur-valoshow oli upea ja lempipuistoani viereistä square Rene Viviania värittivät syksyiset kukat ikivanhan suihkulähteen ympärillä.

Viikon aikana tuli myös huristeltua paikallisbussilla ympäri kaupunkia, käytyä toriostoksilla, josta mukaan lähti kolmen euron paita ja iso nippu persiljaa ja korvissa kaikuvat äneroo äneroo-huudot. Viimeisen illan höyryävän ranskalaisen sipulikeiton söimme Rautarouvan juhlavalaistuksen jälkeisessä tunnelmassa kivassa brasseriassa Chateletilla.

Kiitos kamu mainioista päivistä, pitkälle venähtäneistä illoista, valmiista aamupaloista, käsivarresta metrorappusissa ja granaattiomenoista. Et merci Paris!

Rannikolta

Laitan muutamia kesäkuvia. Ja kirjoitan kun kirjoituttaa :)

Syksy

Aika etenee hurjaan tahtiin ja minä verkkaiseen. Lueskelen, teen pieniä kävelylenkkejä, nostan illalla kaikki lasikipot esille ja sytytän niihin tuikut.
Kansioita siivotessa löytyy kasa paperisia tiliotteita, joita ei ole pitkään aikaan enää tullut. Jätän yhden muistoksi 'menneeltä ajalta'. Loput heitän pois.
Kirjoitan pitkän meilin ystävälle, jonka tapasin kansanopistossa 1988. Silloin en tiennyt, että pitäisimme näin tiiviisti yhteyttä vielä 24 vuoden jälkeen.
Pohdin paljon kaiken olevaisen muuttumista. Elämän väistämätöntä tosiasiaa.
Miksi sitä haluaa joidenkin asioiden niin kiihkeästi muuttuvan ja toisista taas pitää tuskaksi asti kiinni. (kirjoitettu 2013)