Kotiinpaluu

Palasimme retroreissulta kotiin toissailtana. Ajelimme Loviisasta läpi rypsipeltojen ja päivänkakkarateiden enempiä pysähtymättä. Ja suoraa päätä mökille uimaan. Huima reissu, josta jäi rutkasti purtavaa talvenkin varalle. Matkalta eniten mieleen jäivät Isonkyrön Lyyli-kissa, suloinen pakkaus ja väriltään vaaleanpunainen, koska oli pyydystänyt hiiriä punamultapussissa! Toiseksi palan sydämestä vei Hanko. Se on Suomen etelä ja sinne on pakko päästä joskus uudestaan. Eikä syynä vähiten ole kaupungin 30km pitkät hiekkarannat.
Leirielämässäkin on oma viehätyksensä ja vinha vapauden tunne, vaikka vaunussa välillä löivät tunteet lieskaa, Ei voi kun ihmetellä kuka hullu lähtee kesällä ulkomaille, kun kotimaassakin on niin paljon nähtävää. Tällä kertaa aurinko lelli meitä ihanasti ja merituuli silitti.
Silti on kiva palata kotiinkin. Mökillä ruoka oli niin vähissä, että kipaisimme kantarellimetsään ja tuli paistettua kesän ensimmäiset herkut. Nam!
Kuvassa Lyyli poseeraa.

Saaristo elää.
Elämää ei löydy ainoastaan eläimistä ja kasveista,
vaan sitä löytyy myös aaltojen liikkeistä,
pilvistä taivaallasekä nopeista valon ja tuulen vaihteluista.
Tiettyä liikettä voi saada vangittua kuvaan:
ihmisiä luodoilla, vene horisontti taustanaan.
Muuta liikettä voi vaistota hiljaisuudessa.
Vuodenajat vaihtuvat, vesi jäätyy, jää sulaa.
Kaikki jättää jälkensä.
-Kim Nyblom, valokuvanäyttely ulkosaaristosta, Tammisaari-

Loistoa

Loviisan leirintäalueen aamu. Aurinko puikkelehtii oksien takaa ja kiiltää moninkertaisena meren pinnasta. Kaikkialla on hiljaista, vaunut, teltat ja autot nukkuvat levollisina rannassa. Vain varis on hereillä ja kakkii mustikkakakkoja vaunun katolle. Kävelen alueen läpi ohi receptionin joka lienee vanha maalaistalo. Sieltä löytyy leiriasukkaille pieni keittiö, kauppa ja oleskelutila jossa voi pelata ja lukea päivän lehdet. Ja netti. Viereisessä puutalossa on hotellihuoneita, ja pihassa grillit ja sulkapallokenttä sekä puiden oksaan kiinnitettyjä vanhanaikaisia keinuja lapsille. Kävelen laiturille mutta pysähdyn, kun joutsen poikasineen ui uljaasti ohi. Oikealla kauempana seisoo isohko laiva, jonka kantta aurinko kuivattaa yön jäljiltä. Laivan kyljessä lukee jotain mistä en saa selvää.

Aamupäivälle suuntaamme kohti Kotkaa. Olen varmaan viis vuotta halunnut sinne ja nyt se on kivenheiton päässä. Ajamme Kantasatamaan, jossa on Meripäivät. Tapahtuman aikana kaupungissa on niin paljon ohjelmaa, etten pystynyt tulostamaan sitä netistä. On konsertteja,katuteatteria, näyttelyitä, merimieslaulufestivaalit, purjehduskisoja, isoja ja pieniä aluksia, joissa poiketa, nostureita niin ja maailman vanhin jäänmurtaja Tarmo. Täällä jos missä on meri kaikkialla. Sielläkin missä sitä ei näe, sen tuntee. Meno on kuin Joensuun torilla, paikalliset juttelevat tuttavallisesti, kun istumme kahvilla. Niin ja juuri Kotkan kautta jazz-musiikki saapui aikoinaan Suomeen, merimiesten mukana.
Lauri Tähkä konsertoi parhaillaan meriareenalla, ja me suuntaamme sen tahdissa upouuteen merikeskus Vellamoon. Vellamo on erottuva maamerkki koko suurella satama-alueella, ja näkyy kauas merelle. Erikoisen, ja paikallisten mukaan suurta polemiikkia herättäneen muotonsa se on saanut tyrskystä. Ja sitä se muistuttaakin lasisine julkisivuineen. Se häikäisee ihastuksesta ja ihmetyksestä. Vellamossa on eri museoiden näyttelyitä merenkulun historiasta aina merimiesten arkeen ja hykerryttäviin tarinoihin. Ajan ja sankaruuden tarinoiden lisäksi sisällä on kaikenlaista yllättävää mm. Jukka Rintalan juhlapukunäyttely. Lapset saavat harjoitella meripelastusta tietokoneen avulla, ja kiipeillä veneissä. Kiehtovia ovat vanhojen hylkyjen tarinat ja niistä esiin nostetut arvokkaat tavarat. Vellamosta löytyy jokaiselle jotain. Ja lisää tulossa, koska paikka on avattu vasta muutama viikko sitten ja joiltain osin keskeneräinen. Lopuksi kiipeämme rakennuksen katolle josta on huikea näkynä merelle, kaupungille ja satamaan. Itse ihastun Virtaa-näyttelyyn, jossa lopuksi siirryttäänn Joutilaisuuden tilaan...

Kiva päätös Loviisan leirille on, kun vuokraamme leirintäalueelta Jopot jolla huristamme pikkukaupunkia pitkin poikin. Jopon vuokraus maksaa4euroa/2tuntia, mutta ystävällinen omistaja sanoo, että tuokaa pyörät takasin vaikka seuraavana päivänä. Ajelemme Rantakadulta Kapteenintielle, sitten Luotsikujaa ja Pursimiehen katua Köydenpitäjäntielle. Loviisassa asuu paljon taiteilijoita mm.Riitta Nelimarkka, enkä ihmettele syytä. Pikkukaupungin vanhoihin puutaloihin tekee mieli kurkkia sisään! Laivasilta on Loviisan suolantuoksuinen satama, josta voi bongata merimiehiä ja maakrapuja, paikallisia ja turisteja. Samalla saa juoda espressot satamakahvilassa. Laivasillalla on myös museo ja galleria, saunaja joskus lavatansseja. Tupsahdan Laivasillan punaiseen suola-aittaan, joissa aikoinaan varastoitiin suolaa, tupakkaa ja mausteita. Tällä kertaa siellä on virolaisen taiteilijan näyttely. Taiteilija asusti Loviisassa muutaman kuukauden, pyöräili sen katuja, tutustui sen ihmisiin ja rakennuksiin ja maalasi sen katuja, puistoja, rakennuksia, jopa bussipysäkin. Ah kuinka boheemia. Loviisa on loistava päätös matkallemme.
Kuvat: Puuvenelaituri, Loviisa. Kotkan satama. Merikeskus Vellamo. Meidän leiri Loviisassa.

Linnareissu

Hehkeä Hanko jäi ja matka jatkui reittiä Tammisaari-Loviisa-Kotka. Hangosta muutaman kymmenen kilometrin päässä pienessä Tammisaaressa pistimme retrovaunun parkkiin vanhaan kaupunkiin, ja jaloittelimme satamaan jätskille. Ihmiset makoilivat rannoilla ja turistit räpsivät innolla kuviaan.Suosittelen piipahtamaan, jos ohi ajaa, vanha kaupunki on valloittava, ja jopa minä huonojalkaisena jaksoin kävellä keskustan läpikotaisin. Murrematka on edennyt siihen, että kieli meni viimeistään täällä solmuun, koska se muuttui ruotsinkieleksi. Vastaan tuli mitä kummallisimia katuja ja paikkoja, vai mitä tuumaatte Raseborgsvägenistä, Stallörsparkesta tai Vassburgstorgetista. Yritä siinä sitten lukea karttaa kuskille kieli rullalla! Sattumalta osuin rannaassa Metsähallituksen saaristonäyttelyyn, joka esitteli eri saaristovyöhykkeet ja ulkosaaristosta oli hieno valokuvanäyttely (Kim Nyblomin). Tärppi oli Snappertunan kylässä sijaitsevat Raaseborgin linnanrauniot. Niitä pidetään koko läntisen Uudenmaan komeimpana historiallisena muistomerkkinä. Linna on perustettu 1300-luvulla ja kunnostettukin jonkun verran. Nykyään siellä pidetään juhannusjuhlia, keskiaikaisia markkinoita, konsertteja ja siellä toimii kesäteatteri. Istuskelin linnan nurtsilla ja kuvittelin entisajan elämää...

Matka jatkui Loviisaan, pienelle ja idylliselle leirintäalueelle. Leiri oli taas rannan tuntumassa, ja aamuaurinko paistoi merestä välkkyen vaunun etuikkunaan. Omistaja tuli henkilökohtaiseti opastamaan vapaan paikan meille, jutteli niitä naitä ja kyseli mistä tulemme. Mukavaa vaihtelua suurten ja tehokkaiden leirintäalueiden jälkeen. Alueella oli hyvin hoidetut pihat ja grillipaikat, lapsia ja koiria juoksenteli nurmilla ja ihmiset toivottivat toisilleen hyvät huomenet . Kaiken lisäksi oli siistit vessat ja suihkut. Sellaista alkaa arvostaa pitkään reissussa ollessaan. Tykästyin paikkaan heti. Mutta lumouduin siitä, kun kirjoittelin aamuauringossa ja kävelin kasteen kanssa rannoilla...
Luulen että mun sieluni asuu näissä meren rantojen pikkukaupungeissa. Se matkustaa tuulten ja aaltojen kyydissä ja uiskentelee joutsenen poikasten mukana. Se yöpyy majakoissa ja välillä asettuu johonkin vanhaan linnaan. Mutta vain hetkeksi.

Syö Hangon keksi

Jos Porissa oli musiikkia ja Turussa historiaa niin Hangossa ei ole mitään tekemistä...taivaallista!
Ihmiset maleksivat joutilaina kuin ei olisi huolta huomisesta, ja ryystävät katukahviloissa siidereitään puolialasti. Tai makaavat raukeina valkohiekkarannoilla ja aurinko lellii niitä. Jopa meren aallot vaeltavat vastahakoisina rantaan. Valkopurjeet lepattavat ja jokunen kulkee hidastetusti sataman ohi. Joka paikkaan on liian lyhyt matka, pieneen putiikkiin ostoksille, näyttelyistä ja gallerioista nyt puhumattakaan. Eikä kaduilla ole kovin omaperäisiä nimiä: Aurinkokuja, Huvilakatu, Tähtipolku tai Puutarhurintie. Vanhoissa Villoissa portaat narisevat ja joissakin asuu kummitus. Raatihuoneen torilla seisoo Nukkuva nainen-patsas! Vielä ne sanovat, että täältä saa muka sokerinsuloisia leivoksia. Tai että miljöö ruokkii luovuutta ja inspiroi taiteilijoita. Silmät väsyvät katsellessa pikkukaupungin pysähtynyttä tunnelmaa.
Me hyppäsimme rannasta lauttaan, koska kyyti maksoi vain 2euroa. Niinpä jouduimme autiolle saarelle, jossa ei ollut kuin kalloita ja yksi kahvila, jossa terassikin merelle päin. Olimme motissa monta tuntia ja söimme lounaaksi pelkkää jäätelöä. Kauhistelimme muukalaisten pitkästyttävän hienoja veneitä. Melkein jouduimme uimaan takaisin ja olimme saada auringonpistoksen. Sellainen voi olla ahdistavaa.
Silversand-leirintäalueella taas nukumme lähes varpaat meressä. Ilta-aurinko häikäisee hellästi tuulee hiukset silmille. Ei me kyllä tänne jäädä, älkää tekään vaan tulko!
Kuvassa: Laiska kaupunki alla.

Ruissalon aamu

Nuuhkin aamun meri-ilmaa ja lämmintä tuulta. Aurinko porottaa jo mutta maa on märkä yön sateesta. Korviin kantautuu italialaista palpatusta ihan läheltä. Avaan silmät: en herännytkään ulkomailla. Viereen on ilmestynyt punainen ja valkoinen vanha pakettimallinen Fiat, varmaan yhtä vanhoja, kun meidän vaunu. Autoista purkautuu lapsia ja aikuisia, jokaisella paljon asiaa. Raikas varis raakkuu.
Leirimme on Ruissalossa lähellä meren rantaa ja vehreissä maisemissa. Kaunista seutua, lehtometsiä ja pitsihuviloita. Lähin pitsihuvila on Villa Saaro, leirintäalueen kahvilaravintola. 1800-luvun empiretyylisessä huvilarakennuksessa on kuuleman mukaan nauttinut kesäpäivien loisteesta itse Mannerheim. Päätalossa, samoin kun pihapiirin renkituvassa, vartijan asunnossa sekä autonkuljettajan mökissä voi majoittua. Leirintäalueen rannassa on pitkä laituri, jossa ihailimme auringon laskua ja ohikulkevia Suomenlaivoja. Paikallisen ystävän mukaan Ruissalossa on myös nakuranta mutta sinne ei menty, ei ainakaan myönnetä :O
Turku on vanha kaupunki joka huokuu mielenkiintoista historiaa, kulttuuria ja taidetta. Voisin helposti viettää täällä montakiin viikkoa. Silti huuhdon kasvot unen jäljiltä, puramme leirin, kiinnitämme vaunun auton perään ja eikun eteenpäin! Kuvat: Villa Saaro ja meidän näköiset leirinaapurit.

Kumpi on vanhempi?
"Pisan tornin rakentaminen alkoi v.1173, mutta kallistumismurheiden takia se valmistui vasta 1360. Turun tuomiokirkko vihittiin käyttöön v.1300.
Atsteekkien valtakunta syntyi 1300-luvulla ja päättyi v.1521. Turun linnan ensimmäinen vaihe rakennettiin 1200-luvun lopulla.
Kiinan muurin rakentaminen oli valtava työ, joka kesti liki 2000 vuotta. Viimeinen osa valmistui vasta 1600-luvulla. Turun Pennisilta, joka oli ensimmäinen silta Aurajoen yli, rakennettiin 1414. Myönnetään siis, että suurelta osin Kiinan muuri on Turkua vanhempi..." (Turkuopas)

Luanikast reissu! Pori-Rauma-Turku

Murrematka jatkuu.Viikon aikana retrovaunu on edennyt reittiä JKL-Tuuri-Isokyrö-Kauhajoki-Pori-Rauma-Turku. Pori ja Santana oli kokemus. Huima tunnelma jorata muutaman muun (kymmenen tuhannen) kanssa maria mariaa, kun aurinko porottaa väriä poskille ja nurmikko tömisee. Saimme viikonloppuna Ejen vieraaksi vaunulle, ja sopu teki sijaa kun pikkuvaunuun pedattiin vieraspetiä. Kiitos vieraalle kärsivällisyydestä ;) Lauantain puolipilvisellä kelillä uitettiin varpaat meressä ja hengailtiin yyterin bikinibaarissa, ennenkuin sanoimme heipat Porille.
Matka jatkui etelään ja välillä poikkesimme moikkaamaan ystävääni Crisseä Rauman vanhaan kaupunkiin. Rauman kiäl on sit hauskaa, sen mitä siitä selvää saa. Sivusimme pitsiviikkoa, joka alkoi edellisenä päivänä. Jaloittelutauolla kävimme myös hiljentymässä ikivanhassa kivikirkossa sekä teimme retrolöytöjä idyllisten puutalokortteleiden pihakirppareilla. Sen jälkeen kokka kohti Turun Ruissaloa, jossa leiridymme tätä kirjoittaessa.
Turussa vierähtäisi helpostikin paljon aikaa, täällä on kulttuuria ja merenrantaa riittämiin. Lomaa on kuitenkin vain kolme viikkoa. Eilisen aurinkoisen päivän käytimme hyödyksi. Kampesimme Turun linnan torneihin, kuninkaankammareihin ja keskiaikaisiin vierastupiin. Paikkaa asustaa vanha linnatonttu, jonka tapasin minäkin. Se kulkee linnan hämärissä kellareissa ja jyrkissä portaikoissa ja pelkää salamavaloja. Se pitää huolta linnan aarteista ja kalleuksista, ja sillä on talovahtina Murri-kissa joka on kiva paitsi silloin kun se on vihainen. Tontun voi nähdä häivähdyksenä pimeässä portaikossa tai virnistyksenä ikkunasyvennyksessä. Ja se on 700-vuotias.

kuvia

Retroreissulle Pohojanmaan kautta

Lomareissu retrovaunulla alkoi tiistaina 15.7. Jyväskylästä. Suuntasimme vaunun kanssa kohti Pohjanmaata, eka pysähdys oli Tuurin kyläkaupalla. Kaupalta hankintaan kuului mm.kotiin unohtuneet retkituolit, kertakäyttöastioita ja muuta tarpeellista. Kaupan pihalta pongasimme retken ensimmäisen julkkiksen ite Keskisen Vesan. Siellä se ajeli kaupan pihalla mustalla isolla maasturilla, mut elkää kysykö minkä merkkisellä. Kaupalta jatkoimme niin pian kun mahdollista eli jotain kolmen tunnin päästä, matkaa suorinta tietä kohti Isoakyröä. Suorin tie olikin tässä tapauksessa ruohottunut metsätie, koska joko navikaattori tai kuski tai molmmat sekosivat Ylistaron kiertoliittymässä. Varmana siitä, etten ikuna enää löydä kotiin koska vaunua ei mahtunut kääntämään yhä kapenevalla tiellä, löysimme viimein sukulaaseni ja omimman heimoni keskeltä lakeuksia. Jälleennäkeminen oli riemukas ja ylittepursuava, turisimme pohojanmaan kautta aamuyöhön asti. Tavattuamme sakin serkkuja ja saatuamme lähes tartunnan leviästä murtehesta jatkoimme hyvän sään aikana matkaa kohti Poria ja retken varsinaista määränpäätä eli Jazzeja. Koukkasimmepa vielä syntymäpitäjäni Kauhajoen kautta ennenkun sanoimme erinomaaselle suvulle pohjalaiseen tapaan Heikää ny!

Leiriytyminen Porin Yyterin sannoille tapahtui keskiviikkona nukkumaanmenoajan jo ohi mentyä. Leirintäalue täyttyi jazz-kansasta ja oma retrovaunumme herätti hilpeyttä naapurileiseissä. Uteliaat tulevat turinoimaan ja muistelemaan nuoruuttaan 70-luvulla. Jotkut haluavat kurkata retrovaunumme sisään. Oma jazztunnelma kohosi, kun palvoimme aurinkoa muutaman tuulisen tunnin ja sitten suuntasimme jazzkadulle. Jazz-sanasta huolimatta kaupungissa liikkuu tapahtuman aikana kaikenlaista kansaa aina verkkahousuisista merkkifriikkeihin, Suvaitsevan ilmapiirin takia muun muassa itselläni tämä on jazzeilla jo 10.kerta!
Musiikkia myös löytyy joka makuun aina Jari Sillanpäästä brasilialaisrytmeihin ja ulkolaisiin perinteisiin jazzmuusikoihin. Torstai-illan täkymme oli Ronnie Cuber band with Kenny Drew ja Jippu molemmat ilmaiskonserteissa. Iloinen illätys oli myös Porvoon big band ja Kirsi Ranto fiilistelemässä aurinkoisessa kesäillassa. Tänään olisi sitten vuorossa Santanaa...
Kuvissa leirimme Yyterissä, Tunnelmia Jazzkadulta ja aurinkorannalta.

tuunaamista

Kesä saapui keikkuen erilaisine juhlineen ja juhannuksineen. Reppu seisoo jatkuvasti eteisessä ja on tulossa tai lähdössä jonnekin. Lisäksi kipuilin niskani kanssa kolme viikkoa niin, että pysähdytti ihan muistuttamaan mitä sairaus on. Kun kova kipu iskee niin kiireet loppuu. Ihan kuin elämä pakottaisi hiljentämään vauhtia. Teet vain välttämättömän, ja se ei ole paljoa se. Kipu lamaannuttaa ja lääkkeet pökerrytävät - rukoilet edes yhtä päivää ilman tuskia. Pahaa teki kun ei voinut lukea eikä kirjoittaa eli tehdä itelleni tärkeimpiä asioita. Eikä mieltä yhtään ylennä, kun lekuri toteaa lakonisesti "rankasi se vaan painuu kasaan, nikama kasvaa toisen päälle".
Onneksi sain monen viikon jälkeen avun, kunnon niskatuen, lääkkeet ja asiantuntijan neuvoja kivun helpottamiseksi.

Tähän mennessä kesän mukavimpia prokkiksia oli juhannuksena. Innostuimme kaverin kanssa ompelemaan verhoja vanhaan asuntovaunuun. Retrovaunu uudistui kertaheitolla! Juhannusaaton päivänä levitimme reilut 5 metriä kangasta lattialle ja eikun ompelemaan. Itelläni eivät nuppineulat pysy käppyräisissä kätösissä mutta kaveri pisteli nuppineuloja ja minä sain painaa kaasua. Ompelu sujui kuin valssi. Nyt vaan odotellaan retkeä retrovaunulla ja loman alkamista. Ihan pakko laittaa kuvaa pienestä vaunusta jonka nimi on Pastilli ja joka sai muuten virallisen nimensä alias Currelta 40-vuotisjuhlilla.