Ihmiset maleksivat joutilaina kuin ei olisi huolta huomisesta, ja ryystävät katukahviloissa siidereitään puolialasti. Tai makaavat raukeina valkohiekkarannoilla ja aurinko lellii niitä. Jopa meren aallot vaeltavat vastahakoisina rantaan. Valkopurjeet lepattavat ja jokunen kulkee hidastetusti sataman ohi. Joka paikkaan on liian lyhyt matka, pieneen putiikkiin ostoksille, näyttelyistä ja gallerioista nyt puhumattakaan. Eikä kaduilla ole kovin omaperäisiä nimiä: Aurinkokuja, Huvilakatu, Tähtipolku tai Puutarhurintie. Vanhoissa Villoissa portaat narisevat ja joissakin asuu kummitus. Raatihuoneen torilla seisoo Nukkuva nainen-patsas! Vielä ne sanovat, että täältä saa muka sokerinsuloisia leivoksia. Tai että miljöö ruokkii luovuutta ja inspiroi taiteilijoita. Silmät väsyvät katsellessa pikkukaupungin pysähtynyttä tunnelmaa.
Me hyppäsimme rannasta lauttaan, koska kyyti maksoi vain 2euroa. Niinpä jouduimme autiolle saarelle, jossa ei ollut kuin kalloita ja yksi kahvila, jossa terassikin merelle päin. Olimme motissa monta tuntia ja söimme lounaaksi pelkkää jäätelöä. Kauhistelimme muukalaisten pitkästyttävän hienoja veneitä. Melkein jouduimme uimaan takaisin ja olimme saada auringonpistoksen. Sellainen voi olla ahdistavaa.
Silversand-leirintäalueella taas nukumme lähes varpaat meressä. Ilta-aurinko häikäisee hellästi tuulee hiukset silmille. Ei me kyllä tänne jäädä, älkää tekään vaan tulko!
Kuvassa: Laiska kaupunki alla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!