Kiipeilyä ja keltiäisen kusta

Ajellessa Hyväntuulentietä Kotkaan ei oikein tiedä mitä odottaa. Paitsi merta. Ja onhan meripäivät, mutta eivät osuneet tällä kertaa kohdalle. Siksi yllätyin. Paljon puistoja joihin on panostettu. Sopokan vesipusto on palkittu useastikin: parhaana kivirakenteena, parhaana ympäristörakenteena, parhaana ulkovalaistuskohteena. Puiston korkein kohta toi mieleen Chateu-kukkulan Nizzassa. Kaunissa Sipeliuspuistossa ihan keskustassa söimme lounasta. Ja nousimme 133 porrasta Haukkavuoren näkötorniin josta näkyy Viroon asti.
Ihmiset Kotkassa ovat ystävällisiä ja tunnelma rennon kansainvälistä. Lapsetkin viihtyvät Merikeskuksissa; Maretariumissa on esillä suomalaisia kaloja ja Vellamossa taidetta ja merenkulun historiaa. Varsinkin kolmevuotias innostui:
- Minä näin uimassa NÄIN ison....(isi mikä sen nimi olikaan...)niin HAUKI!
Sen sijaan 11-vuotiaalla taitaa taiteen ja historian aika tulla myöhemmin.
- Tylsää! kaikui näyttelysalissa ja silti löytyi monta kiinnostavaa asiaa kuten joutilaisuuden tila ja nosturisimulaattori, jolla sai siirrellä sataman kontteja. Vanha museojäänmurtaja Tarmo taisi kiinnostaa koko sakkia. Jännitäviin sisätiloihin pääsi kiipeilemään.

Kotkasta matka jatkui pitkällisen Itä-Suomi vs Länsi-Suomi ottelun jälkeen kohti länttä eli Helsinkiin. Sen piti olla välietappi ja sellaiseksi se totisesti tuli. Olin äimän käkenä kun käännyimme kauppakeskuksen nurkan taa ja edessä oli Rastilan leirintäalueen vastaanotto.
- Tässäkö tää on, kattelin pahaa aavistaen vieressä seisovia korkeita kerrostaloja.
Olo oli kuumasta matkasta tukala eikä flunssakaan vielä helpottanut. Vaunupaikat annettiin respasta ja ne olivat vieri vieressä sumpussa sitä varten rakennetuissa ruuduissa. Tollasesta parkkiruutuleirinnästä en muutenkaan erityisesti tykkää.
Ja kuuma kun helvetissä. Vaunun lämpö nousi 33:een.
- Onneksi täällä on ranta lähellä! Lähdetään sinne ja otetaan piknikpeitto mukaan.
Ranta oli pieni yleinen uimaranta ja mustanaan ihmisiä. Kaiken lisäksi se oli aidan takana ja leirintäalueen ihmiset etsivät porttia mistä sinne pääsee eivätkä löytäneet. Makasimme hetken aidan takana suurella nurmikolla. Ihmettelin kun jalkateriä ja nilkkoja alkoi polttaa. Astunko vahingossa nokkoseen? Samantien isäntä huomasi peiton olevan täynnä keltiäisiä. Sain ihmeen nopeesti itteni ylös viltiltä. Fiilis oli jo niin kypsä ja väsynyt, ettei edes viereisen Rastilan kartanon kylmä huurteinen innostanut.
Illalla nousi kuume. Tutisin horkassa vaunun sisällä peiton alla ja litkin Finnrexiä. Aamulla näyttelin tervettä, ettei isäntä olis pakottanut lähtemään kotiin.
Rastilassa kivaa oli kun tapasin portilla yllättäen serkkupoikani pitkästä aikaa. Hän tykkäsi leiripaikasta. Rastilasta käsin on helppo tutustua Helsinkiin, metro on 100 metrin päässä. Ja on tosiaan myös lähellä se kauppakeskus, josta löytyi tällä retkellä tarpeellinen apteekki. Itäkeskus on pienen kävelymatkan päässä. Tulemme tänne takaisin vähän viileämmällä kelillä.
Ja kyllähän sanotaan että muurahaisen kusi tekee hyvää reumalle. Eikös muurahainen ja keltiäinen oo sama asia? Vaikka flunssaa pukkaa edelleen niin ilmankos on nilikat tänään niin vetreät.