Hangosta lähtiessä emme vieläkään malttaneet palata sisämaahan vaan etenimme rannikkoa pitkin. Ja hyvä niin.
Tapasin länsisuomalaisen ystäväni joka on myös urhein tuntemani nainen. Eka hällä murtui sääriluu, sitten vaihdettiin polveen tekonivel jonka jälkeen sääri murtui uudelleen pahasti, "sojottis joka ilmansuuntaan", leikattiin useamman kerran ja todettiin että toipumiseen menee koko kevään ruljanssin jälkeen koko kesä. Ja siellä tää vaan huushollaa, ottaa vastaan vieraita eikä vois kuvitellakaan olla menemättä daunbaitölaituriin! " Ku se meni niin se meni (jalka). Mitä sitä sen enempiä murehtimaan" tuumaa likka, porhaltaa eteenpäin koko jalan pituisen turkoosin kipsinsä kanssa ja on oma kikattava ittensä. Eikä kyllä peittele ketutustakaan.
Tyyppi on normaalisti koko durasell, nyt olosuhteiden pakosta sellanen menijä niinkun normaalit ihmiset ovat :)
Pyörähdys Kultarannan puutarhassa. Puistoon on otettu mallia Pariisin Versailles'sta. Ja sen kyllä huomaa. Tarjan toiveesta puutarhassa oli esillä myös nykytaidetta. Rumaa minusta. Miksi pitää värikkääseen puutarhaan tuoda moisia metallirumiluksia.
Muuten Naantali on Naantali. Kaunis ja taiteellinen, ja ihan liikaa ihmisiä. Kaiken lisäksi olemme taas parkkiruutuleirinnässä. Palautuminen Hangosta maan pinnalle aiheuttaa lieviä ahdistusoireita. Hirvittää ajatus siitä että pääsen takasin Hankoon vasta ehkä ens kesänä. Tämä on vakavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!