Pori Jazzit 2012

"Vähänks siistii...!"

- Mennään nyt seuraavaan laitteeseen, intosi Aapo 5vee tulopäivänä, kun ensin oli pelannut leirintäalueen minigolf-radan ja hyppinyt pomppulinnassa. Kolme päivää vierähti liiankin nopsaan lasten kanssa kävellen rannalla ja ihastellen auringonlaskuja. Teimme pyöräretken pitkin kaupunkia pysähtelemällä sopivan paikan tullen aina jäätelölle,

kiipesimme näkötorniin, hyppelimme kalliolta toiselle ja kävimme taidenäyttelyssä. Iltatorin yhteydessä oli laituritanssitkin. Retkeillessä huomasimme, että meri-ilmasto tekee tosi nälkäiseksi ja saariston savustettu kala on paras apu siihen. Ja jos lahkeet kastuvat varpaita uittaessa , niin siinä voi tulla merisairaaksi.

Hei hei Hangon kivet, kävyt ja männyt, heihei meri, rannat ja leijonat! Taskut täynnä hienoja kiviä matkaseurue suuntasi seuraavaksi mihinkäpäs muualle kun kylpylään ja hupipuistoon!

pyöräilykansaa

Karu juttu

Tasan kello 7 raotan asuntovaunun verhoa vähän auki. Ikkuna on hieman huurussa ja ulkopuolelta täynnä pisaroita. Narulla roikkuvat pyyhkeet lepattavat tuulessa huuhdeltuina. Naapurin isäntä näkyy jo kävelyttävän pientä ruskean-valkeaa koiraansa. Kun taas meidän vaunun toiselta laidalta ”makkarista” kuuluu vielä tasaisa tuhina. Meri näyttää rauhalliselta. On ihmeen onnellinen olotila. Kroppa vaati totuttelua jatkuvaan kaiken läpi menevään tuuleen – mutta tottui jo. ”Sä käskisit ihan missä tahansa muualla pitämään tämmösellä tuulella vaunun oven kiinni kun palelee, mutta et täällä” , mies mutisi kun tulimme. No en niin. Merituuli tekee terveeksi ja siinä on taikaa.

Saavuimme Hankoon pari päivää sitten. Tämä oli koko matkamme määränpää ja tavoite. Hangon leijonat olivat vastassa heti leirintäalue Silversandin respassa. Tästä tehdään kuulemma nyt lapsiystävällistä kohdetta. Toivottavasti ei mitään huvipuistoa kumminkaan. Koska just tämä karuus ja rauhallisuus ovat tämän paikan juju. Tänne hakeutuu valokuvaajia ja taivaanrannanmaalareita, joille viihteeksi riittää seurata kymmenen pienen sorsanpojan sinnikästä räpylöintiä vastatuuleen. Ja lapsiperheitä jotka tarkenevat peuhata meressä, tykkäävät katsella auringonlaskuja ja leikkiä tavallisissa leikkipuistoissa. Olennaiseen ei tarvita mitään tivolilaitteita. Ei joka paikkaan. Elämä on tarpeeksi hullunmyllyä muutenkin. Ja tätä omaa hienoa idealismiani pääsen muuten testaamaan lähipäivinä ihan käytännössä, kun MEIDÄN lapset tulevat Hankoon :)

ps.kiukuttaa kun teksti tulee yhteen pötköön, ja rivit järjestyvät mielensä mukaan. Kappaletta ei saa jaettua muuten kuin tunkemalla kuvan väliin. Ei voi mitään. Bloggeri kutsuu tätä ulkoasun uudistukseksi. Just joo.

Akseli Gallen-Kallelan museo hänen entisessä kotitalossaan Tarvaspäässä kannattaa tsekata. Esillä oli taiteilijan elämäkertaan liittyvien tarinoiden lisäksi tällä kertaa Tuohi!-näyttely.

Suomalaista Designia, Tuohisauna.

Näpit irti mun perunoista!

Pari päivää vierähti Lohjan seudulla. Yövyimme yhdessä SFC: leirintäalueesta ihan kokeilun vuoksi. Tuskin sai vaunua parkkiin kun yks naapuri tuli jo huutelemaan " Onko varmasti neljä metriä väliä!" ja toinen siihen perään "Täällä on sitten pallogrillillä grillaaminen kielletty". Niin oli muuten kielletty kaikki muukin. Illalla tois puol rantaa oli Lohjan rantajamit. Lauri Tähkän jumputusta ei juuri kuulunut, mutta kun Eput nousivat lavalle niin alkoi basso takoa. Nukahdimme rupiseviin riimeihin.. Lohjalta käsin ajelimme Espooseen Gallen-Kallela-museoon. Soitin ex-tempore Maija-tädilleni keittääkö hän siskon tytölle iltapäiväkahvit. Ja tämä ihanuus oli just ottamassa raparperipiirakkaa uunista. Matkalla tuli uitua Lohjanjärvessä ja kuunneltua lauteilla Jukka-pojan livekonserttia. Lohjalla kannattaa ehdottomasti käydä Maistelemassa Alitalon viinitilan Venla puolukka-omenaviiniä. Omenaviljelykset on kuin Etelä-Ranskassa konsanaan.

Siisti paikka tämä karavaaniliiton leirintä oli ja kaikki toimi moitteettomasti. Sauna maksoi vain 10€/tunti. Ja vessapaperirullatelineessäkin ohje mitenpäin sitä pitää käyttää. Illalla saunan jälkeen teki mieli keittää perunoita, joita ei oo viikkoon saanut kun Järvenpäässä ei ollut keittiötä ja vaunussa oli liian kuuma keittää. Pistimme kattilan tulelle, niin eikö yks mamma tarttunut kattilan kahvaan kiinni koska "hella menee pilalle jos kiehuu yli". Teki mieli sanoa, että NÄPIT IRTI MUN PERUNOISTANI, mutta hillitsin itseni. Vähän kotikutoista tuntuu näillä kausipaikkalaisilla homma olevan ainakin näin pienellä leirintäalueella. Vahtivat siellä vaunun uumenissa toinen toisiaan ja varsinkin vierailijoita. Toisaalta - jos tykkää yhteisöllisestä elämästä ja että naapuri asuu neljän metrin päässä, niin mikä ettei. Mutta minä oon semmoseen ihan liian erakko.

Blueskaupunki rules

Myö jämähdettiin Järvenpäähän. Otimme kaksi vuorokautta lisäaikaa leirintään, jotta ehdimme pyöräillä järven rantaa, tehdä kauppaa torilla, syödä mansikoita bluespuistossa, Pyörähtää Tuusulassa, katsoa Marc Chagall- näyttelyn kuvitusta faabeleihin, tutustua kulttuurivaikuttaja J.H. Erkon (1849-1906) kotitaloon, käydä Aleksis Kiven haudalla ja kuolinmökissä, nauttia pitkiä illallisia ja olla vaan.

Leirintäalueella on taas rauhallisempaa. Vain pehtori pörrää päältäajettavalla nurmenleikkuukoneellaan. Vieressä on Vanhankylän kartano 1700-luvulta ja kahvilaravintola ihanine leivoksineen. Sadan metrin päässä on myös Aallon suunnittelema Villa Kokkonen, johon saa käydä tutustumassa. Kaiken lisäksi täällä leiriytyminen on halpaa.

Ostin Juhani Ahon Yksin - romaanin. Siinä Aho kuvaa rakkauden pettymystään Aino Järnefeltiin, joka menikin naimisiin Jannen kanssa. Aho kirjoitti teoksen Pariisissa ja sitä paheksuttiin ainakaan säädyttömyydestä. En ole päässyt vielä punaisen myllyn kohtauksiin... Niin kiva kun Järvenpään seutu onkin, ei myö voida tänne ikuisesti jäädä, vaan tänään matka jatkuu taas kohti uusia seikkailuita.

Siihen aikaan kun isä lampun osti

Jos olisin tiennyt kuinka mielenkiintoinen kulttuuritarjonta on Järvenpäässä, olisin tullut tänne aikoja sitten. Säveltäjä Sibelius, kirjailija Juhani Aho, taiteilija Pekka Halonen ja puoli Järnefeltin sukua muun monen ohella elivät ja tekivät töitä täällä Tuusulanjärven rannoilla 1800-1900- luvun taitteessa. Sibeliukset asuivat Ainolassa peräti 60 vuotta aina kuolemaansa asti.

Hirsihuvilat, erämaa-ateljeet ja puutarhat kertovat perheiden historiaa. Taiteilijaperheet elivät yhteisöelämää tukien toinen toisiaan. Oman maan kasvikset, marjat ja vihannekset syötiin, säilöttiin tai valmistettiin viiniksi. Vaatteet, matot ja liinavaatteet ommeltiin naisväen voimin. Kansallistaiteilijain yhteisön jäsenillä olivat omat harminsa ja perhetragediansa, mutta taiteellisesti kaikilla oli sama päämäärä. Se päämäärä on yksi syy joka minut saa vaikuttumaan taiteen merkityksestä: Suomalaisen identiteetin vahvistaminen tuolloisen Venäjän vallan alla. Moni taiteilija teki työtään maasta karkoituksen uhalla ja useat joutuivat maanpakoon. Juhani Aho kynämiehenä, Eero Järnefelt kansallismaisemien kuvaajana, Sibelius Finlandia-sävellyksineen nostattivat kansantuntoa.

Voi vain miettiä minkälainen merkitys suomalaisuuden korostamisella oli silloin, kun itsenäisyys ei vielä ollut pienelle Suomelle itsestään selvyys. Toiseksi mua kiinnostavat entisajan elämän boheemi yksinkertaisuus ja dramaattisuus. Rautateiden rakentaminen ja kameran keksiminen olivat shokkia kansalle. Vähän niinkun internetti tai muu vastaava nykyään. Kauniit ja rohkeat korvasi tuolloin värikäs perhe-elämä. Juhani Ahon perheessä isäntä teki lapsen Venny-vaimonsa Tilly- siskolle ja perhe eli loppuelämänsä kolmioavioliitossa. Jean Sibeliuksen ja Ainon suuri rakkaustarina ja salakihlaus taas pitivät sisällään nekin kolmannen osapuolen, musiikin - joka tunnetaan tänäkin päivänä joka puolella maailmaa.

Pehtoorilla pitää kiirettä

Just kun pääsin kehumasta pitkillä pelloilla ja avaralla tilalla niin alkaa tapahtua. Leirintäalueella valuu vaunua vaunun perään. Isoa ja aina vain isompaa. Ja hirveesti lapsia niinkun suviseurojen jatkoilla tapaa. Pehtoori potkuttelee vaunulta toiselle ja yrittää pitää kirjaa tulevista ja menevistä. Illalla puoli yhdentoista maissa maate mennessä kurkkaan vaunun ikkunasta: viistoista pientä ronaldoa kirmaa pellolla pallon perässä ja kisa on muuten kova. Arvattavasti suihkusta loppuu kuuma vesi. Meillä on vieressä myös frisbiigolf-rata. Ykskaks kun ketään ei näy missään, metsästä lentää kirkkaan keltainen kiekko kauas pellolle. Laji on näemmä kuuminta hottia nuorten keskuudessa nyt. Neljän, kahdeksan ja kymmenenkin hengen peliporukkaa ilmestyy jatkuvana virtana viskelemään kiekkoa. Pelirata kulkee vaunusta noin kymmenen metrin päässä ja pitkin sinänsä kauniita puistoalueita pyöräillessä kannattaa varoa ettei saa lentäviä lautasia päähänsä. Kokeilin kerran tuota Punkaharjulla kuntoutuksessa. Frisbii pitää saada lentämään erityyppisessä maastossa niille varattuihin koreihin samaan tapaan kun oikeassa golfissa pallot reikään. Kiekot ovat painavampia kuin muoviset lelufrisbeet ja niitä on vieläpä eri painoisia. Ei mun käsilläni niitä kovin pitkälle heitellä joten pitäköön pelinsä. Meitsi ottaa Järvenpäässä ilon irti hyppäämällä pyörän selkään ja kietoutumalla kulttuuriin. Sitä täällä riittää ah vaikka kuinka paljon.

Vanhankylänniemen leirintä

Laskeudumme varovasti kohti pääkaupunkiseudun hulinoita (tai sitten kierrämme ne). En oo koskaan tullut ajatelleeksi mitä kaikkea löytyy Järvenpään seudulta. Vanhankylänniemen leirintäalue poikkeaa kaikista muista. Missasimme bluesit jotka loppuivat eilen ja nyt on tilaa melkein kokonainen pelto levittää tuoleja, pöytiä, mattoja ja pallogrillejä. Hetken päästä leiriytymisen jälkeen mäkeä alas rullaa vanhempi mies pyöräpotkurillaan. Hän jarruttaa kohdalla ja istuu potkurinsa penkille. - Päivää...miä olen tämän paikan pehtoori. Menee rupatellessa pitkän aikaa pehtoorin kertoessa Järvenpään parhaat tärpit ja siinä sivussa oman elämäkertansakin. - Miä olen aina asunut täällä kausipaikalla, mutta viime vuonna kaupunki hääti meijät pois. Minä menin omistajien juttusille ja totesin että kun miulla ei ole muuta paikkaa mennä niin voin ruveta täällä pehtooriksi. - Teen vähän kaikenlaisia töitä ja siinä sivussa tarkistan, että kaikki ovat oikeella asialla täällä. Mies vilkaisee leirintälupaamme vaunun ikkunassa. - No saakos sinusta ottaa kuvan, kun kirjoittelen semmosia matkajuttuja, kysyn pehtoorilta. - Joo sua ottaa. - Mutta nettii ei saa kuvaa laittaa. Se on kato vaarallista touhua se. Ne voi sieltä sen imasta ja käyttää vaikka missä. - Okei en minä ilman lupaa internettiin... Pehtoori suosittelee pyöräilemään polkupyöräreittejä Tuusjärven ympäri 22 kilometriä. Ja siinä sivussa tutustuu sitten seuvun kulttuuriin. Jos on jotakin ongelmaa niin siitä juttusille sitten pehtoorin kanssa. Hällä on se ensimmäinen vaunu siinä kentän laijassa.

Messilä Camping

Kolme päivää on vierähtänyt Lahden seudulla ja Messilässä. Tapasimme Annea, Melindaa, Valmaa ja Karia pitkästä aikaa. Ja yövyimme Lemmenkujalla. Kuva on Messilän Venetsiasta.

Jos tykkää rantalentiksestä, ratsastuksesta, alamäkipyöräilystä, golfaamisesta tai talvella laskettelusta, niin kannattaa mennä Messilään. Jos pitää rennosta retkielämästä, latotanssiromantiikastasta, uimisesta Vesijärvessä, risteilyistä ja rannalla kävelystä on Messilä oikein osuva paikka. Mutta jos on lapsia, kannattaa ehdottomasti mennä Messilään. Siellä on hanhia, sorsia ja lampaitakin. ja teeveestä tuttu talkkari.

oodi vapaudelle

Lähes neljä viikkoa on vierähtänyt hirsimökissä pikkuisen järven rannalla. Elämä on yksinkertaista ja hyvää. Mökillä karsiutuu ihanasti kaikki turha pois ja oleellinen jää: hyvä ruokaa, lepoa, sopivasti töitä, kasvimaan hoitoa, kirjoittamista, mökin ovien maalaamista tai siivoamista. Ja tarpeen mukaan sosiaalista elämää; ystävien kanssa saunomista, kaupungin alennusmyynneissä pyrähdystä, lasten seuraa tai anopin kanssa kahvittelua. Ja sen ihmettelemistä että kaikissa mökkitontin linnunpöntöistä kuuluu hurjasti pientä viserrystä ja emolinnuilla on kiire etsiä ja viedä kaikille ruokaa. Nyt on kuitenkin aika uusien seikkailuiden ja retkielämän. Jos joku ei vielä tiedä niin teemme matkaa pienellä Sprite-merkkisellä retrovaunulla. Vaunuvanhus täyttää tänä vuonna 41-vuotta. Pienen fiksaamisen jälkeen (alkuperäinen pöytä/sänkylevy painui kaarelle, saumakohtia täytyi tiivistää)liikkuva retkimaja toimii taas moitteettomasti. Ja suunta on kohti Etelää, ensimmäiseksi Lahteen kummityttöä moikkaamaan. Siitä sitten mihin nokka näyttää ja missä aurinko paistaa.

"Matkailuvaunun suurin ilo on siinä, että se antaa melkoisen riippumattomuuden. Ei tarvitse suorittaa majoituspaikkavarauksia eikä ohjelmoida lomiaan kellon mukaan. Vaunussa voidaan yöpyä omien lakanoiden välissä. Sukulaisten ja tuttavien luona vierailut sujuvat kumpaakin sukupuolta miellyttäen, koska vieraat voivat yöpyä vaunussaan." (Matkailuvaunun käsikirja 70-luvulta)