Karu juttu

Tasan kello 7 raotan asuntovaunun verhoa vähän auki. Ikkuna on hieman huurussa ja ulkopuolelta täynnä pisaroita. Narulla roikkuvat pyyhkeet lepattavat tuulessa huuhdeltuina. Naapurin isäntä näkyy jo kävelyttävän pientä ruskean-valkeaa koiraansa. Kun taas meidän vaunun toiselta laidalta ”makkarista” kuuluu vielä tasaisa tuhina. Meri näyttää rauhalliselta. On ihmeen onnellinen olotila. Kroppa vaati totuttelua jatkuvaan kaiken läpi menevään tuuleen – mutta tottui jo. ”Sä käskisit ihan missä tahansa muualla pitämään tämmösellä tuulella vaunun oven kiinni kun palelee, mutta et täällä” , mies mutisi kun tulimme. No en niin. Merituuli tekee terveeksi ja siinä on taikaa.

Saavuimme Hankoon pari päivää sitten. Tämä oli koko matkamme määränpää ja tavoite. Hangon leijonat olivat vastassa heti leirintäalue Silversandin respassa. Tästä tehdään kuulemma nyt lapsiystävällistä kohdetta. Toivottavasti ei mitään huvipuistoa kumminkaan. Koska just tämä karuus ja rauhallisuus ovat tämän paikan juju. Tänne hakeutuu valokuvaajia ja taivaanrannanmaalareita, joille viihteeksi riittää seurata kymmenen pienen sorsanpojan sinnikästä räpylöintiä vastatuuleen. Ja lapsiperheitä jotka tarkenevat peuhata meressä, tykkäävät katsella auringonlaskuja ja leikkiä tavallisissa leikkipuistoissa. Olennaiseen ei tarvita mitään tivolilaitteita. Ei joka paikkaan. Elämä on tarpeeksi hullunmyllyä muutenkin. Ja tätä omaa hienoa idealismiani pääsen muuten testaamaan lähipäivinä ihan käytännössä, kun MEIDÄN lapset tulevat Hankoon :)

ps.kiukuttaa kun teksti tulee yhteen pötköön, ja rivit järjestyvät mielensä mukaan. Kappaletta ei saa jaettua muuten kuin tunkemalla kuvan väliin. Ei voi mitään. Bloggeri kutsuu tätä ulkoasun uudistukseksi. Just joo.