Madamet Montmartrella

Pääsiäisen jälkimainingeissa päätin viedä mummot päiväksi Montmartren kukkulalle. Otimme Rambuteaulta metron nro 11 ja vaihoimme Bellevillessä metro 2:een. Perillä Anversin asemalla naisten haasteena ovat aina hullun halvat rättikaupat; Sympat, Tatit, kenkä-, laukku- ja huivibasaarit sekä matkamuistomyymälät joita jatkuu katutolkulla. Kestää monta tuntia päästä muutama sata metriä asemalta kukkulan juurella olevalle portille.
Mutta me pääsimme - lopulta.

Toinen mamma hävisi vielä läheisiin kangaskauppoihin. Toinen taas tähyili yläpuolelleen kukkulan laella olevan kirkon kupoleita ja ilmoitti samantien tomerasti:
- Minä en sitten kiipeä tuonne ylos!
Sain pitkään maanitella, ennenkuin alkoi tapahtua. - Mennään loivien rappusten varjoisaa puolta ja pysähdytään monta kertaa....kyllä sinä jaksat sinne.
Niin teimme ja taas seuraavalla etapilla:
- En tule yhtään rappua enää!
- No istutaan tähän saksalaispariskunnan viereen penkille, otetaan vesihuikka ja ihaillaan askel askeleelta paranevaa maisemaa, minä rauhoittelin.
Istuimme katsellen aurinkoisen rinteen nurmella poseeraavia, suutelevia, nukkuvia ja ilakoivia ihmisiä.
Sitten jatkoimme taas hitaasti ja varmasti ylöspäin. Hetken päästä takaa kuulua kumahti jälleen: - En tule tuonne ylös asti ollenkaan....minä jään tähän!
- No nyt et kyllä ENÄÄ anna periksi, kun on kymmenen rappua enää jäljellä. -Kärsi kärsi niin pääset kirkkoon!
Ja mummo parka kiipesi ja jupisi ja kiipesi ja jupisi: - Samanlaisia ne kaikki kirkot on, vaikka menis Jyväskylän kirkkoon...Ja hän nosteli jalkojaan sinnikkäästi rappunen rappuselta.
Lopulta Sacre Courin basilika ja upea näkymä Pariisin ylle palkitsi ruhtinaallisesti kaiken vaivan. Istuimme viileässä kirkossa pitkän rauhoittavan hetken katselemassa upeaa alttaritaulua ja odotellen hengityksen tasaantumista.

Viimein matka jatkui Montmarten pieniä kujia pitkin taiteilijatorille, jossa muotokuvapiirtäjä maalasi taitavasti italialaisperheen kaikkien kolmen lapsen muotokuvat. Pidimme sadetta kierrellen ilmaisissa taidenäyttelyissä, söimme minilounaan ja pysähdyimme yhteen monista kuppiloista.
Tilasimme ja rupattelimme ja hetken päästä viereiseen pöytään terassille istahti persoonallisen näköinen Sininen mies. Kenkiä, takkia ja aurinkolaseja myöten kaikki asusteet tällä vanhemmalla miehellä olivat silmiinpistävän sinistä. Miehen istuttua ihmiset alkoivat samantian kerääntyä ympärille häntä kättelemään, poskisuutelemaan ja valokuvaamaan. Katsoimme koko tuota showta silmät pyöreänä ihmetellen.

Michou, paikallinen kuuluisuus, on Montmarten näkyvä julkkishomo, kuuluisan kabareen omistaja ja hyväntekijä. Joka kuukausi hän järjestää alueen vanhuksille ilmaiset riennot syöminkeineen omilla kulmillaan. Muistin katsoneeni Suomessa hänestä kertovan dokumentin.

Siinä mekin paistattelimme ja pääsimme monen turistin valokuvaan. Naiset vilkuttivat ja kuvasivat Michouta ohi ajavan kaupunkijunan kyydistä, ja taksikuskit avasivat autojensa ikkunan ja pysähtyivät juttelemaan. Jokainen vaikutti tuntevan hänet.
Ennen lähtöämme tämä Sininen mies kahmaisi mummot kainaloonsa, väläytti valkoisen hurmaavan hymynsä ja sitten otettiin yhteiskuvaa.

Päivän alkoi viiletä illaksi, kun laskeuduimme alas kukkulalta. Toisesta mummosta ihaninta oli hurauttaa kiskojunalla suoraan alas niin että vattasta kutitti.
Minä löysin vielä matkan varrelta rue Tardieulta kuuluisan Fragonardin hajuvesiliikkeen (saman jonka tehtaalle pääsin tutustumaan 2009 Provencessa). Sain vihdoin vuosien etsimisen jälkeen oikeaa Mimosa-hajuvettä!
Yhdeksän tunnin retken jälkeen kotiuduimme pienet ostokset käsivarrella kiikkuen väsyneinä ja silti kovin iloisina.

Mummot valtasivat Bastiljin

Pariisin nälkäinen kansa valtasi Bastiljin linnoituksen vuonna 1789 ja aloitti vallankumouksen, jonka johdosta täällä vietetään näyttävin menoin 14.heinäkuun kansallispäivää. Nykyään linnoituksen paikalla on iso ruuhkaisa aukio komeine patsaineen.

Meitsillä täällä on meneillään naistenvaihtoviikko, siukku lähti ja äiti ystävineen tuli.
Me tietysti lähdimme ottamaan haltuun tuon kaupungiosan saman tien. Bastiljin valtaaminen alkoi viereiseltä torilta, jonne mummot käsiveskat heiluen painuivat kuultuaan hullun halvoista torihinnoista. Heti alkuun sain heitä pidellyksi sen aikaa, että sovimme missä tavataan jos kadotamme toisemme. Ei mennyt viittäkään minuuttia, kun toinen mummo jo hävisi näkyvistä.
Myyjillä kaupanteko oli hauskaa ja haasteellista, kun nämä tomerat naiset eivät osta tinkimättä mitään. Niin on kankaita, koruja, vaatteita, kenkiä ja kaikkea mitä ei tarvita, mutta ostetaan kumminkin. Minäkin sorruin euron korviksiin ja mansikoihin ja kahden euron paitoihin.

Noin kolmen tunnin torikierroksen ja monen euron menetyksen jälkeen vien heidät läheisen Port de Arsenalin satamaan kahvillle. Katselemme kanavassa kelluvia laivoja ja kävelemme rantaa, jonka varrella jo kukkii verenpisaraa, laventelia ja paljon viherkasveja. Kirsikkapuut ja ruusupuskat sentään vasta nupuillaan, vaikka lämmintä peräti 19 astetta. Astelimme kanavan yli kävelysiltaa ja takaisin kotiinpäin. Monta askelta myöhemmin ja vatsa täynnä makoisaa sipulikeittoa totean, että kaikki mummot tallessa ja onnistunut valtaus tämäkin.

Siskon kanssa "humputtelemassa"

Rauhaisa lauantaiaamu kääntyi päiväksi ja uhkasi kääntyä rauhalliseksi illaksikin, kunnes päätimme lähteä siskon kanssa vähän humputtelemaan. Suuntasimme bussilla tois puol jokea Luxenbourgin puistoon. Ilta oli nuori ja lämmin ja takanamme kymmenkunta nuorta lauloi kivirappusilla istuen ja punaperuukkipäinen mies säesti heitä kitaran kanssa.
Silmä lepäsi leveissä kukkaistutuksissa keltaisten, valkoisten ja oranssien orvokkien, samettiruusujen ja hajuherneiden tuoksussa.
Kaivoimme laukusta evääksi ottamaamme suklaapatonkia, sipsejä ja tilanteeseen paremmin kun hyvin sopivaa Art de Vivre-viiniä. Lapsiperheet, pariskunnat ja yksinäiset olivat sankoin joukoin liikkeellä, istuimme hieman sivussa puiston keskellä liikkuvasta ihmisvilinästä. Vasemmalle puolen seisoi uljaana Luxembourgin palatsi ja sen takaa kaukaa näkyi Saint-Sulpice-kirkon kaksoistornit. Kerroin siukulle puiston historiaa sen minkä tiesin ja muistelimme parin vuoden takaista käyntiä edessä häämöttävän Montaparnassen pilvenpiirtäjän katolla. Tässä lämpimässä illassa tosiaan tajuaa Pariisissa olevan jo kesän. Ja kuinka tätä lämpöä ja valoa on kaivannut pimeän pitkän talven aikana.

Puisto on auki auringon laskuun, mutta me suuntaamme jo sitä ennen Saint-Sulpicelle. Kävellemme jotain sivukujaa kirkolle, joka näyttää valtavalta sen tupsahtaa eteen nurkan takaa. Meneillään on joku lauantaimessu, jota kuuntelemme hetken. Hämyisän kirkon kaksoistornit ovat eri paria, toinen uudempi ja koristeellisempi.
Puiston ja kirkon jälkeen askel vie Saint Germainiin, joka ihastuttaa siskon samantien. Sen kapeat kujat kirkkaine katulamppuineen eivät ole niin täynnä turisteja kuin viereisen Saint Michaelin. Korttelissa on kivoja katettuja kujia joissa paikallisetkin illastavat. Pysähdymme irkkupubiin, jonka jälkeen taas samoilemme pieniä kujia välillä eksyksissäkin, kunnes tupsahdamme tutulle Saint Michaelin aukiolle joen rantaan. Taivas on pimentynyt ja joen yli vievien sillan valot loistavat Pariisin illassa.

Pariisi vuonna 1900 - ja tänään

Petit Palais on "pieni"-nimestään huolimatta iso palatsi. Pysyviä kokoelmia pääsee katsomaan ilmaiseksi, mutta erikoisnäyttelyihin ostetaan lippu.
Paris 1900-näyttelyssä voi kurkistaa tuon vuoden Pariisin maailmannäyttelyn tunnelmiin. Lumieren veljesten vanhoihin elokuviin, siihen edistyksen ihmeellisyyteen, jota kävi tässä kaupungissa ihailemassa 51 miljoonaa turistia!

Paikalla ovat tänäänkin taiteilijat Cezanne, Pisarro, Mucha, Monet ja monet muut. Jo silloin Suomi pienine paviljonkeineen ponnisti isoveljensä Venäjän varjosta hienosti esiin Gallen-Kallelan, Sibeliuksen ja muiden ansiosta. Ja tänään - Suomi jälleen näyttävästi esillä parhaalla paikalla Albert Edelfeltin teoksella Luxembourgin puistossa. Ihmiset pysähtyvät suuren taulun eteen, tuijottavat sitä hartaana ja kumartuvat lähemmäs tutkiakseen tarkemmin taiteilijan ja teoksen nimen. Ja me taaempana tunnemme hienoista ylpeyttä ja liikutusta.
Sitten jatkamme näyttelykierrosta läpi vihreiden ja keltaisten salien palatsin sisäpihalle, josta löytyy viihtyisä café pienten lampien ja kukkivien kirsikkapuiden varjosta.

Petit Palais sijaitsee isoveljensä Grande Palaisin vastapäätä Champs-Élyséellä, johon mennään tietysti näyttelyn jälkeen himmailemaan. Jos etsii FC Saint-Germainin shoppia, ei pidä tehdä kuten me eli kävellä neljä kilometriä ees taas Champs-Élyséestä, vaan huomata sen löytyvän Metro Rooseveltin vierestä. Vaan mitä sitä ei tekisi, jotta saa 6-vuotiaalle fudarille asianmukaiset jalkapallosukat, lippalakit ja muut vermeet. Tuleehan siinä samalla syödyksi pehmistä maailman hienoimmaksi kehutulla avenuella, poseeratuksi Ferrarin vierellä, jutelleeksi paikallisten poliisien kanssa ja ihmetelleeksi miten hirveen iso se Riemukaari todellakin todellakin on.

The beautiful in the useful

Päivät Pariisissa viilettävät turhankin vitkaan. Aamuisin ei ehdi ja iltaisin kotiin tultua ei paljoa jaksa kirjoittaa. Valokuvia en saa pienellä läppärilläni ladattua tänne ollenkaan. Mutta nyt on sopiva hetki - lauantai-aamu - kun kirjoituttaa.

Kiersimme Arts Décoratifs-museon kaikki yhdeksän kerrosta. Viiden-kuuden tunnin kierroksella täytyi pitää välillä lounastauko. Pää meni sekaisin renesanssista ja rokokoosta, eri vuosisatojen ja tyylilajien huonekaluista; pöydistä, tuoleista, patsaista ja piirongeista. Ja kohokohtana näyttävä tuolivuori koottu eri maiden degign-tuoleista. Suomalaisia suunnittelijoita Aallon Paimiotuoli maailmankuulujen joukossa, muita Eerot Saarinen ja Aarnio. Hyvä Suomi!

Itselläkin ihme ja kumma innostus säilyi läpi kierroksen ja mieli iloitsee aina uudesta. Huonekalujen lisäksi kerroksista löytyi muotia ja tekstiilejä, leluja, astioita, kiinalaisia maljakoita ja jalokivinäyttely. Tämä oli se paikka jossa meitsillä - tottakai - loppui kamerasta akku, niin paljon mielenkiintoista kuvattavaa.
Museo sijaitsee yhdessä Louvren siivessä, mutta sinne on oma sisäänkäynti Rue Rivolilta.
Illalla luvassa jalkojen pistelyä ja kuumotusta, mutta kaikki kannattaa!

"Ja samalla kertaa suuri varmuus valtasi minut.
Tiesin että minun oli ollut pakko tulla (Pariisiin),
ettei minun nyt tarvinnut muuta kuin odottaa.
Syyn ja seurauksen laki oli tuonut minut tänne -
minun ei tarvinnut enää muuta kuin antautua
alitajuntani ohjattavaksi, seurata kaikkia oikkuja,
jotka juolahtaisivat mieleeni.
Niiden yhteissumma olisi se, mitä minä halusin."

Mika Waltari: Suuri Illusioni, 1928

Puolituristin elämää

Pariisin asuntomme on viime reissulta tuttu 1600-luvun kerrostalo Maraisin laidalla. Kokonaiset 16 neliötä täynnään boheemia tunnelmaa; suuria tauluja (ehkä Italia-aiheisia), tiikeritaidetta, kiinnostavia kirjoja, joista tällä hetkellä menossa on Waltarin Suuri Illusioni, jota hän kirjoitti 20-vuotiaana Pariisissa ja jonka luin viimeksi kauan sitten.
Ja tummia puisia kattopalkkeja, korkeita ikkunoita, joista tulvii sisään valoa ja joiden jykeville ikkunalaudoille on kehkeytynyt meille pieni kotipuutarha; ruusuja, tilliä, ruohosipulia ja pieni ruukku basilikaa. Päivisin liikenteen ääniä, iltaisin kujilla kuljeksivien kulinaristien puheen sorinaa ja ruoan tuoksujen sekamelskaa. Öisin juhlivien nuorten ääniä, laulua ja kiljahduksia. Sekä hälytysajoneuvojen pätkivää soitantaa, mopojen pärinää ja aamuyön ensimmäinen metro.
Keittiö on niin pieni, että tuskin mahtuu kääntymään, mutta jääkaappi ja hella toimivat mainiosti ja me keitämme aamuisin pannu tolkulla vahvaa kahvia, syömme paljon patonkia ja homeisia juustoja, suuria tomaatteja, halpoja jogurtteja, sardiinia ja luomumunia. Ja lisäämme kaikkeen ranskankermaa emmekä yhtään karppaa.
Kir-aperitiivi maksaa kuppilassa 5-7 euroa, mutta me keksimme oman verion, jonka nimeksi tulee Kir Pompidou ja siihen tulee halpaa kuohuviiniä ja loraus vadelmaligööriä.
Vessa on pieni ja ja koko kämppä on pieni ja sekaisin kaikesta tavarasta, tietokoneiden johdoista ja vaatekasoista, mutta meillä on kuitenkin kylpyamme ja kokovartalopeili!

Joka päivä astelemme ulos vanhoja puisia portaita, kurkimme alakerran gaybaarin ovesta, jos se on auki ja tuijotamme teekaupan ikkunaa. Vastapäisen hotellin ranskalaisten parvekkeiden ruukuissa roikkuvat murattipuskat ja pelarguissa on jo punaisia kukkia. Hotellin oven edessä monenmaalaiset turistit pyörivät pienten vetolaukkujensa kanssa, ja minä säälin mielessäni heitä, joilla on aikaa Pariisissa vain viikonlopun yli.
Me löydämmelähistötä aina vain uusia katuja kulkea; rue des Lombairds, rue Verrerie tai rue mitälie, ja uusia puistoja istuskella, kauppoja hypistellä hilpetööriä ja toinen toistaa suloisempia bistroja ja cafeita.

Iltaisin jalat iskevät helvetin tulta ja me kotoilemme, kuuntelemme itselle uutta musiikkia, Jean Dubén Sibeliustulkintaa tai Kaija Saariahon musiikkia sellolle ja tuutkimme hyllystä löytyviä taide-kirjoja, elämäkertoja ja enkun-ja ranskankielisiä oppaita. Otamme skypepuhelu kotiin ja vähän ikävöimme lapsia.
Toisena iltana kävelemme joen rantaa katselemaan Pariisin iltavaloja ja silloin tämä on kuin eri kaupunki.

antiikkia ja ihmettelyä

Suuntasimme antiikkimarkkinoille Bourceen...

Sitten Palais Royalin puutarhaa ihailemaan Passage Viviennen kautta...

Seuraavaksi piknik Tuileries-puistossa Louvren kulmilla....

Monen kilometrin kävelyn jälkeen iltapäiväkahvin paikka ja ihmettelyä, mihin nää päivät oikein menee?!

Bonjour de Paris!

Ei tarvinnut kahta kertaa miettiä, kun sain mahdollisuuden tulla huhtikuuksi Pariisiin. Täällä sitä jälleen ollaan!
Ensimmäisen viikon olen kuitannut puolen vuoden univelkoja ja nukkunut tosi hyvin. Voi miten ihminen voi nauttia kunnon yöunista!

Mutta on sitä ehditty muutakin tehdä. Tällä viikolla Pariisiin tuli melkein kesä, lämpötila huitelee lähemmäs +20c. Matkaseurana on oma kokki-verhoilija sisko, joten jos viime kerralla Pariisia katseltiin taiteen silmällä, nyt keskitytään kulinaariseen ja antiikkiseen puoleen.

Heti ekana iltana sain maistaa ensimmäistä kertaa kampasimpukoita. Kävimme myös jo Porte de Vanvesin antiikkitorilla ja Montmarteren juurella sijaitsevissa kangaskaupoissa, oikeassa ompelijan taivaassa. Minä tosin hyydyin monikerroksisissa kaupoissa heti alkumetreillä ja painuin puistoon kirjoittelemaan.

Joten hyvää päivää vain Pariisista, vai pitäiskö sanoa erinomaisen hyviä öitä!