Puolituristin elämää

Pariisin asuntomme on viime reissulta tuttu 1600-luvun kerrostalo Maraisin laidalla. Kokonaiset 16 neliötä täynnään boheemia tunnelmaa; suuria tauluja (ehkä Italia-aiheisia), tiikeritaidetta, kiinnostavia kirjoja, joista tällä hetkellä menossa on Waltarin Suuri Illusioni, jota hän kirjoitti 20-vuotiaana Pariisissa ja jonka luin viimeksi kauan sitten.
Ja tummia puisia kattopalkkeja, korkeita ikkunoita, joista tulvii sisään valoa ja joiden jykeville ikkunalaudoille on kehkeytynyt meille pieni kotipuutarha; ruusuja, tilliä, ruohosipulia ja pieni ruukku basilikaa. Päivisin liikenteen ääniä, iltaisin kujilla kuljeksivien kulinaristien puheen sorinaa ja ruoan tuoksujen sekamelskaa. Öisin juhlivien nuorten ääniä, laulua ja kiljahduksia. Sekä hälytysajoneuvojen pätkivää soitantaa, mopojen pärinää ja aamuyön ensimmäinen metro.
Keittiö on niin pieni, että tuskin mahtuu kääntymään, mutta jääkaappi ja hella toimivat mainiosti ja me keitämme aamuisin pannu tolkulla vahvaa kahvia, syömme paljon patonkia ja homeisia juustoja, suuria tomaatteja, halpoja jogurtteja, sardiinia ja luomumunia. Ja lisäämme kaikkeen ranskankermaa emmekä yhtään karppaa.
Kir-aperitiivi maksaa kuppilassa 5-7 euroa, mutta me keksimme oman verion, jonka nimeksi tulee Kir Pompidou ja siihen tulee halpaa kuohuviiniä ja loraus vadelmaligööriä.
Vessa on pieni ja ja koko kämppä on pieni ja sekaisin kaikesta tavarasta, tietokoneiden johdoista ja vaatekasoista, mutta meillä on kuitenkin kylpyamme ja kokovartalopeili!

Joka päivä astelemme ulos vanhoja puisia portaita, kurkimme alakerran gaybaarin ovesta, jos se on auki ja tuijotamme teekaupan ikkunaa. Vastapäisen hotellin ranskalaisten parvekkeiden ruukuissa roikkuvat murattipuskat ja pelarguissa on jo punaisia kukkia. Hotellin oven edessä monenmaalaiset turistit pyörivät pienten vetolaukkujensa kanssa, ja minä säälin mielessäni heitä, joilla on aikaa Pariisissa vain viikonlopun yli.
Me löydämmelähistötä aina vain uusia katuja kulkea; rue des Lombairds, rue Verrerie tai rue mitälie, ja uusia puistoja istuskella, kauppoja hypistellä hilpetööriä ja toinen toistaa suloisempia bistroja ja cafeita.

Iltaisin jalat iskevät helvetin tulta ja me kotoilemme, kuuntelemme itselle uutta musiikkia, Jean Dubén Sibeliustulkintaa tai Kaija Saariahon musiikkia sellolle ja tuutkimme hyllystä löytyviä taide-kirjoja, elämäkertoja ja enkun-ja ranskankielisiä oppaita. Otamme skypepuhelu kotiin ja vähän ikävöimme lapsia.
Toisena iltana kävelemme joen rantaa katselemaan Pariisin iltavaloja ja silloin tämä on kuin eri kaupunki.