Mitä sulle on sattunut

Viimeisiä päiviä kuntoutuksessa. Jakson yhteenvetona voi todeta, että kunnon kohotuksen kannalta tämä kolmeviikkoinen meni ketuille. Viime viikko piti vältellä hikoilua ihottuman takia. Tällä viikollakaan en päässyt allashoitoihin. Eli lihasvoima ja liikkuvuus ovat samat kuin tullessa, niskat vähän enempi jumissa. Puolessa välissä olin jo masentua, koska en päässyt ollenkaan vauhtiin.
Sitten tarkistin asennetta ja löysin hyötyjäkin.. Painon hallinta onnistui suunnitellusti, huomenna on loppumittauksen aika. Täällä olen päässyt hyvään vauhtiin painon pudotuksessa ja olen ehtinyt keskittyä ravintoasioihin. Kotona uusia tottumuksia sit koetellaan. Olen tulokseen erittäin tyytyväinen, koska eihän viime aikojen lihoamista kestä heikot nilkatkaan.
Myös oivaltavia hoitoja kokeilin. Kehontuntemukset ja tasapainojumpat olivat tarpeeseen, ja erityisesti afrikkalainen rituaalitanssi ihanan innostava. Suspensiossa (kansan kielellä riippuhoito) taas roikutaan kuin apinat narujen varassa, tunne on hauska - painovoimaton. Siinä sit voi joko yrittää rentoutua tai tehdä vaikka lähennys-loitonnus liikkeitä jaloilla. Roikkuhoito on nivelystävällistä ja suoristaa selkärankaa. Tai painoja käyttäen voidaan venyttää koukkuun pyrkiviä tai jännittyneitä raajoja. Hoitoa annetaan myös puoliroikussa, eli makaat plintillä ja vain jalat roikkuvat. Erittäin tehokasta hoito ja mielenkiintoinen kokemus. Vähän kuin vedessä kelluisi. Laitan tilanteesta kuvan kun pääsen kotiin.
Olen saanut myös nauruterapiaa ja ihan ilmaiseksi joka ilta omalla kämpällä. Hulvaton hirtehinen huumori kukkii, kun jokainen voi olla sellainen kun on. Kukaan ei kiinnitä huomiota, vaikka kulkisit kokovartalokipsissä. Kukaan ei tule kyselemään mitä sulle on sattunut. Toisaalta kuulet niin hervottomia selviytymistarinoita, että päätät hetkeksi olla koskaan enää valittamatta. Ihminen on kummallinen, erittäin sopeutuvainen elämän tuomiin olosuhteisiin. Eikä mulle ole koskaan selvinnyt mysteeri miksi reumaatikot ovat niin iloluonteista sakkia. Mitä kipeämpi ihminen on, sen hurtimpaa huumoria kuulee. Kun on tarpeeksi kipeä lakkaa kai pelkäämästä kasvojensa menettämistä. Itse kiikutin reseptin hoitajalle ja tokaisin, et saako vähän vahvemman lääkityksen et on hauskempaa. Kyllä sain!

Näköaloja

Kolmas viikko kuntoutuksessa. Paino alenemaan päin mutta on sen eteen kärsittykin. Nälkää. Lauantaina repäisin ja kävin kebabilla, näin jaksaa paremmin uuteen viikkoon.
Viikonloppuna hurvittelimme. Raahasin moottoriurheilua rakastavan kämppikseni teatteriin, vastapainoksi lupauduin seuraavana päivänä Ideaparkkiin shoppailemaan.

Heli Laaksosen Lukkosulaa ja lumpeenkukkia Tampereen työväenteatterissa oli pettymys. Laaksosen kannattaa vastakin keskittyä runoihin tai sitten harjoitella lisää näytelmien kirjoittamista. Tämähän oli hänen itsensä mukaan ensimmäinen teksti tätä lajia. Juonta näytelmässä ei ollut, olipahan vain läiskitty länsisuomen kielellä sanontoja yleisön hauskuuttamiseksi. Jotkut olivat jopa hyviä mutta vitsi joka repliikissä alkaa ajan mittaan puuduttamaan. Varsinkin kun loppua kohti jutussa ei tapahdu muuta kuin lisää vitsejä, jopa vanhoja kliseitä. Pääosia näyttelivät Esko ja Eila Roine, hyvä näyttelijöitä kyllä. Istuimme parvella, josta oli näkyvyyttä. Katsomo täynnä ja yleisö nauroi mutta itselleni tuli fiilis, et kaikenlaisella sitä immeisiä yritetään viihdyttää. Tai sitten odotukset Laaksosen suhteen olivat korkeammat. Meikeläinen kaipaa jonkinlaista tarinaa. Kaiken lisäksi kämppis nukahti siellä.

Seuraava päivä meni sitten Ideaparkissa. Shoppailin muutamia kirjoja (Journalismia, journalismia!, Itämaiden mytologiaa ja yhden lahjakirjan) kun halvalla sain. Katselin läpi parit galleriat, niitäkin löytyi ihmeekseni sieltä. Sitten teen paljastuksen. Ostin rillit. Ensimmäiseni ja tiimarista. Yritin viime viikolla lukea Alias-korttien kysymyksiä eikä hommasta meinannut tulla yhtään mitään. Joten annoin periksi. Nyt täytyy totutella lukulaseihin, vaikka kyllähän ne oudolta tuntuvat nenillä. Vanhuus ei tuu yksin!

Kaarina

Toinen viikko kuntoutuksessa. Aamu käynnistyi tänään jumpalla Lauri Tähkän tahtiin. Noin puolessa välissä jaksoa iskee yleensä ahdistus: ympärillä jatkuvasti toistasataa ihmistä, alun innostus laantunut, tekee mieli roskaruokaa ja tuttujen ihmisten seuraa. Kaiken lisäksi sairastan sen verran, että kaikki vesihoidot ovat pannassa eikä saisi hikoilla! Kokemuksesta tiedän ahdistuksen menevän ohi parissa päivässä. Tämä (painonpudotus) ei silti mene ihan suunnitelmien mukaan vaikka onkin alenemaan päin. Nyt täytyy keksiä uusia tapoja tehdä asioita. On tehtävä jumppaliikkeet hitaasti ja keskittyneesti, se kuulemma lisää tehoa. Ja voi pienentää ateriakokoja (voi ei, tekee mieli perunaa!). Täällä voi myös opetella kirjoittamaan metelissä (opinhan nukkumaankin, ikkunan alla on remontti klo 7 aamulla alkaen). Tai hiljentää mielensä, kävellä metsään tai rantaan kuuntelemaan aaltoja.

Ja ilonani on kämppis Kaarina (nimi muutettu :). Hän on pieni ja valloittava, erittäin energinen. Kaarina on elävä todiste siitä, etteivät liikuntarajoitteet ole este tai edes hidaste elämälle. Kaarina puhuu leveää turun murretta, nauraa hersyvästi ja paljon. Hän on kipeä kun mikä mutta hällä on elämänvimma jota ihailen. Hän harrastaa kiihdytysautoja ja kasvattaa tarantelloja(joku hämähäkki,yäk). Hänen kanssaan löytää itsensä tilanteista joita ei osaa odottaa; voi huomata shoppaavansa lastenosastolla pääkallokuteita "koska ne ovat makeita", voi laskea mäkeä pyörätuolilla (ja saada rytmihäiriöitä) tai nauraa maha kippurassa yöllä klo 2 vaikka aamulla on aikainen herätys ja kuunnella Negativea. Kaarinalla on taika kietoa ihmiset pikkurillinsä ympärille, koska hänessä on sopivasti lapsenmielisyyttä ja sielukkuutta. Hän järjestelee kaikki asiat parhain päin, pistää henkilökunnan liikkeelle ja paiskii töitä siinä sivussa. Hänen kikatuksensa käytävällä saa jokaisen hyvälle tuulelle. Hän tekee mitä tahtoo, kun muut haaveilevat. Hän uskaltaa olla sellainen kun on.
Juu ei käy aika pitkäksi täällä.

Kipuja

Kuntoutuksessa alkaa päästä toden teolla vauhtiin. Ympäri kehoa löytyy kipeitä kohtia, käyttämättömiä lihaksia jotka pääsevät täällä töihin. Eilinen päivä oli aamusta iltaan juoksemista lukujärjestys kaulassa. Opin oikeaa sauvakävelytekniikkaa, jumppari mittasi jalkojen pituuseroja, laadimme sormijumppaohjelman, testasin uusia rannelastoja ja hikoilin samban tahtiin ryhmäjumpassa. Päivän päätteeksi pääsin hierontaan joten voi uskoa, että uni maistui illalla.
Itsensä ympärillä kokopäiväinen pyöriminen käy työstä. Joka ikiseen sormeenkin on jumpalla keskityttävä, jatkuvasti keskustellaan Sinusta ja sinun voinnistasi. Kaikkihan tykkäävät puhua itsestään mutta samalla joutuu toteamaan oman kehonsa muutokset; että lanteet pyrkivät vinoon jalkaterän virheasennon takia, selän lihakset ovat heikot, sormivoima hukassa ja niskat tulehtuneet. Omaan rajallisuuteensa törmääminen monta kertaa päivässä on henkisesti rankkaa. Illalla tekee mieli uppoutua johonkin toiseen maailmaan, lähteä shoppailemaan (jos jaksaa) tai huutaa ja kannustaa kurkku suorana Suomen Leijonia.
Kyllä kolmen viikon itseensätörmäämiskurssi on kuitenkin paikallaan. Tosiasioihin kapsahtaminen ei tarkoita, että niihin pitäisi juuttua. Riittää kun ne tiedostaa. Sen jälkeen voi taas jatkaa matkaa ja unohtaa ikävät asiat (ja annetut neuvot)!

Tunteita ja toimenpiteitä

Terveiset harjujen ja vesien maisemista Kangasalta. Kaksi päivää kolmen viikon kuntoutusjaksosta on takana. Kuntoiluohjelma on suunniteltu, alkumittaukset tehty ja tavoitteet asetettu; liikkuvuutta, lihaskuntoa ja lisää motivaatiota itsehoitoon. Pysähtymistä sairauden kanssa, sitä tämä ennen kaikkea on. Arkena kotona on niin helppo unohtaa sairastavansa ja antaa mennä vaan. Joskus tulee takapakkia, kun ei jaksa eikä muista hoitaa itseään. Unohtaa ottaa lääkkeet ja käydä verikokeissa tai liikkua tarpeeksi ja syödä terveellisesti. Sitä haluaisi niin kovin olla huoleton ja kieltäytyä varsinkin kaikista toimenpiteistä.
Täällä on tilaisuus päivittää itsensä. On oma lääkäri, joka tekee alku- ja lopputarkastuksen, haastattelee ja vieläpä kuuntelee. Oma jumppari keskittyy kanssasi niihin asioihin jotka ovat nyt akuutteja. Lisäksi saa ajankohtaista tietoa, kivusta, lääkkeistä, jalka-ja käsihoidoista aina ruokavalioon ja tuiki tarpeelliseen rentoutukseen. Ravintoterapeutilta voi kysyä ruokaan ja vitamiineihin liittyviä asioita, psykologilla saa halutessa purkaa huoliaan, sosiaalityöntekijällä tarkistetaan taloudelliset-, ja toimintaterapeutilla apuvälineasiat.
Tärkeimpiä juttuja kuitenkin on vertaistuki. Kun tapaat muita sairastavia, saat heitä arvokasta omakohtaista kokemusta sairauteen liityvistä asioista. Täällä itse olen saanut parhaat vinkit hakea sairauteen liittyviä etuuksia, muun muassa pysäköintilupaa. Ja reumaatikothan ovat humoristisimpia ihmisiä joita tiedän. Missään en naura niin vatsa kipeänä, kun täällä. Ihmiset ottavat itsensä kevyesti, koska tietävät ja hyväksyvät sen etteivät ole täydellisiä. Samanlaisten joukossa voi olla oma vajavainen itsensä. Sairas on täällä vähän kuin lomalla, ei tarvitse koko ajan skarpata tai olla tuijotuksen kohteena. Täällä voi vaihtaa muiden kanssa ajatuksia siitä miltä tuntuu olla tuijotuksen kohteena.
Itselläni eräs tärkeä tavoite tällä hetkellä on painon pudotus. Onnekseni paikalla on ensimmäisen viikon ajan Auli ystävä, oma personal trainerini joka patistaa ja neuvoo näissä asioissa. Salainen aseeni on paitsi lisää liikuntaa niin ruokavalio. Pois nopeat hiilihydraatit (leipä,pasta,riisi ja peruna) , paljon vettä eikä tietenkään mitään herkkuja. Huomio olen perunahullu, joten on erittäin hankala kävellä etenkin paistettujen perunoiden ja muusin ohi! Näiden tilalle paljon kasviksia, vihanneksia, marjoja ja valkuaista eli lihaa, kalaa ja kananmunaa, maitotuotteita. Reumaatikoilla tulehdus syö valkuaista joten sitä on saatava riittävästi, jotta lihakset eivät surkastu. Näin siis menen viikon, sitten katson mikä tilanne. Toki aikomus on löytää pysyviä muutoksia painon hallintaan mutta alkusysäys on tarpeen jotta pääsee vauhtiin. Sitäpaitsi ihan kuin aamulla peilistä katsoessa kasvot olisivat näyttäneet vähän kapeammilta...

Eikun uimaan

Tänään heitetty talviturkki ja grillattu kesän ensimmäiset makkarat. Ilman lämpö +22c, veden lämmöstä ei tietoa, mutta ei siellä enää jäälohkareita näkynyt. Kesä tuli Keski-Suomeen. Virkistävää!