työmaita

Tällä viikolla kesäiset rakennustyömaat jälleen antavat kuulua itsestään. Tasainen tum-tum-tum kaikuu läpi päivän aina iltaseitsemään, kun lähistöllä lyödään maahan talon perustuksia. Ajattelen äänen tulevan seinäkellosta, niin lakkaamatonta se on.

Kirjoitin tänään opiskelutyötä kaksi sivua. Työn palautus lähestyy. Kääk. Laajin koskaan kirjoittamani teksti, jossa arvioidaan kirjoittamiseni tasoa. Valmista tekstiä tulee olemaan noin 25-30 sivua. Ensi viikolla voi huokaista helpotuksesta sitten sen suhteen.
Jumpat jatkuvat kesäkuun. Jalan kanssa on edessä paljon työtä. On opeteltava alusta kävelemään. Soitin Kuopioon E-L:lle ja kysyin kokemuksia nilkan jäykistyksestä. Hän kertoi oman nilkkansa toimineen moitteettomasti jo 13 vuotta. Sitä vaan oppii käyttämään jalkaa toisella tavalla, kompensoi liikettä muusta vartalosta. Vähitellen vahvistuu.

Kerroin ystävälle olevani nykyään tasainen luonne - aina vihainen. Hän tuumasi huolettomaan tyyliinsä
- kiukku on energiaa, anna virrata vaan.

Zen oppaassa sanotaan kait viisaasti:
"Vastoinkäymisten tarkoitus on opettaa meille jotain mitä emme halua oppia."
Hmm. Ai kärsivällisyyttä?

sairaan kiire

Oon yrittänyt koko aamun soittaa Heinolaan - kirurgian jononhoitajalle. Jo seitsemännellä kerralla tärppäsi. Soitin vain kuullakseni, ettei toimenpideasia etene: kukaan ei saa ketään kiinni K-S:sta eikä siis ole maksusitoumusta. Kätevää. Ei vastata puhelimeen - kaupungin rahat säästyy. Harmi kun en ole rikas, jotta voisin itse maksaa hoitoni.
Soitin myös JKL:n kaupungin apuvälineeseen, joka sekin oli oma rumbansa, koska kaikki kaupungin puhelinnumerot ovat muuttuneet kuntaliitoksen takia. Netistä en löytänyt uutta numeroa, vaikka vastaaja neuvoi sieltä etsimään. Onneksi tunnen yhden TK:n työntekijän ja sain numeron sieltä kautta. Kätevää - vaihdetaan puhelinnumerot (salaisiksi), niin ei asiakkaat häiritse ja rahat säästyy. No joo.
Sain lopulta kiinni apuvälinepalvelusta Laksilan Kirstin, joka on ehkä kaupungin inhimillisin ja ystävällisin työntekijä. Kärsivällisesti hän kuunteli vuodatustani ja selitti miksi asiat ovat kuten ovat.
Siinä se aamu hurahti ja puhelinlaskut senkun kasvavat. Iltapäiväksi jumpalle. Sitten onkin päivä taas täysi. Nyt ruokatunti.

meemi

Aloitin kerran tekemään tällasta meemiä, joita pyörii blogeissa. En enää muista kenen blogista tämän nappasin, mutta vastaanpa huvikseen.

1. Mitä teit tasan vuorokausi sitten?
- keitin kasvissosekeittoa johon tuli parsakaalia, perunaa ja sipulia

2. Kuinka tutustuit henkilöön, joka on kännykkäsi numeroluettelossa seitsemäntenä?
- Pienenä tyttönä Heinolan lastenosastolla. Myöhemmin hän tuli kirjoittajapiiriin jossa toimin vetäjänä

3. Onko sinulla paljon rutiineja?
- vähän, koska harrastan rutiinien tuulettamista!

4. Oletko rehellinen?
- kyllä. kai :)

5. Miksi asut siellä missä asut?
- koska tässä on kauppa ja palvelut lähellä. Ja ranta.

6. Osaatko sanoa (kalenteriin katsomatta) monesko päivä tänään on?
- osaan. Kummitytön syntymäpäivä 25.5.

7. Koska viimeksi teit itse ruokaa?
- eilen päivälle emt.keittoa ja illalla kanaleikkeitä uunissa ja keitettyjä perunoita.

8. Muistatko, minkä cd:n ostit ensimmäiseksi?
- Eros Ramazotti

9. Millaisessa asennossa olet tällä hetkellä?
- nojaan työtuolin selkänojaan valuen puolittain pöydän alle. Niskatuki pitää yllä jonkinlaista asentoa.

10. Kuvaa itseäsi yhdellä sanalla.
- myönteinen

11. Mitä haluaisit huomenna tapahtuvan?
- haluan päästä Heinolaan jotta pääsen joskus poiskin sieltä. Vaihtoehtoisesti voisin saada hirmu kirjoitusvimman

12. Kuinka paljon salaisuuksia sinulla on?
- on on

13. Näetkö paljon unia? Kerro viimeisin.
- olen nähnyt tosi paljon unia viimeisen kymmenen viikon aikana. En muista viimeistä mutta olen ollut työssä eduskunnassa ja tehtaalla. eräänä yönä suutelin antero mertarannan kanssa.

14. Oletko enemmän ujo vai villi?
- villin puoleinen

15. Aistitko, jos sinua tuijotetaan?
- en taida


16. Ketä kättelit viimeksi?
- lääkäriä

17. Mitä näet kun suljet silmät?
- kirkasta valoa


18. Kuinka monet kengät omistat?
- monet (kuten naiset aina) mutta harvoja pystyn pitämään, snif

19. Kuinka suuren joukon edessä olet esiintynyt?
- muutama kymmenen

20. Mikä oli päivän paras juttu?
- aurinkoinen paistoi aamulla herätessä ja katselin vasta laittamaani parveketta: aniliineja ja valkoisia pelargoneja, pari humalaa kiipeömässä seinän vierustaa alas.

21.Luokitteletko ihmisiä?
- ei pitäisi, mutta kyllä joskus. esim. fiksuihin ja idiootteihin

22. Kuinka korkealta katselet maailmaa?
- 160cm:stä. Toisia alaspäin katsominen on typerintä mitä tiedän. Usin katsoja ei edes huomaa niin tekevänsä

23. Onko sinulla lemmikkieläimiä?
- lasketaanko villakoirat ja sokeritoukat?

24. Kerro joku viehättävä piirre ihmisessä.
- suvaitsevaisuus

25. Oletko tullut enemmän äitiin vai isään?
- hmm...vaikea. *tätä jää miettimään*

26. Uskotko ihmeisiin?
- kyllä. oikeastaan ne eivät ole ihmeitä vaan maailman luonnollista järjestystä. asiat järjestyvät aina kun niiden aika on.

27. Kumpi on kiireisempää aikaa; arki vai viikonloppu?
- arki. sairaan kiire koko ajan.

28. Olitko iloinen herätessäsi aamulla?
- levollinen pikemminkin. kunnes sain tekstiviestin ja tulin kiukkuiseksi toisen puolesta.

29. Oletko tavannut isovanhempiesi vanhempia?
- kyllä pienenä Kivijärven ukin

30. Mikä tappaa kiinnostuksen(ihmisistä puhuttaessa)?
- kovat arvot: epärehellisyys, materialismi, itseriittoisuus ja asioiden pakoon juokseminen. se ettei uskalla olla läsnä

31. Oletko kateellinen muille ihmisille?
- kyllä joskus terveille. ärsyttää jos ihminen ei arvosta sitä mitä hänellä on.


32. Oletko ollut kirpparilla myymässä?
- kyllä viimeksi toista viikkoa sitten.

33. Koska eletään elämän parasta aikaa?
- tänään

34. Kuinka monta serkkua sinulla on?
- paljon

35. Kirjoitatko päiväkirjaa?
- tietysti!!

36. Milloin itkit viimeksi? Miksi?
- lääkäristä tullessa. olin kai fyysisesti väsynyt jaksamaan kaikkea vastaan tulevaa

37.Mikä muistuttaa viime kesästä?
- santanan levy, marimekon vihreänkeltaiset unikkoverhot, purkkiruoka, tuulenvire

38. Olemmeko kaikki jollekin tai jotenkin korvaamattomia?
- emme ole korvaamattomia eikä meidän pidä uskotella sellaista itsellemme. se on takertumista

39. Kuvaile hiustesi luonnollista väriä.
- ns. maantienväriset, kesällä vaaleita raitoja

40. Kenen nimipäivä on syntymäpäivänäsi?
- Tarja Halosen


41. Oletko koskaan käynyt vessassa elokuvateatterissa leffan aikana?
- en muistaakseni

42. Onko sisäinen kauneus vain rumien puhetta?
- ei todellakaan

43. Menetkö koskaan nukkumaan mekit naamassa?
- kyllä joskus jurrissa väsyneenä

44. Osaatko keittää riisiä?
- osaan

45. Pidätkö yksinäisyydestä?
- tarvitsen sitä, mutta sopivassa määrin

46. Onko sinulla unelmia?
- ihminen jolla ei ole unelmia on käytännössä kuollut

47.Lempivuodenaikasi?
- kesä, kun lämmin hiipii niveliin

vammaiset barrikadeille!

Mun piti eilen lähteä kolmeksi viikoksi kuntoutukseen, mutta se siirtyy myöhemmälle. Sen sijaan odotan kutsua Heinolaan, jotta jalasta poistetaan irronnut ruuvi. Vielä kerran on puettava leikkauskaapu päälle, kohdattavat vihreät miehet ja naiset, purtava hammasta streiilin ilman iskiess' leikkaussalin ovella vastaan. Kohdattava pelko, kiukku, pyydettävä "antakaa sitä hälläväliälääkettä tuplana kiitos". Sitten odottaa että haava paranee, keventää kävelyä sauvoilla, aloitettava kaikki alusta. No ei sentään ihan.
Ja ei tämä nyt enää niin pahalta tunnu. Kärsimättömältä vain. Ketuttaa tässä vaiheessa odottaa operaatiota: odottaa että joku hoitaa paperi- ja maksuasiat kuntoon, joku toinen palaa lomalta ja järjestää kirurgin aikatauluun sopivan kolon minulle ja ruuvilleni.

Tajusin tässä eräänä päivänä miksei tässä yhteiskunnassa sosiaali- ja terveydenhuollon asiat parane, vaikka todella paljon puhutaan siitä kuinka huonolla tolalla kaikki on. Esim. kaupungin terveydenhuollosta koskevista päätöksistä vastaa pääosin terveet ihmiset (on siellä jokunen vammainenkin). Yksikään terve ihminen ei voi kuvitella millaista terveystoimen kanssa asiointi (vuosi toisen perään) oikeasti on. Eräs terve tuttavani loukkasi kätensä ja yritti päästä lääkäriin. Hän oli järkyttynyt, kun ei saanut koko päivän aikana varatuksi aikaa lääkärille. Aina ei kukaan edes vastaa puhelimeen toisessa päässä. Voi vaan kuvitella mihin kaikkeen muuhun törmää, kun paljon asioi siellä. Se vie aikaa, rahaa ja energiaa (jota muutenkin on vähän silloin, kun sairastaa) ihan kohtuuttomasti. Törkeitä väärinkäytöksiä tapahtuu jatkuvasti, mutta pelottavaa on että siihen jotenkin turtuu. Meidän vammaisten täytyis jaksaa taistella jatkuvasti perusoikeuksistamme.
Jottei menisi syyttelyn puolelle, kerron omakohtaisen esimerkin:

Nilkan jäykistyksen takia tarvitsen vastaisuudessa vasempaan jalkaan pyöreäpohjaisen kengän. Näin askeleen keinuvuus säilyy, eikä se kuormita polven tekoniveltä tai lonkkaa ja selkäkin säästyy. Ennakoin kenkien hankkimiseen liittyvää byrokratiaa ja aloin hoitaa maksusitoumusasiaa jo kuukautta ennen kipsin poistoa. Kirurgin ohjeen mukaan jalalla ei saa alkaa astua ilman pyöröpohjakenkää ollenkaan, koska luutuminen on vielä kesken ja astuminen voi vääntää nilkan rikki tai kehittää siihen jopa valenivelen. Tällaiset erkikoiskengät eivät ole mitään halpoja, saattavat enimmillään maksaa satoja euroja. Soitin eka terveyskeskusken apuvälineeseen josta vastaus oli:
- Sinun täytyy pyytää ms keskussairaalalta, koska siellä on sinua hoitava lääkäri.
Ok. Soitin seuraavaksi K-S keskussairaalan reumaosaston osastosihteerille. Heille ei ollut saapunut mitään leikkaukseen liittyviä papereita, mitä ihmettelen koska keskussairaala maksaa leikkaukset Heinolassa. He lupasivat pyytää paperit Heinolasta, jotta lääkäri MH osaa kirjoittaa tarpeenmukaisen maksusitoumuksen ja se olisi valmis, kun saan kipsin pois.
Kipsin poiston jälkeen seuraavana aamuna menin kengäntekijän luo, mutta maksusitoumusta ei yllätys yllätys ollutkaan siellä. Soitin jälleen osastosihteerille, mutta puhelimessa olikin toinen tyyppi eikä kukaan muistanut koko asiaani. Kävi ilmi, että pyydetyt paperit Heinolasta seisoivat jossain pinossa vielä. Kiukkua pidätellen pyysin hoitamaan asian nopeasti, jotta ei tarvii kävellä kepeillä sen takia, ettei ole kenkiä mulla. Kaiken lisäksi allekirjoittava lääkäri oli sairaslomalla, eikä kukaan toinen kuulemma voinut paperia allekirjoittaa. Parin lisäpuhelun ja asianhoitajan jälkeen sain vihdoin viime viikolla paperin jossa luki "Maksusitoumus - erikoiskengät - 1 pari!!"
Perjantaina oli puolivuotiskontrolli keskussairaalaan. Menin maksusitoumuksen kanssa paikalle ja ensimmäisenä osastosihteerin ovan taakse. Kysyin pärjääkö hän yksillä kengillä, käy niillä sitten juhlissa, lenkillä, pitää niitä sisäkenkinä ja kävelyllä?? Hän käski puhua lääkärille. Kerroin lääärille tarvitsevai useammat kengät. Hän suhtautui asiaan ylimielisestija yritti pallotella asiaa johonkin muualle:
- eikö ne siellä Heinolassa tee sulle kangät?
Olin jo niin raivoissani. Totesin etten lähde täältä pois ennenkun saan oikenlaisen paperin käteeni. Lääkäri vaihtoi puheenaihetta, alkoi kysellä lääkkeistä ja muista asioista. Lopulta kysyin häneltä kuinka monet kengät hänellä on, tarvitsen yhtä monet?
Istuin hiljaa paikallani enkä tehnyt elettäkään. Partoihinsa naureskellen hän ehdotti, että tehtäisiin yhdet ensin ja toiset (talvikengät) sitten myöhemmin. Sanoin ei. En ala erikseen tappelemaan taas uusista kengistä, jos tämä on näin vaikeaa. Reseptit kirjoitettuaan, mukamastutkittuaan käsiäni, kyynärpäitäni ja jopa leikattua jalkaa hän vielä osoitti viimeisen vallan eleensä ja tokaisi
- pistetään sinulle toiset kengät tuohon. (ihan kuin olisi ollut laupias samarialainen).
Tempaisin paperin kädestään ja toivotin hyvät eläkepäivät ja vasta oven takana purskahdin itkuun. Hän nautti siitä. Ymmärrän jos olisin pyytänyt kohtuuttomia asioita, mutta pyysin kenkiä. Ilman niitä ei voi kävellä.

Nyt siis odotan pääsyä Heinolaan ja jännitän, ettei ruuvi työnny ulos jalasta, riko ihoa ja tulehdu. Odotan - koska Keskussairaalasta ei kuulu maksusitoumusta....

taiteesta

Oli kirjoittajapiirin kevään päätös. Kävimme taidenäyttelyissä. Suomalainen Bruno Maximus, Öljyvärimaalauksia (Galleria Utu) ja espanjalainen Bartolome Roca, Etelän katseita - Miradas del Sur (Taidemuseo Holvi).
Viime vuosina olen innostunut aina vaan enemmän ja syvemmin taidenäyttelyistä. Niitä putkahtaa esiin sunnuntaiajelulla, kesälomareissulla, pyöräretkillä, kaupoilla käydessä. Kotikaupunki on täynnä mielenkiintoisia näyttelyitä.
Mikä taidenäyttelyissä kiehtoo?
Viime kesänä Tammisaaressa lomaillessa kävelin paahtavassa ilmassa pienen kaupungin satamaa. Jalkoja pakotti ja keskipäivän kuumuus väsytti. Äkkiä näin kyltin "Taidenäyttely, vapaa pääsy". Astuin sisään vanhaan viljamakasiiniin, jossa oli esillä valokuvia kahdessa kerroksessa. Enimmäkseen merimaisemia, ulkosaaristosta. Lumoavia teoksia vedestä, ilmasta, luonnon muovaamia ihmeellisiä teoksia. Kauniit värit, ikuistetut hetket olivat vilpoinen lähde väsyneelle matkaajalle. Astuin näyttelystä ulos virkistynein mielin.
Näyttelyssä käynti on pysähtymistä ja astumista toiseen maailmaan. Se on levähdyspaikka. Kurkistus taiteilijan sieluun. Arjen unohtuminen. Meditatiivisuus. Vain oleminen.
Joku on sanonut, että ihmisen täytyy kalustaa omia sisäisiä huoneitaan voimaannuttavilla asioilla. Toiset puhuvat kaivojen täyttämisestä. Näyttelyssä käynti on juuri sitä, vastaanottamista, olemista avoinna uusille asioille. Siitä saa energiaa, se koskettaa.
Sahramin keltaa, luonnonvartaloita, leikkisiä oivalluksia, mysteeriä. Sanotaan myös, että taide syntyy tuskasta. Taiteilija synnyttää teoksensa maailman tuskalla. Silti minä, katsoja saan siitä ilon viivoja ja kaarteita omaan elämääni juuri sillä hetkellä.

Kirsikkapuu ikkunani alla kesällä -05 Kangasalla.

tunteita paljon

Mietin missä kulkee ihmisen kärsivällisyyden raja? Mulla se ainakin on ylitetty monta kertaa viimeisten viikkojen aikana. Mitä sitten tapahtuu? Itken, räydyn ja raivoan. Voi ihmisparkoja lähelläni. Onneksi useimmat tietävät, että se menee äkkiä ohi...

Heinolassa tuli ihan tunteella turpaan. Jalassa on yksi kolmesta ruuvista niin sanotusti löysällä eli liikkunut ulospäin. Se on mentävä poistamaan pikimmiten, ennenkuin rikkoo ihon ja tulehtuu. Eli sitten taas haava paranee pari viikkoa ja kävelyyn kevennystä eli sauvat uudelleen käyttöön. Soitin sairaalan kiirehtiäkseni toimenpidettä, mutta asia ei edisty koska kustannusarvion tekijä on lomalla. (Eli maksusitoumusta ei saada, kun kukaan ei tiedä mitä remppa maksaa). Enää en minäkään tiedä, mikä tässä hommassa eniten vituttaa? Ensin kestät (melko hyvin) kymmenen viikkoa, sitten odotat toiveikkaana kipsin poistoa ja homma eteneekin taaksepäin! Kaiken lisäksi joudut tappelemaan byrokratian kanssa, mitä ei kyllä todellakaan jaksaisi enää. Sairaalan maksusitoumus ei ole ainut asia mikä jumii sillä saralla.

No mutta kipsi on kuitenkin nyt pois, pääsen saunaan ja suihkuun, saan tuuletella jalkaa auringossa. Kaikesta huolimatta nilkka on nätti ja suora, kuulemma luutunut hyvin kiinni. Kiinni on ja pysyy (toivottavasti). Silti on tunteita paljon liikkeellä. En pääse aloittamaan kävelyharjoituksia vielä mikä risoo. Joka päivä pähkäilen kuinka se toimii tän jälkeen? Voinko pyöräillä? Miten kävely onnistuu? Entäs rappusissa? Autolla olen jo ajellut lastan kanssa. Vähän tuurilla mennään mut mennään kuitenkin.

Viime viikko meni aika masiksessa. Mutta niin vain alkoi päivä paistaa munkin nurkkiini ja pisti töpinää töppösiin. En tiedä mitä tekisin ilman ihania ihmisiä joita ympärilläni on. He kuuntelevat, auttavat ja kiskovat mut kämpästä ulos aurinkoon, katselemaan laivoja ja laineita. Ihan väkisin pukkaa kevättä rintoihin ja uskoa huomiseen. On joitakin asioita onneksi joita kukaan ei voi viedä vaikka kroppa prakaa: ystävyyttä, rakkautta, hullunkurinen luonne ja unelmia. On toivoa.

onnea

Harvakseltaan tulee blogattua. Aika rientää jä enää viikko kipsin poistoon!
Vappu oli ihana katkos arkeen ja kesän avaus: kuohuviiniä, piknikeväitä, konserttia, hyväntuulisia ihmisiä terasseilla, grilliruokaa, läheisiä ystäviä ja kuohuja sydänalla.
Lapset kirmailivat vapautuneina ilmapallojen ja serpentiinien viimassa.
Aikuiset keräsivät kilpaa pisamia. Tietysti jääkiekkoa.