vammaiset barrikadeille!

Mun piti eilen lähteä kolmeksi viikoksi kuntoutukseen, mutta se siirtyy myöhemmälle. Sen sijaan odotan kutsua Heinolaan, jotta jalasta poistetaan irronnut ruuvi. Vielä kerran on puettava leikkauskaapu päälle, kohdattavat vihreät miehet ja naiset, purtava hammasta streiilin ilman iskiess' leikkaussalin ovella vastaan. Kohdattava pelko, kiukku, pyydettävä "antakaa sitä hälläväliälääkettä tuplana kiitos". Sitten odottaa että haava paranee, keventää kävelyä sauvoilla, aloitettava kaikki alusta. No ei sentään ihan.
Ja ei tämä nyt enää niin pahalta tunnu. Kärsimättömältä vain. Ketuttaa tässä vaiheessa odottaa operaatiota: odottaa että joku hoitaa paperi- ja maksuasiat kuntoon, joku toinen palaa lomalta ja järjestää kirurgin aikatauluun sopivan kolon minulle ja ruuvilleni.

Tajusin tässä eräänä päivänä miksei tässä yhteiskunnassa sosiaali- ja terveydenhuollon asiat parane, vaikka todella paljon puhutaan siitä kuinka huonolla tolalla kaikki on. Esim. kaupungin terveydenhuollosta koskevista päätöksistä vastaa pääosin terveet ihmiset (on siellä jokunen vammainenkin). Yksikään terve ihminen ei voi kuvitella millaista terveystoimen kanssa asiointi (vuosi toisen perään) oikeasti on. Eräs terve tuttavani loukkasi kätensä ja yritti päästä lääkäriin. Hän oli järkyttynyt, kun ei saanut koko päivän aikana varatuksi aikaa lääkärille. Aina ei kukaan edes vastaa puhelimeen toisessa päässä. Voi vaan kuvitella mihin kaikkeen muuhun törmää, kun paljon asioi siellä. Se vie aikaa, rahaa ja energiaa (jota muutenkin on vähän silloin, kun sairastaa) ihan kohtuuttomasti. Törkeitä väärinkäytöksiä tapahtuu jatkuvasti, mutta pelottavaa on että siihen jotenkin turtuu. Meidän vammaisten täytyis jaksaa taistella jatkuvasti perusoikeuksistamme.
Jottei menisi syyttelyn puolelle, kerron omakohtaisen esimerkin:

Nilkan jäykistyksen takia tarvitsen vastaisuudessa vasempaan jalkaan pyöreäpohjaisen kengän. Näin askeleen keinuvuus säilyy, eikä se kuormita polven tekoniveltä tai lonkkaa ja selkäkin säästyy. Ennakoin kenkien hankkimiseen liittyvää byrokratiaa ja aloin hoitaa maksusitoumusasiaa jo kuukautta ennen kipsin poistoa. Kirurgin ohjeen mukaan jalalla ei saa alkaa astua ilman pyöröpohjakenkää ollenkaan, koska luutuminen on vielä kesken ja astuminen voi vääntää nilkan rikki tai kehittää siihen jopa valenivelen. Tällaiset erkikoiskengät eivät ole mitään halpoja, saattavat enimmillään maksaa satoja euroja. Soitin eka terveyskeskusken apuvälineeseen josta vastaus oli:
- Sinun täytyy pyytää ms keskussairaalalta, koska siellä on sinua hoitava lääkäri.
Ok. Soitin seuraavaksi K-S keskussairaalan reumaosaston osastosihteerille. Heille ei ollut saapunut mitään leikkaukseen liittyviä papereita, mitä ihmettelen koska keskussairaala maksaa leikkaukset Heinolassa. He lupasivat pyytää paperit Heinolasta, jotta lääkäri MH osaa kirjoittaa tarpeenmukaisen maksusitoumuksen ja se olisi valmis, kun saan kipsin pois.
Kipsin poiston jälkeen seuraavana aamuna menin kengäntekijän luo, mutta maksusitoumusta ei yllätys yllätys ollutkaan siellä. Soitin jälleen osastosihteerille, mutta puhelimessa olikin toinen tyyppi eikä kukaan muistanut koko asiaani. Kävi ilmi, että pyydetyt paperit Heinolasta seisoivat jossain pinossa vielä. Kiukkua pidätellen pyysin hoitamaan asian nopeasti, jotta ei tarvii kävellä kepeillä sen takia, ettei ole kenkiä mulla. Kaiken lisäksi allekirjoittava lääkäri oli sairaslomalla, eikä kukaan toinen kuulemma voinut paperia allekirjoittaa. Parin lisäpuhelun ja asianhoitajan jälkeen sain vihdoin viime viikolla paperin jossa luki "Maksusitoumus - erikoiskengät - 1 pari!!"
Perjantaina oli puolivuotiskontrolli keskussairaalaan. Menin maksusitoumuksen kanssa paikalle ja ensimmäisenä osastosihteerin ovan taakse. Kysyin pärjääkö hän yksillä kengillä, käy niillä sitten juhlissa, lenkillä, pitää niitä sisäkenkinä ja kävelyllä?? Hän käski puhua lääkärille. Kerroin lääärille tarvitsevai useammat kengät. Hän suhtautui asiaan ylimielisestija yritti pallotella asiaa johonkin muualle:
- eikö ne siellä Heinolassa tee sulle kangät?
Olin jo niin raivoissani. Totesin etten lähde täältä pois ennenkun saan oikenlaisen paperin käteeni. Lääkäri vaihtoi puheenaihetta, alkoi kysellä lääkkeistä ja muista asioista. Lopulta kysyin häneltä kuinka monet kengät hänellä on, tarvitsen yhtä monet?
Istuin hiljaa paikallani enkä tehnyt elettäkään. Partoihinsa naureskellen hän ehdotti, että tehtäisiin yhdet ensin ja toiset (talvikengät) sitten myöhemmin. Sanoin ei. En ala erikseen tappelemaan taas uusista kengistä, jos tämä on näin vaikeaa. Reseptit kirjoitettuaan, mukamastutkittuaan käsiäni, kyynärpäitäni ja jopa leikattua jalkaa hän vielä osoitti viimeisen vallan eleensä ja tokaisi
- pistetään sinulle toiset kengät tuohon. (ihan kuin olisi ollut laupias samarialainen).
Tempaisin paperin kädestään ja toivotin hyvät eläkepäivät ja vasta oven takana purskahdin itkuun. Hän nautti siitä. Ymmärrän jos olisin pyytänyt kohtuuttomia asioita, mutta pyysin kenkiä. Ilman niitä ei voi kävellä.

Nyt siis odotan pääsyä Heinolaan ja jännitän, ettei ruuvi työnny ulos jalasta, riko ihoa ja tulehdu. Odotan - koska Keskussairaalasta ei kuulu maksusitoumusta....