taiteesta

Oli kirjoittajapiirin kevään päätös. Kävimme taidenäyttelyissä. Suomalainen Bruno Maximus, Öljyvärimaalauksia (Galleria Utu) ja espanjalainen Bartolome Roca, Etelän katseita - Miradas del Sur (Taidemuseo Holvi).
Viime vuosina olen innostunut aina vaan enemmän ja syvemmin taidenäyttelyistä. Niitä putkahtaa esiin sunnuntaiajelulla, kesälomareissulla, pyöräretkillä, kaupoilla käydessä. Kotikaupunki on täynnä mielenkiintoisia näyttelyitä.
Mikä taidenäyttelyissä kiehtoo?
Viime kesänä Tammisaaressa lomaillessa kävelin paahtavassa ilmassa pienen kaupungin satamaa. Jalkoja pakotti ja keskipäivän kuumuus väsytti. Äkkiä näin kyltin "Taidenäyttely, vapaa pääsy". Astuin sisään vanhaan viljamakasiiniin, jossa oli esillä valokuvia kahdessa kerroksessa. Enimmäkseen merimaisemia, ulkosaaristosta. Lumoavia teoksia vedestä, ilmasta, luonnon muovaamia ihmeellisiä teoksia. Kauniit värit, ikuistetut hetket olivat vilpoinen lähde väsyneelle matkaajalle. Astuin näyttelystä ulos virkistynein mielin.
Näyttelyssä käynti on pysähtymistä ja astumista toiseen maailmaan. Se on levähdyspaikka. Kurkistus taiteilijan sieluun. Arjen unohtuminen. Meditatiivisuus. Vain oleminen.
Joku on sanonut, että ihmisen täytyy kalustaa omia sisäisiä huoneitaan voimaannuttavilla asioilla. Toiset puhuvat kaivojen täyttämisestä. Näyttelyssä käynti on juuri sitä, vastaanottamista, olemista avoinna uusille asioille. Siitä saa energiaa, se koskettaa.
Sahramin keltaa, luonnonvartaloita, leikkisiä oivalluksia, mysteeriä. Sanotaan myös, että taide syntyy tuskasta. Taiteilija synnyttää teoksensa maailman tuskalla. Silti minä, katsoja saan siitä ilon viivoja ja kaarteita omaan elämääni juuri sillä hetkellä.