Vähän vahvemmalla lääkityksellä mennään..

PÄIVÄ NUMERO 11.

...mutta mennään kuitenkin.
Heräsin kukonlaulun aikaan ennen herätyskelloa. Kerrankin aamulla aikaa suoriutua. 300 askelta ruokasaliin, salaattia. leikkeleitä, maustamatonta jogurttia, mysliä, yksi muna ja kaksi kuppia kahvia. Siis ei leipää eikä levitettä. Ihanat ryhmäläiset kysyvät kuinka tänään voin.
Venyttelyjumpan nimellä kulkeva tapaaminen oman jumpparin kanssa osoittautuu kuntopiiriksi, jossa riittää liikkeitä mistä valita. Jätän osan väliin, silti tunnin jälkeen on hyvä hiki.
Suurin osa omasta ryhmästäni lähtee huomenna, joten alkaa olla tapaamiset lopun edellä.

Lääkärin luennolla aiheena on alaselän vaivat, joka ei koske varsinaisesti itseäni mutta kiinnostaa. Alkuun saadaan tylsiä kalvoja nikamista latinankielisine nimineen. M. erecton trunci on sitten selän ojentajalihas, jos joku ei sitä aikasemin tiennyt. Monotonisella äänellä puhuvan lekurin kalvot kertovat myös, että manipulaatiosta on tutkimusten mukaan yhtä paljon apua selän hoidossa kuin harjoittelusta. Tupakointi lisää selkävaivoja, koska se huonontaa verenkiertoa nikamiin.
Ja seuraavaan tietoon minä ainakin uskon kympillä: tutkimusnäytön mukaan HIERONTA vähentää alaselkäkipuja ja lisää toimintakykyä yhdistettynä terapiaharjoitteluun. Nyt on jumpparin turha enää tulla sanoon, ettei voi hiaroo kun ei siitä oo mitään hyötyä. Nih.
Iltapäivällä vedetään ulkolenkki ah niin raikkaassa Punkaharjun ilmassa. Kävelykaverini kokeilee ens kertaa sauvoja ja riemastuu. Löytämisen iloa on kiva seurata. Ihan samalla lailla löysin itekin sauvat pari vuotta sit.

Loppupäivästä on vuorossa voice massage-hierontaa. Luulin sen olevan jotain ihanaa hihhulihommaa mutta ei. Voicea käytetään laulajille ja puhetyöläisille ja kait siinä avataan ääntä tai jotain sellasta. Mua hierotaan ihan normisti. Ilmanko ei paljoa laulata illalla karaokessa. Kysäsen hierojalta kuitenkin varuksi, saisko siitä apua myös kuorsaukseen. Ei kuulemma voi luvata mitään. Voi itku.

kuntoutuksessa: toinen viikko

PÄIVÄ NUMERO 10.

Paska päivä mutta tulipahan lusittua.
Juttelen yhden ryhmäläisen kanssa. Hän ihmettelee miksi meille kerrotaan perusasioita, vaikka hän on sopeutumiskurssin jo käynyt. Sitä minäkin ihmettelen. Mutta ei vitutukseni johdu siitä, vaan kipu hankaloittaa jo olemista. Illalla pelastaja tulee ja raahaa mut kämpästä alas baariin punaviinilasille.
- Mä tarjoon, se sanoo.
No menköön. Sitten puhumme asiat halki.

PÄIVÄ NUMERO 9.

Vihdoin jotain tiedonjanoon. Aamusta on Seppo sisätautilääkärin luento ja tämä toimii pienessä ryhmässä. Mieleen jää tieto että tulehduksellista reumaa sairastavilla on kaksinkertainen riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin normaaliin väestöön verrattuna. Pistää miettimään. Pysyn hyvin hereillä koko luennon. Seppo selittää asiat solutasolla asti (niin että miekii ymmärrän). Lisäkysymyksiä esitetään paljon ja Seppo vastaa kärsivällisesti.

Lukujärjestyksessä lukee kuntosali. Vaihdan kevyempään asuun. Vihdoin pääsee irroittelemaan, koska verenpaine on laskenut. Tämä on kuntosaliohjauksen jälkeinen kontrolliryhmä, että kaikki osaavat käyttää laitteita. Kysyn Urheilijalta saiko hän uutta tietoa lekurin luennolla: " Eipä paljonkaan, oli aika nivelreumapainotteinen". Niinpä - meitä on useita eri (reuma)sairauksia ryhmässä.
Saliharjoittelun jälkeen alkaa päänsärky välittömästi. Kiirehdin syömään ja seuraavaan hoitoon. Melkein pääsin innostumaan kuntoilusta. Kämpillä mietin et on aika masentavaa olla porukan huonokuntoisemmasta päästä ja saada siitä jatkuvasti muistutusta rajoihinsa törmäilyllä. Jollain tasolla on helpompaa olla omantasoistensa joukossa varsinkin näin tiiviitä jaksoja, koska silloin ei koko ajan erottu joukosta. Ärsyttää kun maksaläiskä kysyy kuntosalilla muiden aikana, että pääsetkö sää omin avuin uima-altaalle. No v...ttu pääsen. Oonko liian herkkänahkainen. No sitte oon.
Toisaalta niskakipu tai lääkkeet tekevät viksummankin ihmisen hömeliksi (eli minut). Ryhmän pojat on alkaneet pilke silmässä kyselemään että tiedätkö nyt varmasti missä oot ja monelta on seuraava aika. En mää vaan tiijä.

Todella harvoin kehun Kelaa (yleensä päinvastoin) ja nyt teen poikkeuksen. Kelan monimutkainen tavoitelomake on nasta juttu ja pistää todella miettimään tarkemmin omia kuntoutuspyrkimyksiä. Täällä tavoitteita mietitään ensin itekseen ja täytetään sit yhteisessä palaverissa lääkärin kanssa. Mukana on myös jumppari. Ykkostavoitteeni on motivaation parannus, kakkonen fyysinen kunto ja kolmas uuden tiedon saaminen. Tarkennus onkin sitten vaikeampaa. Pohdin näitä ennen palaveria oikeasti. Jotenkin täytyisi saada tää sairastamisen ja muun elämän tasapaino kohdilleen.
Ja selvyyden vuoksi - yks lomake ei tee Kelasta yhtään vähemmän paskaa putiikkia.

Aikaa tavoitepalaveriin on varattu 15 minuuttia (mitä hölmöyttä!), lekuri on myöhässä, jumppari joutuu lähteä kesken pois ja ite myöhästyn seuraavasta hoidosta. Eli se siitä. Ajatus kaunis.
Oon iltapäivällä niin poikki ja niskat jumissa, että vaihtoehdoiksi jää maate makuulleen tai kipulääke. Ai niin yks tavoite on kipulääkkeen vähennys. Sihteeri....SIHTEERI! Kirjaatko nää ylös ja muistutat mua sitten kaikesta kotona.

Illalla paistamme makkaraa rannan grillikodalla. Herra puheenjohtaja (hän on saanut uuden nimen) lukee meistä kirjoittamansa runon. Osa laulaa lurauttaa ja makkara maistuu julmetun hyvälle, kun on puoltoista viikkoa rouskuttanut leukansa kipeäksi kasviksista.
Kämppikseni kotiutuu tänään, byäääää. Lupaan mennä Turkuun häntä moikkaan, kun ohi ajelen.
- Jos oon hengissä, huikkaa sydäristä ilmeisen hyvin toipunut.

PÄIVÄ NUMERO 8

Aamun painonmittaus osoittaa, että viikon aikana on pudonnut 1,5 kg mikä tekee hillittömän iloiseksi. Vaikka joutuu rajoittamaan liikkumista, voi näköjään ruoalla vaikuttaa painoonsa. Tästä tulee kummasti lisätsemppiä.
Aamiaisen jälkeen nautimme liikuntapiirakkaa, jos sitä nautinnoksi voi sanoa. Maksaläiskä kertoilee toimintakykyyn vaikuttavista tekijöistä, mitä eri reumasairauksia on ja siitä mitkä liikuntamuodot sopivat meille reumaatikoille: pyöräily, uinti, kävely. Laitan käden suun eteen ja tukahdutan haukotuksen. Mitähän muut tuumais, jos nousisin ja häippäsisin kesken kaiken. Oon kuullut nää jutut jo ala-asteikäisenä.
Sitten on vuorossa liikuntapiirakkapapereita eli UKK-instituutin viikottaiset terveysliikunnan suositukset. Ei helkatti. Kestävyyskuntoa (marjastus, pyöräily, sauvakävely, vauhdikkaat liikuntaleikit) pitäisi harrastaa 2,5 tuntia viikossa. Tämän lisäksi reipasta lihaskuntoa eli kuntopiiriä, pallopelejä, tasapainoharjoittelua tms 2krt viikkossa. Ja vielä rasittavaa porras- tai ylämäkikävelyä, juoksua tai hiihtoa 1t35min viikossa. Kaikkiaan noin tunti siis liikuntaa per päivä olis suositusten mukaista. Alan herätä tähän keskusteluun vasta kun kiukkusuoni pullistuu. Joku kysyy mitä ajatuksia piirakka herättää. Kerron pyyhkiväni takapuoleni tällä piirakkapaperilla. No ei sentään. Hillitsen itseni.

Mietin oonko jotenkin vaikea asiakas? Miten UKK-instituutin terveille tekemät suositukset koskevat vaikeavammaista yksilökuntoutujaa, jolla on välillä hankaluuksia suoriutua ulos lähtemisestä saati sitten rankoista urheilulajeista. Ei helvetti. Taidan olla pikkasen väärässä paikassa. Vai mikä on oikeasti ongelmani? Alan jo epäillä onko asenteessani sittenkin vikaa. Mitäs läksin, kikkelis kokkelis.

Ulkona paistaa arska. Ruska punoittaa kun yöt kylmenee. Kämpässä vuotaa vessanpönttö. Pissat lattialla. Lähden etsimään huoltomiestä.

Turhauttavan liikuntaluennon jälkeen mielialaa piristää maksaläiskän vetämä kevyt keppijumppa. Veri kiertää ja paineetkin on pudonneet jonkin verran verenpainelääkkeen oton jälkeen.
Olen aina tuumannut että minen mitään mittareita tarvii, osaan kyllä liikkua ilmankin. Nyt kuitenkin on niin, että vyötäröllä kiikkuu askelmittari. Joka päivä pitäisi kertyä noin 10 000 askelta. Vilkuilen sitä koko ajan: ruokalasta kämpille on noin 300 askelta. Pakko kiivetä raput että tulee lukemia.
Teen Kaarinan kanssa ulkolenkin majavapolkua pitkin, pikkasen hengästynkin ja lukemat juoksevat iloisesti.
Iltapäivällä on sos.työntekijän luento omassa ryhmässä. Tai ei se mikään luento ole vaan ryhmäkeskustelu. Saan kuulla että meille kuntouttavan hoidon porukalle kuuluu sekä sos.työn ryhmä- että yksilöajat. Jaahas - nyt tiedän mitä porukkaa oon. Mitä tarkoittaa kuntouttava hoito? No viis termeistä. Muutama henkilö porukasta saa vinkkejä Kelan hakemusten täyttöön. Istunnon paras anti on vitsi jonka herra Herra lohkaisee:
"Nunnaluostarissa oli ruokailun aika ja yksi nunna kysyi pappismieheltä että mitä on ruokana?
- Porkkanoita, tämä vastasi
- Jee, hihkaisi nunna.
- Siis soseena, tarkensi pappi.
- Buuuuuu, tuumasi nunna."

Kello on puoli viisi ja meitsillä kasassa jo 5000 askelta :)

Illalla vielä klo 21 on makkarapalaveri. Suunnittelemme huomista grilli-iltaa koska osa porukasta kotiutuu muutaman päivän päästä. Samalla jokainen vie itsestään pienen tarinan Herralle, joka kirjoittaa meistä kronikan.

PÄIVÄT NUMERO 6.-7.

Savonlinna

Viikonloppuna visiitti saarikaupunkiin. En tullut koskaan ajatelleeksi, että Savonlinna muodostuu saarista. Joka puolella ympärillä on vettä ja koko ajan järvellä tapahtuu. Sireenisaaren takaa loihtii esiin kymmenkunta purjevenettä auringon kimalteen saattelemana. Kirkkoveneitä, risteilylaivoja, moottoriveneitä. Mikäpä muu paikka voisi houkutella meitsiä yhtä paljon kuin suuret vesistöt, taiteet ja tori. Ostan savolaismummelilta käsitöitä ja perunapiirakoita. Pitkään mamma miettii suostuuko tiputtamaan hintaa, mutta antaa periksi kun niin kauniisti tingin.
Teatterissa esitys Viimeinen juna länteen kertoo vuodesta 1944, kun armeija saa käskyn vetäytyä Itä-Karjalasta. Äänislinnan hotellin johtajatar ystävineen joutuu sekasortoon ja aikaa viimeisen junan lähtöön on enää vuorokausi.
Historiallinen näytös liikuttaa kovasti tällaista, jonka ei tule sodan tapahtumia aina ajatelleeksi.
Kaupungissa huokuu Oopperan tunnelma vaikka juhlat on tältä vuodelta jo juhlittu. Kaduilla ja rakennusten seinillä, jopa apteekin seinässä törmää ooppera-aiheisiin kuviin ja julistuksiin. Aino Acte, juhlien alullepanija, on saanut oman puistotien. Ravintolassa syödessä taustalla kuuluu klassista musiikkia. Vanha kasino, puukaupunki, satama ja puutarhaterassit. Ja tottakai Olavinlinnan suuri sisäpiha, konserttien näyttämö. Tykästyn kertakaikkiaan kaupungin ilmapiiriin. Kerran elämässä on kyllä päästävä Oopperajuhlille!
Jostain syystä petyn kun opas kertoo ettei Olavinlinnassa ole koskaan ollut kuningasta eikä siis hovia ja prinsessoita Höh. Kuvittelin sen saleihin ja pihoille jo ties millaista glamouria ja tarinoita. Mutta se onkin toiminut vain sotalinnanna. No menköön. On ainakin vaikuttava ilmestys kolmine tykkitorneineen.

PÄIVÄ NUMERO 5.

Remppamiehillä oli tänä aamuna vasarointipäivä joka alkoi klo 7. Kyllä ketutti kun olis saanut nukkua vähän pidempään. Eka ohjelmassa tapaaminen maksaläiskän kanssa. Venyteltiin ja sain kuulla et reuma aiheuttaa muutoksia nivelissä. Toki hän selosti myös niskan pikkulihasten (rangan ja kallon välissä) aineenvaihduntaa.
Sain ekan pillerin uuteen verenpaineeseen. En edes lukenut sivuoiresivuja, ans katsoo tuleeko mitään.
Aamujumpan piti humoristinen miesjumppari ja hyvin pysyin rauhallisessa tahdissa mukana.

meidän ryhmä

Nyt viiden päivän aikana antoisimpia asioita uudessa paikassa on ollut ihka uusi reumaporukka. Meitä on ryhmässä neljä miestä ja neljä naista.
Naapurissa asustavat Maisa ja Kaarina (kaikki nimet on muutettu :), joiden kanssa olimme illalla karaokessa. Maisa on musta kymmenisen vuotta vanhempi pitkään reumaa sairastanut nainen. Kova puhumaan ja nauramaan. Maisa on niitä jokka vatvoo koko aijan mikä mua vaivaa, miks taas oon kipee, ja onkohan mulla ihan oikia lääkitys. "Miten se ny sillai", kuuluu leveällä tampereen murteella ja päälle kikatusta punaisten silmälaisen takaa.
Kaarina taas on reuhallisempi, laulaa karaokea ja sairastunut nivelreumaan vasta äskettäin. Hän potee myös sjögrenin syndroomaa. En oo ehkä koskaan nähnyt niin nauravia ja lämpimiä silmiä kellään kun Kaarinalla on. Niistä tulee iloiseksi itekin ja niitä jää tuijottamaan kun tyyppi hymyilee.
Kolmas nainen mun lisäkseni on Ritu, meistä pisimpään sairastanut ja ehkä huonokuntoisin, koska on jo ikääkin. Ritu puhuu avoimesti kaikki asiansa ja hukkaa ohjaajalta saadut paperit. Entinen opettaja. Tauti on pitkään kestoon nähden kohdellut Ritua hyvin, puhdistusleikkauksia vain tehty. Lucky her.

Miehissä löytyy moneen ikään. Persoonallisin on herra Herra kuulemma aikas vaikutusvaltaisessa asemassa ollut hyväntahtoinen mies. Sittemmin Parkinsonin tautiin ja äskettäin reumaan sairastunut Herra on saanut elämänsä takaisin aivoveritulpan jälkeen. Hän korostaa kaikille myönteisyyttä ja on itse hyvänä esimerkkinä. Siinä missä muut valittavat vaivojaan, Herra lohkaisee tilanteeseen sopivan vitsin ja pitää muut hyvällä tuulella. Ihan sydäntä lämmittää kun hän kehuu paljon vaimoaan.
Urheilija taas on meistä hyväkuntoisin ja symppis kaveri muutenkin. Hän sairastui selkärankareumaan saatuaan ulkomaanmatkalla bakteerin juomavedestä. Varmasti kova keikka kipuineen nuorelle Urheilijalle, mutta hyvin tuntuu sopeutuneen. Tällä miehellä on pilkettä silmässä, jos kellä.
Toinen nuorimies on hiljainen Puuhapete joka lähtee mieluummin lenkille kun istuu huilautumaan. Myös selkärankareumaatikkoja ja mun lisäkseni ainoa meidän ryhmästä jolla on vaikeavammaisen "status".
Vielä on Hoitsu joka sairastaa nivelpsoriasista ja on kohtelias naisille. Kun humpsahdin maanantaina tuulispäänä ryhmään kamoineni ja myöhässä, hän aukoi ovet ja katsoi etten enää eksy porukasta kun muut meni jo edellä. Vanhempi mieshenkilö.
Meitä on monta tarinaa ja ompas tosiaan ihgua toimia pitkästä aikaa ryhmässä.

Perjantaipäivän päätteeksi kokeilen täysin uutta hoitoa fysioakustista tuolia, joka on tarkoitettu rentoutukseen, verenkierron parantamiseen ja ehkäisemään nesteen kertymistä kehoon. Istutaan suureen laiskanlinnanmoiseen nahkatuoliin ja kahdella eri kaukosäätimennä säädellään tuolin toimia. Värinää tärinää ja aaltoja, jalkoihin niskaan selkään takapuoleen, tai joka paikkaan yhtäaikaa. Täst' mie tykkään.

Himmennetään valot, pistetään musiikki soimaan ja hyvää viikonloppua!

PÄIVÄ NUMERO 4.

Heräsin aamulla kukonlaulun aikaan, syy verikokeet ja kolesterolin mittaus klo 7.15. Kolmannessa kerroksessa rakennustelineillä roikkuvat ukkelit aloittavat poraamisen ikkunan takana näemmä samoihin aikoihin, joten automaattinen herätys on tiedossa vinttikammariin. Vääntäydyin unisena alakertaan, samalla mitattiin verenpaine mikä huiteli taas taivaissa.
Päivän ensimmäinen ohjelma on kuntosaliohjaus joka tehdään ryhmässä ja aikaa puolitoista tutia. Itelle suurin osa laitteista on tuttuja ennestään, enkä saa mitään oikein tehdäkään verenpaineen takia, joten toimin kuunteluoppilaana. Suunnittelin mielessäni et sitkun pystyn taas tekeen eli verenpaineet on kohdillaan niin teen vaikka mitä! Just joo. Jumppari neuvoi laitteiden käytössä meitä yhdessä ja erikseen.
Tänään huomasin maksaläiskän käyttävän paljon latinankielisiä nimiä esim selkälihaksesta puhuessaan sanoo ensin latinan kielisen nimen ja sitten...eli pitkä selkälihas. No kullakin tapansa. Maksaläiskän hyvä puoli on et hän kyllä selostaa asiat hirmu selkeästi muuten. Kertoo syyt ja seuraukset. Tein sivussa venytyksiä, istuin jumppapallon päällä ja vähän kepin kanssa liikkuvuusharjoituksia. Yläkropan liikkeille olis kolme hyvää laitetta, mutta en pysty niitä kipeiden niskojenkaan takia hyödyntään. Harmi.
Moni muu joukossa kertoi myös kipeytyneensä eilisistä testeistä. Jopa se entinen urheilija. Osa muista ryhmän jäsenistä kysyi multa kuinka laitteita käytetään. Neuvoin mutta maksaläiskä tuli samantien viereen hoitamaan homman, ettei tarvinnut alkaa ohjaajaksi kellekään.
Kaveri kysyi eilen illalla puhelimessa, onko täällä paljon autettavia ja pyörätuolipotilaita. Kyllä heitä on paljon, majoittuvat alakerrassa ja luulen et suurin osa on aivohalvaus tai neurokirurgian potilaita (en tiedä ees mitä eroa noilla on). Tosin aamulla tuli tässä meidän käytävällä vastaan kahdella kyynärsauvalla melko vaikeasti liikkuva nuorehko nainen. En suostuisi näin kauas majoittumaan, jos liikkuisin apuvälineillä. Tosin hissillä pääsee suoraa alakertaan mutta silti on vielä pitkää käytävää joka paikkaan. Apuvälineitä on myös tuolla käytävillä, mopoja, pyörätuoleja, rollaattoreita irrallaan. Ehkä niitä vois lainata. Ottaa joku päivä mopo alle ja baanalle! Seuraavaksi kuiteskin ravintoluennolle.

Ravintoluento oli hyvä sellaiselle joka ei ennetään tiedä, että reumaatikko tarvitsee monipuolista ravintoa. Paljon kalkkia ja D-vitamiinia, maitohappobakteereita ja kalaölyä. Aika mitäänsanomaton.
Luennon jälkeen oli vuorossa rentoutus paikassa nimeltä Huilaus ja oli kyllä nimensä veroinen. Säädettävät lepotuolit hämärässä luonnonvalossa, taustalla metsäisiä ääniä ja kauniita maisematapetteja. Rentotus olisi ollut täydellinen ilman maksaläiskän narisevaa ääntä rentoutusohjeineen.
Päivän päätteeksi lähdin urheilijan kanssa lenkille ja tulipa aika rankka keikka. Kiersimme läheisen metsäpolun joka olikin aikas mäkinen ja vaikka matkaa oli pari-kolme kilometriä niin olin hiestä märkä takasin tullessa. Kaveri jo pelkäsi et saa alkaa mua elvyttään kun saan sydärin matkalla. Upeat maisemat ja hyvä keli päällänsä.
Illalla käynti Kruunupuiston karaokeravintolassa, lasi punaviiniä ja unta palloon. Ei laulamista sentään.

Terkut kuntoutuksesta

PÄIVÄ NUMERO 3.

En nukkunut yöllä kovinkaan hyvin ja torkahtelin pitkin yötä. Kovapintaisen oloinen äskettäin sydärin saanut kämppikseni huusi yöllä unissaan äitiä. En kertonut sitä hälle. Oliskohan pitänyt?

Aamun ohjelma alkoi lomakkeiden täyttöllä. Sille on merkattu kalenteriin oma aikansa ja tehdään ryhmässä oman jumpparin (joka on samalla ryhmän omahoitaja) kanssa. Sen seitsemän lomakkeen täyttö todella vie aikaa ja vanhemmille ihmisille varmaan hankalaa, koska itelläkin paperit on sotkussa. Eka kymmenensivuinen esitietolmake jossa kysytään margariinin käytöstä lähtien kaikkea mahdollista (epäolennaista). Sitten deps-mittari joka mittaa depiksen määrää (jota ei onneksi ole, ainakaan vielä), toimintakyvyn oma-arviointia, kipukyselyä ja tarkat tavoitteet eka, toka ja kolmas tavoite ja sekä alatavoitteet, ja arviointi asteikolla -2,-1,0,1 ja 2 kuinka hyvin tavoitteet on saavutettu. Tietojenluovutuslomake ja lopuksi palautelomake johon voi antaa kritiikkiä liioista lonmakkeista. Tätä kaikkea tietoa meistä tarvitsee yhtenä tahona Kela. Ai niin sain jumpparilta uuden viksatun ohjelman. Ja harjoituspäiväkirjan, se tulee sit kotiläksyksi.

Lomakkeet täytin vielä kiltisti. Seuraavaksi oli vuorossa toimintakykytesti, joka myös tehdään ryhmässä. Tässä kohtaa pikkusen pyörrän kehuttuani ryhmässä toimimisen autuutta. Kahdeksan todella eri tasoista ihmistä pistetään tekeen toimintoja, joita kaikkia ei saa jokaista edes tehtyä. Sit kerrotaan ettei tää ole kilpailu. Muut seisoo vieressä kun yritän tasapainokävellä takaperin viivaa pitkin mahd.nopeasti. Selkärankareumaa sairastava urheilijanuorukainen vieressä tekee tulosta ja itellä ketutus kasvaa. Puristusvoima edelleen nolla (kuten viimeiset 10 vuotta), yhdellä jalalla en pysty edelleenkään seisoon (kuten en tähänkään asti). En tiedä ottaako enemmän pattiin huonot tulokset, vai se et näitä samoja haistapaska-mittauksia tehdään vuodesta toiseen. Eikö helekatti Kelalla (tai missä lie) ole niitä tuloksia jo tarpeeksi ja lukeeko niitä edes kukaan. Sitäpaitsi meistä jokainen ryhmässä ollaan ihan eri lähtökohdissa. Eikö meille vaikeavammasille vois tehdä pikkasen erilaiset testit kuin vasta sairastuneille, joilla on kaikki nivelet ja lihasvoima vielä tallella. Toisaalta tässähän se nähdään, ettei meikeläistä turhaan ole luokiteltu (kamala ilmaus) vaikeavammaiseksi. Kaikki vammat ei vaan näy päällepäin eikä naamasta. Kun ei oo naama kipee.
Mutta jos tämä on YKSILÖkuntoutusta niin mitä se ryhmäkuntoutus sit on???? Lähdin helekattiin sieltä typerästä kykytestistä kesken keiken. En ala jo entisestään kipeillä niskoilla mitään selkä- ja vatsatestejä tekeen. Heippa.

Ruokalevon jälkeen singahdin puolipökerryksissä painonhallintaluennolle, jossa puhuttiin energiansaannin rutiinien muuttamisesta. Yhtenä asiana tätä oli ruoan laimentaminen ja eri ruokien kylläisyysasteet. Esim omenalla on korkea kylläisyysaste, se täyttää paljon vatsaa ja tekee siksi kylläiseksi, mutta taas rasvalla on matala kylläisyys. Esim.aurajuustossa on roimasti energiaa mutta se ei pidä kauan kylläisenä.
Sit selvisi, että päivässä enintään tunnin laihduttava liikunta riittää laihdutustarkoituksessa, koska painonpudotuksessa kaikkein suurin merkitys arkiliikunnalla joka koskee suurinta osaa päivää. Kuitenkin luennoitsijan (työterveyshoitaja) mukaan liikuntaa paljon suurempi merkitys painonpudotuksessa on ruokavalion koostamisella. Ehkä hän sanoi sen siksi, että näille asiakkaille liikkuminen on niin vaikeaa...
Oma päiväni ei oikein lähtenyt tänään putkeen. Lukukalenterin viimeisenä ohjelmana oli tapaaminen jumpparin kans. Myöhästyin kun luennolla venyi ja jumppari totesi aamun toimintakykytestistä, että ei tainnut sopia mulle. Juu ei. Kaiken lisäksi hän kehtas vielä kritisoida Heinolan Reumaa siitä, ettei siellä ole tehty vaikeavammaisille omia testejä, joita vois käyttä. Voi vee. Vielä tämä maksaläiskä selitti keväällä neurokirgilta saamani niskalausunnon, niinkun en olisi koskaan kuullutkaan siitä. Toin lausunnon hälle tiedoksi.
Lopullisesti päivä oli fiturallans, kun kiellettiin toistaiseksi kokonaan jumppaamasta korkean verenpaineen takia (alapaine tänään 98). Painuin kämpille, vedin peiton korville ja kirosin kuin pohojalainen.
Lopulta tartuin itteeni niskasta kiinni, tuulihousut jalkaan, kävelysauvat käteen, pari mammaa matkalta mukaan ja ulos sateeseen. Hyvän lenkin jälkeen ilta näytti taas kirkkaalta.
Tällaista on itseensätörmäyskurssilla.

PÄIVÄ NUMERO 2.

aamupalan jälkeen oli aika omalle jumpparille, joka oli myöhässä 10 min mutta sisällä sit vierähtikin reilut tunti. Paljon asioita, esitietolomakkeen läpikäyminen, kotona selviytyminen, ruoan laitto, peseytyminen, pukeutuminen, kaupassa käynti - kuinka selviän niistä. Pääsenkö kyykkyyn, millainen ryhti, paljonko polvet taipuvat. Ei mitään uuttas.
Niskan liikkeissä pysyin tiukkana. Kerroin jo sopineemme lekurin kanssa, etten tee ryhmäjumpassa yläkropan liikkeitä. Välillä jumppari malttoi kuunnella mitä sanoi mutta välillä ärsytti, kun hän alkoi kertomaan esim. niskavaivasta mitä oireita niskan painuminen voi aiheuttaa. Hän kertoi sen kuin itselleen vakuutaen mitä kaikkea tietää. Tämä toistui muissakin asioissa esim nilkan kasaan painumisessa. Hei kamoon - tiedetään!
Eihän hän tietty voi tietää et olen just jutellut samat asia neurokirurgin ja seppo sisätautilääkärin kanssa. Eikä ne maksaläiskätkään niin suuria olleet, läheltä katsottuna.
Lääkärin ja jumpparin vastaanotolle oli onneksi varattu riittävästi aikaa. Muuten vaikuttaa, että täällä on järkevästi tehostettu toimintaa pienryhmiin, esim kuntosaliharjoittelu ohjataan pienryhmässä ja aikaa on kokonaista 1,5 tuntia. Sitten halutessaan voi saada enempi yksilöllistä ohjausta. Omassa ryhmässäni on kahdeksan reumaatikkoa, kaikilla sama jumppari. Näköjään ryhmäytyä voi tehokkaasti vaikka onkin yksilöllisellä jaksolla.
Psykologin ryhmäkeskustelussa paikalla on kahdeksan ihmistä. Keskustelu oli virkeää mutta aika loppuu ihan kesken. Jään kaipaamaan lisätuokioita ja niin tekevät muutkin. Ei kai ton kokosen ryhmän psykologikäyntejä voi kuitata yhdellä tunnilla, eihän?! Keskusteluaiheita olivat itsensä esittely, kuinka kauan sairastanut, miten liikkuu ja kipuun liittyvää. Ajatuksena on et ryhmässä syntyy itestään keskustelua, kokemustenvaihtoa, ahaaelämyksiä.
Ulkolenkki kantoi lähireiteille, Urholaan ja Rantasaunalle. Talossa on oma vene, jolla vapaa-ajan ohjaaja ajeluttaa sään salliessa. Rantasaunaa saa vuokrata 5€hlö. Inkerissä, suuressa punaisessa puutalossa asuu inkerinsuomalaisia sotaveteraaneja (heimoveteraaneja). Lustolle ja Retrettiin on Kruunupuiston pihasta pari kilometriä.

Käynti ekaa kertaa uimahallissa oli myönteinen kokemus. Reilun kokoisessa altaassa vesijuostiin puoli tuntia. Kuntotalossa on erikseen terapia-allas ja normaali uima-allas. Jumppari kysyi kumpaanko haluan. Tavalliseen tietty, meitsi on niin tavis.

Illan päätteeksi Kruunupuiston historialuento: rakennettu 1903 alunperin keuhkoparantolaksi, sitten toiminut sotasairaalana ja puolustusvoimain tuperkuloosiparantolana. 1969 alkaen kuntoutuslaitoksena ja mm.kenraali Ernrooth on täällä aikoinaan kuntoutunut. Paikka sijaitsee harjualueella Puruveden ja Pihlajaveden välissä Savonlinnan kupeessa.
Talo oli sotien jälkeen jonkin aikaa tyhjillään mutta viimein Kekkosenkin avustuksella talo otettiin käyttöön ja sitä alettiin kunnostaa. Tuolloin 60-70-luvulla täällä vieraili korkea-arvoisia henkilöitä. Tilojen nimet viittaavat myös tähän: Presidenttisali, Suomi, ministeri, kenraali tai maaherra, Ryhmätilahuoneissa on myös Kalevala-aiheisia kuten Aino ja Ilmatar. Tietoja kertoili vapaa-ajan ohjaaja Vesku.

PÄIVÄ NUMERO 1.

Ajelin tänään 20.9. vihreän kullan kulttuuritietä Punkaharjun harjumaisemiin kolmen viikon kuntoutusjalksolle. Myöhästyin kurssin avauksesta ja hyppäsin laitokseen tutustumiskierrokselle vauhdissa laukkuineni ja takkeineni. Jumppari jolla on paljon maksaläiskiä esitteli jo kuudelle reumaatikon ryhmälle talon uutta puolta ja vanhempaa jugend-taloa, jossa itekin majoitun. Ruoan jälkeen pääsin vihdoin huoneeseen, jugend-talon kolmanteen kerrokseen mikä tietää paljon rappukävelyä. Korkea huone on sisutettu ruskein kuviollisin tapetein ja samansävyisin verhoin - tyylikäs. Ikkunasta näkyy sisäpiha ja kaksi taloa yhdistävä lasikäytävä, silloin kun sen takana ei roiku remonttimiehiä rakennustelineillä. Kämppis tulee Forssasta, rempseä kuuskymppinen sydänoireinen nainen.
Lääkäri Seppo kysyi alkutarkastuksessa, että tiedänkö kalaöljyn olevan lähes kipulääkkeen veroista. En tiennyt. Vietin lekurilla 40 ihmeellistä minuuttia. Yritin muistaa akuutit asiat, verenpaineen, uudet reseptit, niskalausunnon ja muutaman kysymyksen. Lekuri kuunteli tarkkaan ja puhui rauhallisesti. Kämppis kertoi hänen olevan sisätautien ylilääkäri. Kuulin myöhemmin et on erikoistunut myös reumatologiaan.
Päivän lopuksi olin nukahtaa uniluennolla ja opin sen mitä jo tiesinkin: unen tarve on yksilöllistä, hohhoijaa. Ei kovin eksaktia tietoa.

Illan päätteeksi kävimme kämppiksen kanssa lenkillä. Kyllä väsyttää.