Terkut kuntoutuksesta

PÄIVÄ NUMERO 3.

En nukkunut yöllä kovinkaan hyvin ja torkahtelin pitkin yötä. Kovapintaisen oloinen äskettäin sydärin saanut kämppikseni huusi yöllä unissaan äitiä. En kertonut sitä hälle. Oliskohan pitänyt?

Aamun ohjelma alkoi lomakkeiden täyttöllä. Sille on merkattu kalenteriin oma aikansa ja tehdään ryhmässä oman jumpparin (joka on samalla ryhmän omahoitaja) kanssa. Sen seitsemän lomakkeen täyttö todella vie aikaa ja vanhemmille ihmisille varmaan hankalaa, koska itelläkin paperit on sotkussa. Eka kymmenensivuinen esitietolmake jossa kysytään margariinin käytöstä lähtien kaikkea mahdollista (epäolennaista). Sitten deps-mittari joka mittaa depiksen määrää (jota ei onneksi ole, ainakaan vielä), toimintakyvyn oma-arviointia, kipukyselyä ja tarkat tavoitteet eka, toka ja kolmas tavoite ja sekä alatavoitteet, ja arviointi asteikolla -2,-1,0,1 ja 2 kuinka hyvin tavoitteet on saavutettu. Tietojenluovutuslomake ja lopuksi palautelomake johon voi antaa kritiikkiä liioista lonmakkeista. Tätä kaikkea tietoa meistä tarvitsee yhtenä tahona Kela. Ai niin sain jumpparilta uuden viksatun ohjelman. Ja harjoituspäiväkirjan, se tulee sit kotiläksyksi.

Lomakkeet täytin vielä kiltisti. Seuraavaksi oli vuorossa toimintakykytesti, joka myös tehdään ryhmässä. Tässä kohtaa pikkusen pyörrän kehuttuani ryhmässä toimimisen autuutta. Kahdeksan todella eri tasoista ihmistä pistetään tekeen toimintoja, joita kaikkia ei saa jokaista edes tehtyä. Sit kerrotaan ettei tää ole kilpailu. Muut seisoo vieressä kun yritän tasapainokävellä takaperin viivaa pitkin mahd.nopeasti. Selkärankareumaa sairastava urheilijanuorukainen vieressä tekee tulosta ja itellä ketutus kasvaa. Puristusvoima edelleen nolla (kuten viimeiset 10 vuotta), yhdellä jalalla en pysty edelleenkään seisoon (kuten en tähänkään asti). En tiedä ottaako enemmän pattiin huonot tulokset, vai se et näitä samoja haistapaska-mittauksia tehdään vuodesta toiseen. Eikö helekatti Kelalla (tai missä lie) ole niitä tuloksia jo tarpeeksi ja lukeeko niitä edes kukaan. Sitäpaitsi meistä jokainen ryhmässä ollaan ihan eri lähtökohdissa. Eikö meille vaikeavammasille vois tehdä pikkasen erilaiset testit kuin vasta sairastuneille, joilla on kaikki nivelet ja lihasvoima vielä tallella. Toisaalta tässähän se nähdään, ettei meikeläistä turhaan ole luokiteltu (kamala ilmaus) vaikeavammaiseksi. Kaikki vammat ei vaan näy päällepäin eikä naamasta. Kun ei oo naama kipee.
Mutta jos tämä on YKSILÖkuntoutusta niin mitä se ryhmäkuntoutus sit on???? Lähdin helekattiin sieltä typerästä kykytestistä kesken keiken. En ala jo entisestään kipeillä niskoilla mitään selkä- ja vatsatestejä tekeen. Heippa.

Ruokalevon jälkeen singahdin puolipökerryksissä painonhallintaluennolle, jossa puhuttiin energiansaannin rutiinien muuttamisesta. Yhtenä asiana tätä oli ruoan laimentaminen ja eri ruokien kylläisyysasteet. Esim omenalla on korkea kylläisyysaste, se täyttää paljon vatsaa ja tekee siksi kylläiseksi, mutta taas rasvalla on matala kylläisyys. Esim.aurajuustossa on roimasti energiaa mutta se ei pidä kauan kylläisenä.
Sit selvisi, että päivässä enintään tunnin laihduttava liikunta riittää laihdutustarkoituksessa, koska painonpudotuksessa kaikkein suurin merkitys arkiliikunnalla joka koskee suurinta osaa päivää. Kuitenkin luennoitsijan (työterveyshoitaja) mukaan liikuntaa paljon suurempi merkitys painonpudotuksessa on ruokavalion koostamisella. Ehkä hän sanoi sen siksi, että näille asiakkaille liikkuminen on niin vaikeaa...
Oma päiväni ei oikein lähtenyt tänään putkeen. Lukukalenterin viimeisenä ohjelmana oli tapaaminen jumpparin kans. Myöhästyin kun luennolla venyi ja jumppari totesi aamun toimintakykytestistä, että ei tainnut sopia mulle. Juu ei. Kaiken lisäksi hän kehtas vielä kritisoida Heinolan Reumaa siitä, ettei siellä ole tehty vaikeavammaisille omia testejä, joita vois käyttä. Voi vee. Vielä tämä maksaläiskä selitti keväällä neurokirgilta saamani niskalausunnon, niinkun en olisi koskaan kuullutkaan siitä. Toin lausunnon hälle tiedoksi.
Lopullisesti päivä oli fiturallans, kun kiellettiin toistaiseksi kokonaan jumppaamasta korkean verenpaineen takia (alapaine tänään 98). Painuin kämpille, vedin peiton korville ja kirosin kuin pohojalainen.
Lopulta tartuin itteeni niskasta kiinni, tuulihousut jalkaan, kävelysauvat käteen, pari mammaa matkalta mukaan ja ulos sateeseen. Hyvän lenkin jälkeen ilta näytti taas kirkkaalta.
Tällaista on itseensätörmäyskurssilla.

PÄIVÄ NUMERO 2.

aamupalan jälkeen oli aika omalle jumpparille, joka oli myöhässä 10 min mutta sisällä sit vierähtikin reilut tunti. Paljon asioita, esitietolomakkeen läpikäyminen, kotona selviytyminen, ruoan laitto, peseytyminen, pukeutuminen, kaupassa käynti - kuinka selviän niistä. Pääsenkö kyykkyyn, millainen ryhti, paljonko polvet taipuvat. Ei mitään uuttas.
Niskan liikkeissä pysyin tiukkana. Kerroin jo sopineemme lekurin kanssa, etten tee ryhmäjumpassa yläkropan liikkeitä. Välillä jumppari malttoi kuunnella mitä sanoi mutta välillä ärsytti, kun hän alkoi kertomaan esim. niskavaivasta mitä oireita niskan painuminen voi aiheuttaa. Hän kertoi sen kuin itselleen vakuutaen mitä kaikkea tietää. Tämä toistui muissakin asioissa esim nilkan kasaan painumisessa. Hei kamoon - tiedetään!
Eihän hän tietty voi tietää et olen just jutellut samat asia neurokirurgin ja seppo sisätautilääkärin kanssa. Eikä ne maksaläiskätkään niin suuria olleet, läheltä katsottuna.
Lääkärin ja jumpparin vastaanotolle oli onneksi varattu riittävästi aikaa. Muuten vaikuttaa, että täällä on järkevästi tehostettu toimintaa pienryhmiin, esim kuntosaliharjoittelu ohjataan pienryhmässä ja aikaa on kokonaista 1,5 tuntia. Sitten halutessaan voi saada enempi yksilöllistä ohjausta. Omassa ryhmässäni on kahdeksan reumaatikkoa, kaikilla sama jumppari. Näköjään ryhmäytyä voi tehokkaasti vaikka onkin yksilöllisellä jaksolla.
Psykologin ryhmäkeskustelussa paikalla on kahdeksan ihmistä. Keskustelu oli virkeää mutta aika loppuu ihan kesken. Jään kaipaamaan lisätuokioita ja niin tekevät muutkin. Ei kai ton kokosen ryhmän psykologikäyntejä voi kuitata yhdellä tunnilla, eihän?! Keskusteluaiheita olivat itsensä esittely, kuinka kauan sairastanut, miten liikkuu ja kipuun liittyvää. Ajatuksena on et ryhmässä syntyy itestään keskustelua, kokemustenvaihtoa, ahaaelämyksiä.
Ulkolenkki kantoi lähireiteille, Urholaan ja Rantasaunalle. Talossa on oma vene, jolla vapaa-ajan ohjaaja ajeluttaa sään salliessa. Rantasaunaa saa vuokrata 5€hlö. Inkerissä, suuressa punaisessa puutalossa asuu inkerinsuomalaisia sotaveteraaneja (heimoveteraaneja). Lustolle ja Retrettiin on Kruunupuiston pihasta pari kilometriä.

Käynti ekaa kertaa uimahallissa oli myönteinen kokemus. Reilun kokoisessa altaassa vesijuostiin puoli tuntia. Kuntotalossa on erikseen terapia-allas ja normaali uima-allas. Jumppari kysyi kumpaanko haluan. Tavalliseen tietty, meitsi on niin tavis.

Illan päätteeksi Kruunupuiston historialuento: rakennettu 1903 alunperin keuhkoparantolaksi, sitten toiminut sotasairaalana ja puolustusvoimain tuperkuloosiparantolana. 1969 alkaen kuntoutuslaitoksena ja mm.kenraali Ernrooth on täällä aikoinaan kuntoutunut. Paikka sijaitsee harjualueella Puruveden ja Pihlajaveden välissä Savonlinnan kupeessa.
Talo oli sotien jälkeen jonkin aikaa tyhjillään mutta viimein Kekkosenkin avustuksella talo otettiin käyttöön ja sitä alettiin kunnostaa. Tuolloin 60-70-luvulla täällä vieraili korkea-arvoisia henkilöitä. Tilojen nimet viittaavat myös tähän: Presidenttisali, Suomi, ministeri, kenraali tai maaherra, Ryhmätilahuoneissa on myös Kalevala-aiheisia kuten Aino ja Ilmatar. Tietoja kertoili vapaa-ajan ohjaaja Vesku.

PÄIVÄ NUMERO 1.

Ajelin tänään 20.9. vihreän kullan kulttuuritietä Punkaharjun harjumaisemiin kolmen viikon kuntoutusjalksolle. Myöhästyin kurssin avauksesta ja hyppäsin laitokseen tutustumiskierrokselle vauhdissa laukkuineni ja takkeineni. Jumppari jolla on paljon maksaläiskiä esitteli jo kuudelle reumaatikon ryhmälle talon uutta puolta ja vanhempaa jugend-taloa, jossa itekin majoitun. Ruoan jälkeen pääsin vihdoin huoneeseen, jugend-talon kolmanteen kerrokseen mikä tietää paljon rappukävelyä. Korkea huone on sisutettu ruskein kuviollisin tapetein ja samansävyisin verhoin - tyylikäs. Ikkunasta näkyy sisäpiha ja kaksi taloa yhdistävä lasikäytävä, silloin kun sen takana ei roiku remonttimiehiä rakennustelineillä. Kämppis tulee Forssasta, rempseä kuuskymppinen sydänoireinen nainen.
Lääkäri Seppo kysyi alkutarkastuksessa, että tiedänkö kalaöljyn olevan lähes kipulääkkeen veroista. En tiennyt. Vietin lekurilla 40 ihmeellistä minuuttia. Yritin muistaa akuutit asiat, verenpaineen, uudet reseptit, niskalausunnon ja muutaman kysymyksen. Lekuri kuunteli tarkkaan ja puhui rauhallisesti. Kämppis kertoi hänen olevan sisätautien ylilääkäri. Kuulin myöhemmin et on erikoistunut myös reumatologiaan.
Päivän lopuksi olin nukahtaa uniluennolla ja opin sen mitä jo tiesinkin: unen tarve on yksilöllistä, hohhoijaa. Ei kovin eksaktia tietoa.

Illan päätteeksi kävimme kämppiksen kanssa lenkillä. Kyllä väsyttää.