Mökkipäiväkirjaa, kymmenes päivä

Edes vanhoissa kirjoituksissa
ei näy mainintaa,
että tällainen päivä olisi
koskaan tullut takaisin
(Ryokan)

Eilen olimme viimeistä päivää mökillä. Vieraat lähtivät aamupalan jälkeen. Hieno loppu 10 päivän mökkilomalle; hyvää ruokaa, viiniä ja iloista seuraa. Lauantai-iltana satoi lunta, joten teimme lasten kanssa lumilyhdyn. Aamulla lunta oli jo niin paljon, että saimme tehtyä jopa lumilinnan! Vasta kun olimme lähdössä, tuli talvi ja sen myötä valoisuus ja talviset riemut.
Kaupunkiin palattuani olin ihan pihalla. Katsoin tv:stä ranskalaista elokuvaa, en saanut aikaan edes blogia kirjoitettua. Olemus ei ottanut vastaa päriseviä kännyköitä, sähkoposteja, mainoksia ja laskuja, joita oven takana odotti kasa. Olo oli vielä rento ja mökkivaihde päällä. Tänä aamuna heräsin rakennustyömaan tuttuun meteliin. Naapuri käy suihkussa ja toinen tömistelee jalkoja rappukäytävässä, joku soittaa yläkerroksissa kitaraa, yöjunan ääni. Olen tullut kotiin. Silti on helppo palauttaa mieleen metsämaisema ja pieni mökki, jonka piipusta nousee savu.

Hattu lensi taivaalle,
sandaalit putosivat,
viitan vei tuuli:
ei muuta tuliaista
kuin minä itse tässä.
(Ryokan)

Mökkipäiväkirjaa, yhdeksäs päivä

"Nyt ei paljoa puutu, ettei puuttuis mittää"

Edellinen oli lainausta Karjalan kunnailla-sarjasta. Eilen oli jälleen tuulelta tyyni päivä ja hyvä tilaisuus ulkoilla. Illalla tein ruhtinaallisen ruoan, uuniperunoita ja savustettua siikaa. Kyytipojaksi punasipulisalaattia ja kastike kermaviilistä. Leppoisan illan päätteeksi lueskelin Ryokanin runoja. Ryokan oli japanilainen runoilija ja zen-munkki, joka eli viime vuosituhannella. Lempinimeltään Suuri Hupsu kuvaa runoissaan yksinkertaisia elämän riemuja. Hän karttoi eläessään mainetta ja vaurautta ja sen sijaan vaali taidetta. Pidän hänen viisaista ja lempeistä runoistaan.

Tänään tuuli on jälleen yltynyt ja sataa räntää. Mutta odotamme mökille vieraita, joten vaihdamme paitaa ja pistämmä parempaa päälle. Mukavaa vaihtelua tiedossa. Muutoin mieleen hiipii haikeus. Siitä että huomenna lomamme päättyy ja on aika palata kaupunkiin. Tänä iltana kuitenkin nautimme vielä olostamme.

Ai niin. Kikka kuoli. Hän menetti henkensä tapaturmaisesti pyydystäessään eilen illalla juustopalaa. Olisi pysynyt vaan piilossa eikä tullut ihmisten ilmoille.
"...Kikka pisti päänsä ulos mökistä ja astui ulos. Samassa naapurin ilkeä katti nappasi ja söi hänet suihinsa, mokoma. Kikan poikaset Hipsu ja Hapsu jäivät orvoiksi mutta elävät melko tyytyväisinä metsän keskellä, koska heillä on toisensa. Sen pituinen se."

Mökkipäiväkirjaa, kahdeksas päivä

Kikka on hiiren nimi!
Rapina kuului ensimmäisen kerran viideltä aamuyöllä. Havahduin kevyestä unesta hereille enkä heti hoksannut mistä ääni tulee. Sitten vedin peittoa korviin. iik. Ääni tuli keittiöstä. Rapisteleeko hiiri leipäpussia? Keräsin rohkeutta, ja hiivin sitä kohti ajatuksenani räpsäyttää valot päälle ja yllättää se. Keittiöön päästessäni hiirtä ei näkynyt, vain kasa papanoita lattialla.
Kirjoitin pari vuotta sitten kummitytölle satuja Mari-murkusta ja sokeritoukista eli Citysokruista, kun lapsi pelkäsi vipeltäjiä. Samalla tavoin hiirestäkin alkoi kehkeytyä satu. "Olipa kerran pienessä metsässä pienen pieni mökki, jossa asui ihan pikkuinen hiiri. Hiiren nimi oli Kikka. Nimensä se oli saanut kakkakikkaroista, joita se jätti sinne ja tänne...."
- Onkohan Kikka perheellinen?
- Häh?! Mökkikaveri astuu ulkoa sisään hölmistyneenä.
- Kikka on hiiren nimi! Sen joka täällä asuu. Niin mietin vaan onko sillä perhettä ja mitkä sen lapsen nimet ovat...
Mökkikaveri katsoo minua pitkään hitaasti. Sitten hän puistelee päätään ja painuu mumisten takaisin ulos.
- Ootkohan sä ollut jo pikkkasen liian kauan täällä? Vois tehdä hyvää sulle päästä takaisin ihmisten ilmoille...

Zeniläinen on kehittänyt saunan sytyttämisestä ja saunomisesta mietiskelyyn verrattavan taitolajin. Yksilösuorittaja, joka opettelee sytyttämään saunaa pidemmän kaavan kautta. Asettelee saunapuut uuniin kaikessa rauhassa ja etsii juuri oikeanlaisia lehviä vihtaa varten. Ei hermostu , vaikka saunan lämmityksessä vierähtää koko viikonloppu. Uskoo, että vuosien harjoittelun jälkeen voi saavuttaa nirvanan lempeän haaleassa löylyssä.
-Saunakirja 2004 -

Mökkipäiväkirjaa, seitsemäs päivä

Sisällä iskee kipinää

Mökille mukaan ottamani Miesmatka-kirja on edennyt vaiheeseen, jossa päähenkilö Lauri joutuu merellä myrskyyn. Hän epäröi aluksi selviytymiskykyään yksinpurjehduksella, mutta päättää ottaa riskin ja lähtee avomerelle. Hän haluaa selvitä. Täpärästi hän selviääkin taistelusta luonnonvoimia vastaan, vieläpä merisairauden kourissa. Luonnonvoimien lisäksi Lauria kohtaa miesmatkalla yksinäisyys, minkä vuoksi hän joutuu kohdakkain omien tunteiden ja epävarmuutensa kanssa.
Myös omalla mökkireissullani myrskyää. Välillä yöllä tuulee niin kovaa, että herään tuulen ääneen. Samalla kun ulkona puuskii niin sisällä iskee kipinää.

Hiljaisuus ja paikallaan oleminen saa mökissä kaikenlaisia tunteita pintaan. Välillä epämiellyttävät ajatukset hiipivät päähän ja mietin lähteäkö kokonaan pois. Epämääräinen ahdistus ja tekemättömät kotityöt muistuivat mieleen. Mökkikaverin olemus alkaa ärsyttää ja sanansäilä viiltää ilmaa. Pahinta ovat hankalat ulkoilumahdollisuudet. Mökkitie on nyt peilikirkas ja mahdoton kävellä. Märkään metsään ei huvita mennä rämpimään, kaupunkipimu kun ei omista edes kumisaappaita! Väsyttää tämä ainainen kaamos. Siispä mitä tehdä?

Tarkemmin ajateltuna tilaisuus on harvinainen ja monelle mahdoton. Rauhaa metsämökissä ja aikaa itselle. Tulkoon kaikenlaiset tunteet. En halua antaa periksi tylsyydelle ja eripuratkin tulisi pystyä puhumaan. Avaan radion ja siellä puhutaan stressinpoistokeinoista. Kuuntelijat ehdottavat kunnon lärvejä, liikunnan hehkua, kuka mitäkin. Enpä viitsi soittaa. Sen sijaan saan iloisen puhelun tois puolt Suomea. "Kummost merkillist sää ny ole keksiny, ku ei sust mittää kuulu? Katjan iloinen ääni kajahtaa korvaani ja tuo tuulahduksen ulkomaailmasta. Kiukunkipinän hehku ei kauan jaksa poltella vaan sammuu viimeistään, kun sytytän pari kynttilää ja keitän pehmeän aromin murukahvit.

Mökkipäiväkirjaa, kuudes päivä

Tuulenpesiä

Monella on tapana luvata itselleen, ettei kerää turhia menoja ja stressiä itselleen. Päätös ei kauan pidä, ja arki palaa taas tuttuun hektiseen hulabaloohon. Eräs perheellinen ystäväni tuumasi taannoin: "Olisipa joskus mahdollisuus unohtaa kännykät ja tekijät, olla vaan rauhassa, syödä, ulkoilla ja nukkua." Täällä sellaiseen on mahdollisuus.
Voi tehdä mitä mieleen juolahtaa tai olla tekemättä. Voi kirjoittaa blogia, kuunnella radiota, käydä lenkillä, lukea ja pohtia syvällisiä. Tai valokuvata sinistä hetkeä, mökkitietä, isoa koivua ja tuulenpesiä. Parasta on keskittyminen hetkeen. Kun pilkot puita niin keskityt puihin, etkä mieti roskaposteja, tärkeitä puheluita, kokouksia tai auton huoltoa.
Tällä hetkellä kotiasiat tuntuvat kaukaisilta ja kiire on vieras käsite. Eilen kuitenkin täytyi käydä kirkolla, kuten maalla tavataan sanoa. Tunsin ärtymystä aamusta saakka enkä palannut innoissani kaupungin ruuhkiin. Matkaa on vain 25km, joten päätin hoitaa pakolliset asiat ripeästi. Kuljin kävelykadun vilinässä poissaolevana. Vielä ruokavaraston täydennystä ja käynti kotona; tuttu rakennustyömaan meteli ja jatkuva petonipalkkien kumina hakkasi ilmaa. Keräsin nopeasti mukaan muutaman päivän lehdet, maksoin pari laskua ja palasin huojentuneena takaisin.

Tänään lumi on sulanut entisestään ja mökin pihassa on märkää. Muutaman päivän kova tuuli on heitellyt puusta pihaan tuulenpesiä. Keräilen niitä ja ihmettelen niiden muotoa. Pistän yhden ulos maljakkoon, koska se oli melkein kukkakimpun muotoinen. Sen voisi antaa ihmiselle jolle ei halua antaa kukkia. Vaikka sellaiselle joka valittaa liiasta kiireestä mutta ei tee asialle mitään.

Mökkipäiväkirjaa, viides päivä

Mikä pelottaa?

Metsän keskellä mökissä erilaiset pelot tuntuvat kärjistyvän. Toisinaan tuntuu, että pelkää kaikkea: karhuja, ilveksiä, heikkoja jäitä, kaatumista liukkaalla pihapolulla tai pimeää. Silti tällaisiin olosuhteisiin lähtee vapaaehtoisesti. Haluaa ottaa pelkoa sarvista. Melko hyvin se onnistuukin, ainakin päivänvalolla. Järjellä ajateltuna ei peloissa ole mitään järkeä. Kuka nyt tällaiseen metsikköön eksyisi, ei ole karhujakaan näkynyt valovuosiin. Eikä loukkaantumista voi pelätä etukäteen, näin vakuutan itselleni. Yhtä hyvin voisi kotona tippua käkikello päähän. Jopa hammaslääkäripelon kykenen hallitsemaan "järkeilemällä".
Mutta pimeän pelko on jotein mitä en ymmärrä. Sillä ei ole mitään tekemistä järjen kanssa, siinä ei järkipuheet auta. Pimeässä mökin metsän reuna näyttää uhkaavalta, sieltä voisi hypätä huomaamatta vaikka millainen otus. Puiden varjot ovat liian suuret ja tuuli vinkuu aavemaisesti. Rasahdus - aivan varmasti joku eläin joka vähintäänkin syö pieniä tyttöjä!
Kuitenkaan pimeän pelko ei ole ihan niin paha kuin aiemmin. En uskaltanut astua jalallanikaan yksin ovesta ulos, kun oli pilkko pimeää. Nykyään pihassa voi jo kulkea, kun välillä vilkaisee taakseen. Pimeys on outo asia kaupungin valoihin tottuneelle. Silti pelko on vain tunne ja uskon, että siihen tottuu ajan myötä. Kun sen antaa aikansa tulla niin se voi myös mennä. Melkein kuin elokuva joka aluksi saa tunteet valloilleen, mutta kun sen katsoo useaan kertaan, ei se jaksa samalla tavalla innostaa.
Eilen ulkoillessa mökkitiellä tuli vastaan ruskea isokokoinen koira. Se seisoi keskellä tietä irrallaan ilman omistajaa ja alkoi murista, kun sitä käveli vastaan. Itselläni vatsassa kouraisi ja hetken piti miettiä mitä tehdä? En kehdannut karkuunkaan juosta, joten kieli keskellä suuta oli käveltävä sen ohi. Yritin olla rauhallinen, kuin en huomaisi koko otusta vaikka sydän hakkasi. Välillä koira perääntyi ja välillä haukkui - uhitteli. Ei olisi halunnut päästää ohi. Jatkoin kävelyä taakseni katsomatta ja se seurasi jonkun matkaa perässä. Mökin pihaan se ei tullut.
Ehkä sitä pelotti. Ehkä se kaipasi leikkikaveria.

Mökkipäiväkirjaa, neljäs päivä

Mistä tunnistaa oikean mökkihöperön? Ekana päivänä mökillä unohtaa huulipunan, toisena päivänä hiusharjan, kolmantena ei muista katsoa peiliin ja neljäntenä ei enää haluakaan ihmisten ilmoille...
Täällä elellään kuin herran kukkarossa. Tosin aamulla muistui mieleen, että on maanantai, arki ja kaikenlaista tekemistä. Ihminen ei meinaa antaa itselleen lupaa olla!
Se on myönnettävä, että hirsiseinien sisällä nukuttaa hyvin, en muista aikoihin nukkuneeni näin sikeästi ja näen koko ajan unia. Yritimme tehdä jäälle luistinrataa mutta hanke tyrehtyi, kun ei tule kunnon pakkasia. Toisaalta eipähän ole vaaraa, että kaivo jätyy. Lunta vain satelee. Ulkoilu suuntautui tänään Nyrölän tähtitorninmäelle, jonne rakennetaan jättihanketta, kallioplanetaariota. Rakennus on vaiheessa ja avajaiset rutkasti myöhässä mutta kyllä sieltä meteliä aamukuudelta kuului, kun käänsin kylkeä.
Ulkoilun jälkeen tein makkarakeittoa edellisiltana yli jääneistä grillimakkaroista. Oli muuten hieno savun aromi, kannattaa kokeilla!
Saunan pata lämpesi jälleen ja sen mukana lämmintä tiskivettä, kun ei ole vesijohtoa. Illaksi läksin Miesmatkalle Tommy Hellstenin kanssa. Kirja kertoo Lauri-nimisen miehen yksinpurjehduksesta ja elämän tärkeistä kysymyksistä liittyen miehenä oloon; miten selvitä elämän käännekohdista, kuinka suhtautua naisiin ja miten löytää se mikä on elämässä tärkeää. Kirjaa suositellaan myös naisille ja yhdyn suosittelijain joukkoon.

Mökkipäiväkirjaa, kolmas päivä

Aamu käynnistyi murukahvilla sikeästi nukutun yön jälkeen. Näin painajaista elektroniikasta: täytyi hankkia jokin uusi viritin, jota puoli sukua oli asentamassa. Laite ei alkanut toimimaan ja lopuksi hermostuin ja menin elektroniikkaliikkeeseen kysymään asiasta. Myyjä suhtautui töykeästi ja kertoi , että minulle oli myyty rikkinäinen kaukosäädin! Olin niin turhautunut koko laitteeseen, että pillahdin itkuun. Harmitti hukkaan mennyt aika. Liikkeen jonossa takanani ollut mies tuhahti ylimielisesti, mikä entisestään pahensi oloa. Mistä lie moinen uni.

Murukahvin lisäksi aamupalana sateen ropinaa, sumuista järvimaisemaa ja seinäkellon hiljaista ääntä. Katselin mökin ikkunasta, kun rannan koivu ja mänty heiluttivat oksiaan tanssien tuulessa vierekkäin.

Harmonisen aamun jälkeen mökki oli siivottava hiirenkakoista, siis matot ulos ja rättiä esille. Mietin missä papanoiden jättäjä tällä hetkellä piileskelee. Olin kyllä kuulevinani rapinaa, kun hetken istuin hiljaa mutta mitään ei näkynyt. Se nyt vielä puuttuisi. Eikä oikein hiirenloukut ja –raadotkaan houkuta. Pihassa tuuliviiri lisäsi vinhasti kieppumistaan, ja iltapäivällä valot sammuivat pari kertaa pienen sähkökatkon vuoksi. Uhmasin tuulta ja ulkoilin räntäkelistä huolimatta. Tein pihaan pienen lumilyhdyn, hain puita ja lakaisin ulkoterassia. Mökkitie oli sakean loskan peitossa. Vasta tänään aloin uskoa, ettei täältä tarvitse mihinkään lähteä. Ruokaa saa Puuppolan kyläkaupasta 10 km:n päästä. Kello näyttää edelleen päin seinää ja elämä alkaa kulkea mökkirytmissä. Illalla alkoi pakastaa ja tuuli yltyi myrskyksi. Sauna lämpesi ja ajatus kirkastui, kun vilvoittelin paljaita varpaita lumihangessa. Lopuksi kaivauduin huovan alle ja otin Nuutinpäivän kunniaksi viimeiset glögit.

Mökkipäiväkirjaa, ensimmäiset päivät

Hiljaisuutta ja hiirenkakkaa

Mökkiloma alkoi 11.1.08 Paikka sijaitsee 25km:n päässä kaupungista, joten päätimme mökkikaverini kanssa käydä laittamassa lämmöt päälle päivää ennen loman alkua. Vaikka keli oli loskainen niin hirsiseinät lämpiävät hitaasti menneiden pakkasviikkojen jälkeen. Kartoitimme ruokatarpeet, kaivelin kaapin kätköistä vanhan virttyneen villatakkini ja muuta mökkimuotia. Pakkasin mukaan myös kameran ja muistiinpanovälineet, Tommy Hellstenin Miesmatka-kirjan, Ryokanin runoja sekä yhden opiskelukirjan ihan vaan varuiksi, jos sattuu aika käymään pitkäksi.
Työpäivän vuoksi lähtömme venähti pimeään ja mökkitiellä totesimme pakkasta olevan pari astetta enemmän kuin kaupugissa. Lumi ei ollut tieltä siis sulanut ja muutaman sadan metrin päässä pihasta juutuimme auton kanssa hankeen pienen mäen päälle. Oli siis jatkettava kävellen. Tarpominen pimeässä metsässä, jalat nilkkoja myöten märässä lumessa pisti miettimään onko hommassa sittenkään järkeä. Pääsimme kuitenkin perille ja kännykän taskulampusta oli kerrankin hyötyä. Sisällä lämpömittari oli pakkasen puolella. Kytkimme lämmöt päälle ja tarkastimme hiiritilanteen, ei näkynyt vierailijoita. Kaapissa yksi makaronipussi, ja kokkareinen suolapurkki. Mökin ympäristön valkoinen rantamaisema pihavaloineen näytti kyllä lupaavalta. Autolle palatessa tunsin itseni hyvin urheaksi enkä tiedä kumpi hengästytti enemmän, liikunta vai metsän risahdukset ja kaupunkilaistytön sisäänrakennettu pimeän pelko.

Seuraavana päivänä palasimme mökille tavarakuorman kanssa. Kanisteri puhdasta vettä, pari kassia ruokaa, reppuja, saunajuomaa, petivaatteita ym. Lämpötila mökissä oli noussut yön aikana +15:een. Purin tavaroita jääkaappiin, pistin takkaan tulet, seisoin mökin kuistilla ja katselin rauhallista maisemaa. Mielen valtasi kummallinen tunne. Tätä ei voinut uskoa todeksi. Tuleekohan koti-ikävä- , ja muita ajatuksia. Tunsin tarvetta tehdä jotain hyödyllistä, en osannut asettua heti taloksi. Painittuani hetken päätin palata takkatulen äärelle ja ottaa rauhallisesti. Tuijotin lumoutuneena tulta, lisäsin puita ja yritin hellittää kiireestä. Lieneekö kasautunutta väsymystä, kun heräsin hetken päästä. Seinäkellö näytti päin seinää, tuli oli sammunut ja joku tömisteli kuistilla. Oli hämärää.

Naapurin iso Rapsu-koira tuli tervehtimään meitä tapanaan kerjätä samalla näkkileipää. Ulkona keli oli märkä ja polku huussin nurkalle liukas. Päätin pysytellä sisällä ja tein ison kipon salaattia illaksi. Lisäksi takassa grillattuja kanavartaita.
Loppuillan katsoin matkaTV:stä Venla-gaalaa. Tarkemmin katsoessani löysin keittiön lattialta sittenkin hiiren papanoita ja niitä oli paljon. Seuraavaksi päiväksi oli tiedossa siis siivoamista.

Alkukirjoitus

Olen vuoden haaveillut omasta blogista ja tässä tämä nyt on. Tarkoituksena on jakaa kokemuksia matkoista, kulttuurista - elämästä. Harrastan kirjoittamista päivittäin, pidän päiväkirjaa ja opiskelen alaa. Otan mieluusti vastaan kommentteja teksteistä.
Asun keskellä kaupunkia, suurehkon työmaan melussa ja keskustan pölyssä. Kivenheiton päässä tosin siintää järvi ja rantaraitti, jota voi kävellä päivittäin. Silti pidemmän aikaa on tehnyt mieli hakeutua hiljaisuuteen, lähelle luontoa ja pois hälinästä. Jokin aika sitten siihen tarjoutui tilaisuus. Kirjoitan tänne kokemuksiani 10 päivän ajalta talvisessa metsämökissä, jonne vesi tulee kaivosta, jos kaivo ei ole jäässä, ja huussitarpeet tehdään pihanperällä. Koko ikäni kaupungissa asuneena olen havainnut itsessäni piirteen hakeutua yksinkertaisiin olosuhteisiin. Näin pääsen perimmäisten asioiden äärelle ja otan etäisyyttä maailman turhuuksiin.