TuulenpesiäMonella on tapana luvata itselleen, ettei kerää turhia menoja ja stressiä itselleen. Päätös ei kauan pidä, ja arki palaa taas tuttuun hektiseen hulabaloohon. Eräs perheellinen ystäväni tuumasi taannoin: "Olisipa joskus mahdollisuus unohtaa kännykät ja tekijät, olla vaan rauhassa, syödä, ulkoilla ja nukkua." Täällä sellaiseen on mahdollisuus.
Voi tehdä mitä mieleen juolahtaa tai olla tekemättä. Voi kirjoittaa blogia, kuunnella radiota, käydä lenkillä, lukea ja pohtia syvällisiä. Tai valokuvata sinistä hetkeä, mökkitietä, isoa koivua ja tuulenpesiä. Parasta on keskittyminen hetkeen. Kun pilkot puita niin keskityt puihin, etkä mieti roskaposteja, tärkeitä puheluita, kokouksia tai auton huoltoa.
Tällä hetkellä kotiasiat tuntuvat kaukaisilta ja kiire on vieras käsite. Eilen kuitenkin täytyi käydä kirkolla, kuten maalla tavataan sanoa. Tunsin ärtymystä aamusta saakka enkä palannut innoissani kaupungin ruuhkiin. Matkaa on vain 25km, joten päätin hoitaa pakolliset asiat ripeästi. Kuljin kävelykadun vilinässä poissaolevana. Vielä ruokavaraston täydennystä ja käynti kotona; tuttu rakennustyömaan meteli ja jatkuva petonipalkkien kumina hakkasi ilmaa. Keräsin nopeasti mukaan muutaman päivän lehdet, maksoin pari laskua ja palasin huojentuneena takaisin.
Tänään lumi on sulanut entisestään ja mökin pihassa on märkää. Muutaman päivän kova tuuli on heitellyt puusta pihaan tuulenpesiä. Keräilen niitä ja ihmettelen niiden muotoa. Pistän yhden ulos maljakkoon, koska se oli melkein kukkakimpun muotoinen. Sen voisi antaa ihmiselle jolle ei halua antaa kukkia. Vaikka sellaiselle joka valittaa liiasta kiireestä mutta ei tee asialle mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!