Metsän keskellä mökissä erilaiset pelot tuntuvat kärjistyvän. Toisinaan tuntuu, että pelkää kaikkea: karhuja, ilveksiä, heikkoja jäitä, kaatumista liukkaalla pihapolulla tai pimeää. Silti tällaisiin olosuhteisiin lähtee vapaaehtoisesti. Haluaa ottaa pelkoa sarvista. Melko hyvin se onnistuukin, ainakin päivänvalolla. Järjellä ajateltuna ei peloissa ole mitään järkeä. Kuka nyt tällaiseen metsikköön eksyisi, ei ole karhujakaan näkynyt valovuosiin. Eikä loukkaantumista voi pelätä etukäteen, näin vakuutan itselleni. Yhtä hyvin voisi kotona tippua käkikello päähän. Jopa hammaslääkäripelon kykenen hallitsemaan "järkeilemällä".
Mutta pimeän pelko on jotein mitä en ymmärrä. Sillä ei ole mitään tekemistä järjen kanssa, siinä ei järkipuheet auta. Pimeässä mökin metsän reuna näyttää uhkaavalta, sieltä voisi hypätä huomaamatta vaikka millainen otus. Puiden varjot ovat liian suuret ja tuuli vinkuu aavemaisesti. Rasahdus - aivan varmasti joku eläin joka vähintäänkin syö pieniä tyttöjä!
Kuitenkaan pimeän pelko ei ole ihan niin paha kuin aiemmin. En uskaltanut astua jalallanikaan yksin ovesta ulos, kun oli pilkko pimeää. Nykyään pihassa voi jo kulkea, kun välillä vilkaisee taakseen. Pimeys on outo asia kaupungin valoihin tottuneelle. Silti pelko on vain tunne ja uskon, että siihen tottuu ajan myötä. Kun sen antaa aikansa tulla niin se voi myös mennä. Melkein kuin elokuva joka aluksi saa tunteet valloilleen, mutta kun sen katsoo useaan kertaan, ei se jaksa samalla tavalla innostaa.
Eilen ulkoillessa mökkitiellä tuli vastaan ruskea isokokoinen koira. Se seisoi keskellä tietä irrallaan ilman omistajaa ja alkoi murista, kun sitä käveli vastaan. Itselläni vatsassa kouraisi ja hetken piti miettiä mitä tehdä? En kehdannut karkuunkaan juosta, joten kieli keskellä suuta oli käveltävä sen ohi. Yritin olla rauhallinen, kuin en huomaisi koko otusta vaikka sydän hakkasi. Välillä koira perääntyi ja välillä haukkui - uhitteli. Ei olisi halunnut päästää ohi. Jatkoin kävelyä taakseni katsomatta ja se seurasi jonkun matkaa perässä. Mökin pihaan se ei tullut.
Ehkä sitä pelotti. Ehkä se kaipasi leikkikaveria.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!