Mökkipäiväkirjaa, kahdeksas päivä

Kikka on hiiren nimi!
Rapina kuului ensimmäisen kerran viideltä aamuyöllä. Havahduin kevyestä unesta hereille enkä heti hoksannut mistä ääni tulee. Sitten vedin peittoa korviin. iik. Ääni tuli keittiöstä. Rapisteleeko hiiri leipäpussia? Keräsin rohkeutta, ja hiivin sitä kohti ajatuksenani räpsäyttää valot päälle ja yllättää se. Keittiöön päästessäni hiirtä ei näkynyt, vain kasa papanoita lattialla.
Kirjoitin pari vuotta sitten kummitytölle satuja Mari-murkusta ja sokeritoukista eli Citysokruista, kun lapsi pelkäsi vipeltäjiä. Samalla tavoin hiirestäkin alkoi kehkeytyä satu. "Olipa kerran pienessä metsässä pienen pieni mökki, jossa asui ihan pikkuinen hiiri. Hiiren nimi oli Kikka. Nimensä se oli saanut kakkakikkaroista, joita se jätti sinne ja tänne...."
- Onkohan Kikka perheellinen?
- Häh?! Mökkikaveri astuu ulkoa sisään hölmistyneenä.
- Kikka on hiiren nimi! Sen joka täällä asuu. Niin mietin vaan onko sillä perhettä ja mitkä sen lapsen nimet ovat...
Mökkikaveri katsoo minua pitkään hitaasti. Sitten hän puistelee päätään ja painuu mumisten takaisin ulos.
- Ootkohan sä ollut jo pikkkasen liian kauan täällä? Vois tehdä hyvää sulle päästä takaisin ihmisten ilmoille...