haparoiva keski-ikäinen etsii parempaa elämänlaatua

Muutamaa päivä vajaa kolme viikkoa kuntoutusta on takanapäin. Äsken olivat jumpparin ns.loppumittaukset, jossa arvioidaan kuntoutuksen toteutumista. Niskan liikeradat ovat huonontuneet, kivun hallinnassa ei tavoitetta saavutettu. Tieto on lisääntynyt ja lihaskunto parantunut. Kestävyyttä on enemmän: jaksan nousta tuolilta kymmenen kertaa ilman käsiä n.15 sekunnissa ja ajaa kuntopyörällä 20 min vastuksen kanssa kohtuullisin tuloksin. Veren alapaine on laskenut mutta on silti koholla eli yli sata. Eilen lekuri kirjoitti verenpainelääkityksen. Silti päätin vielä yrittää kotikonsteja eli vain yksi kuppi päivässä kahvia, suolaa vähemmän, kebabia tosi harvoin ja muutenkin rasvatonta ruokaa ja enemmän liikuntaa. Pelkästään täällä oleminen on nimittäin jo laskenut alapainetta yli kymmenellä, johtunee säännöllisestä ja terveellisestä elämästä sekä paljosta nauramisesta - kaikesta huolimatta. Silti yli sadan paine on lääkärin mukaan vakavampaa reumaatikolla kuin terveellä ihmisellä.
Kahvin vähentäminen laitoksessa on yllättävän vaikeaa. Sille on sosiaalinen tilaus, kun tiettyinä aikoina kokoonnumme harjoittamaan vertaistukea, joku keittää sumpit ja sit vaihdellaan kokemuksia, heitetään vitsiä ja nauretaan vattat kippuralla. Jollei paineet edelleen putoa niin sitten aloitan lääkkeen. Beettasalpaajan tyyppisen, koska mulla on myös sydämen hakkailua silloin tällöin.
Palautin sähköiskumittarin ja totesin sen olevan hyödytön. Samoin kylmäpakkausten. Eivät auttaneet venytyksetkään niskakipuun, muualle kyllä. Kysyin onko lekurilla muita kipulääkevaihtoehtoja niskaan kuin tramal ja panacod, jotka eivät näköjään auta. Niskakipu kävi sietämättömäksi ja alkoi jatkua pitkin päivää päättyen mikreenityppiseksi päänsäryksi. Sain uuden lääkkeen Triptylin kokeiltavaksi. Sitä on käytetty tuloksellisesti koviin kiputiloihin, todetaan pakkausselosteessa. Otetaan illalla, koska lääke väsyttää. On käytettävä pidempään, jotta tehoaa. Olen parina aamuna ottanust sitä eikä ainakaan tänään kipu ole niin paha. Mutta aamuisin on väsynyt ja tokkurainen olo. Lääke nostaa kivunsietokykyä. Ja olisinhan tokkurainen joka tapauksessa kipeänä. Muina mahdollisina sivuvaikutuksina mainitaan suun kuivuminen, muistihäiriöt, haparointi, huimaus, ihottuma, keltaisuus varsinkin hoidon alkuvaiheessa. Niin ja sukupuolisen halun ja kyvyn muutokset ehheh...nyt ne perhanat lähtee sitten loputkin.
Olen silti hyvin toiveikas.

kipu lähtee kirjoittamalla

Kävin kivun psykologiaa-luennolla. Siellä käskettiin kivun hetkellä ajatella jotain muuta, keskittyä johonkin, saamaan ajatukset pois kivusta. Lievissä kiputiloissa tämä on hyvä keino - tiedän. Uskon omien ajatusten vaikuttavan kipuun. Jos pystyt ajattelemaan myönteisesti, pysyt toiveikkaana, tai teet jotain innostavaa kivusta huolimatta, se vaikuttaa tunteisiin ja välittäjäaineiden kautta koko kehoon. Keho tuottaa endorfiinia tai kortisonia, mikä piristää ja jopa helpottaa kipua.
Kovassa kivussa ajatusten vieminen muualle on vaikeaa. Kivun kestäessä pitkään se on erittäin vaikeaa. Se on vähän kuin käskisi syvästi masentuneen mennä lenkille. Kipu itsessään ei haittaa toimintaa sillä sehän on vain sähköimpulssi. Mutta sen aiheuttaman väsymyksen, univaikeuksien, ahdistuksen ja eristäytymisen takia se rampauttaa. Kipu on musta aukko joka yrittää nielaista ja tiettyyn pisteeseen sitä vastaan jaksaa taistella. Sen tietävät kaikki jotka ovat sen kokeneet. Huvittuneena kuuntelen ihmisiä, jotka ovat sitä mieltä, ettei esim. kipulääkkeitä pidä syödä: "Täytyyhän sitä nyt vähän kestää kipua", tyyliin. Olen samaa mieltä, vähän täytyy kestää. Mutta kivun sietokyky on niin yksilöllistä, ettei tollasta oikeastaan voi sanoa toiselle. Kipua ei voi mitata eikä kuvailla tarkasti. Eikä kenenkään kipua pidä aliarvioida.
Luennolla todettin, että kivun kuvaaminen on yhtä vaikeaa kuin jos yrittäisi kuvailla punaista väriä syntymäsokealle. Osuvasti sanottu. Toki on keksitty adjektiiveja kuvaamaan kipua: aaltoileva, terävä, viiltävä, jomottala, kuuma, kirvelevä, tykyttävä ja psykologin listassa oli jopa hellä-sana kuvaamassa jonkinlaista kipua (sellasta mulle kiitos tämän nykyisen tilalle!;) Nämä ovat potilaisen kuvauksia kivusta.
Meitsi totesi eilen taas jännän jutun. Takkuilin aamulla tavalliseen tapaan niskani kanssa ja laitoin sähköiskuja ja menin ees taas maata ja ylös, kun ei niskat antaneet periksi. Ajan kuluksi aattelin vähän kirjoittaa blogia, kokeilla kestääkö istua. Uppouduin kirjoittamaan ja unohdin kivun, enkä edes kuullut kun kämppis tuli huoneeseen. Ykskaks huomasin, että kello on vaikka mitä ja täytyy lähteä hoitoihin. Aina ei koneella kärsi istua ollenkaan, mutta tällä kertaa oli toisin. Se vei ajatukset muualle ja heti kun nousin koneelta, kipu tuli takaisin ja kesti pitkälle iltapäivään.
Yskä lähtee yskimällä ja kipu kirjoittamalla...

baram baram baram

Lauantai-illan teatteriesitys Pakko saada laulaa (Susanna Haavisto- Piaf lauluja) oli huippu. Harvoin nykyään on sellasissa fiiliksissä, että kulkee jatkuvasti väreet pitkin kroppaa. Tässä oli. Haavisto kertoi laulujen välissä omansa ja Edith Piafin traagisen tarinan: laulamisen- sekä rakkauden- ja hyväksynnän pakonomaisesta janosta. Laulut oli suomennettu ja ihan pikkusen odotin edes yhtä laulua ranskaksi. Silti hauraan Piafin rooliin eläytyminen vei luontevasti vanhaan Pariisiin. Jopa Haaviston ulkonäkö muistutti hätkähdyttävästi Pikkuvarpusta - molemmat pieniä naisia. Ihmiset taputtivat seisaallaan ja huulilla soi pitkän aikaa Pariisin taivaan alla, Milord ja baram...

"Kaikki lähti tästä lauseesta, jonka Edith sanoo kirjassaan: Mun on pakko saada laulaa, mä kuolen jos mä en saa laulaa", Haavisto kertoo. "Se on asia, joka yhdistää meitä."
Haavisto menetti äänensä äänihuulileikkauksen jälkeen puoleksi vuodeksi, jopa kahdeksaksi kuukaudeksi ja joutui käymään asian perin pohjin läpi: miettimään mikä on ääni, mikä on laulaminen, nimenomaan mitä ihmisen ääni on. Mitä merkitsee, kun menettää työkalunsa, itse asiassa oman itsensä ja sielunsa.
(Sanomalehti Kalevan nettisivut)


(Olafur Eliasson, Inverted Panorama House)

Eikä Tampereviikonloppua ilman taidenäyttelyä. Verkarannassa oli liettualaisten taiteilijoiden näyttely "Unohdettu Kuurin meri" purjelaiva-aiheineen. Ensimmäistä kertaa tuli käytyä myös Sara Hildenin taidemuseossa, mikä toi riemua syksyyn. 30-juhlavuoden kunniaksi siellä on esillä FLASH-näyttely liike- ja valoteoksineen. Sattumalta kohdalle osui opaskierros ja pääsi tutustumaan yleisemminkin kinesteettisen taiteen historiaan. Sitä innostui kuin lapsi leikkimään valo- ja värikuvioiden maailmassa.


(Nicolas Schöffer, Suuri Prisma 1968)

maanantaita

Heli Laaksosen runo naiseudesta

Naise elämää?

Jos sää ole itsenäine, sää ole pelottava.
Jos sää ole ystävälline ja ymmärtäväine, sää ole liian kiltti.
Ku sää sano, mitä sää ajattele, sää ole rääväsuu.
Jos sää ole hiljaa, on sus jotta kummallist.
Jos sää anna, sää ole helppo nakki. Jos sää pihtaat, haeta joltain
muult.

Yritä täsä sit olla. Jua pari lasi kuaharii. Venytel tualis semmottos,
et pää menee taakse ja kattelet maailmaa ylösalasi.
Hiukka hianon näköst. Ei iloseks tulemiseks enemppä tarvita.

Pan lähettäen kaikil, joil o väsymyst ja kaikil, joil ei ol ja si
kaikil, joil halut viesti laitta.

Kyl o helppo ol naine!!!

kekriviikko

Joku kysyi paljonko aion pudottaa painoa. No..lähtöpaino oli maanantaina iltamittauksessa (aamulla unohdin mitata) 66.9kg. Jos kolmen viikon aikana saisi 60:een tiputettua niin wau. Viikonloput on pahoja. Helposti lankeaa roskaruokiin. Ja perunaan, en oo syönyt sitä viikkoon, kehossa vallitsee perunanpuutostila :)

Täällä laitoksessa oli tällä viikolla kekrit. Ruokasali värikkäästi koristeltu ja listalla teeman mukaista ruokaa. Entisaikaan kekri tarkoitti sadonkorjuun ajan juhlaa jossa syödään ja juodaan hyvin. Samalla se tarkoitti ainutta vapaaviikkoa eli "römppäviikkoa".
Noh...tähän sovellettuna voisin toivottaa teille kaikille "römppäviikonloppua"!

Täältä lähtevät kirjoitukseni mailmalle.

Eilen oli normipäivä. Niskakipu helpotti jo puolenpäivän aikaan. Sai iltapäivällä jo kuntoiltua ja ulkoiltua.
Tämä aamu alkoi sähköhoidolla. Tns-laite on itelläni huoneessa ja voin käyttää sitä tarpeen mukaan. Elektrodiläpyskät vaan kipukohtiin ja virta päälle. Nappulasta voi säätää miten paljon sähköä tarvii...Niiiiin toivoisin tästä olevan apua.
Menee paljon hyvää energiaa hukkaan, kun odotukset ja todellisuus ei kohtaa: iloitsen liikunnasta, kun sitä on tällä niin monipuolisesti tarjolla, silti koko ajan joudun rukkaamaan ohjelmaa niskojen ehdoilla. Ja pohtimaan mikä on sopiva määrä omaan kuntoon nähden.
Agua thermo jet. Kuivavesihieronta. Käydään pitkälleen lämpimällä vedellä täytetyn patjan päälle. Hetken päästä alla oleva vesisuihku alkaa hieroa kroppaa alkaen pohkeista, sitten reisiin, peppuun, selkään ja lopuksi hartioihin ja niskoihin...Tämä toistuu monta kertaa. Halutessa samalla voi kuunnella rauhallista musiikkia. Ihanan rentouttavaa! Parantaa kummasti verenkiertoa. Hieronta noin 15-20 min. Itelläni kropasta jännitys laukesi ja kipukin helpotti. Uusi hoito täällä.

Liput on varattu huomiseksi Tampereen teatteriin. Joten tästä joutaa kohta viikonlopun viettoon. Kuntosalin, jumpparyhmän ja lounaan kautta tietty.

Niskakipu on hanurista ja päivän tärpit

Aamuinen niskakipu on iskenyt yleensä heti ylös noustua ja kestänyt muutaman tunnin. Tänä aamuna kipu ei hellittänyt ennenkun iltapäivällä. Aamupalalla hotkasin äkkiä jogurtit ja myslit, nappasin kahvin mukaan huoneeseen ja takas sänkyyn. Vasenta kallonpohjaa repii ja se leviää pään etupuolelle asti. Järkyttävän v..mäinen tunne. Erään kurssikaverini sanoin, kipu on erilaista kun jalassa tai kädessä: niska vaikuttaa päähän nopeimmin. Lamaannuttaa. Hyvin äkkiä tulee fiilis, et väsyy tähän taisteluun....
Sit sitä miettii teinkö taas väärin jotain, teinkö liikaa ja masentuu - KOSKAAN EI SAIS INNOSTuA LIIKAA...kele. Voisin kuvitella että kovan niskakivun kanssa hajoo aika nopeesti.
No sattumalta törmäsin erääseen ihmiseen joka kertoi kokeneensa saman. Huimaa ettei ookaan yksin vaivoineen. Hän kertoi saaneensa avun käytyään niskakurssilla Heinolassa. Siellä opetettiin välttämään niskaa ärsyttäviä asentoja ja hallitsemaan kipua. Toivo heräsi; liekö tähän sittenkin keinoja ja apua, muitakin kun kirurgin. Surffasin heti Reuman sivuille niskakurssin esittelyyn:

"Reumarankakurssin tavoite
Kuntoutujien työ- ja/tai toimintakyvyn palautumisen tai parantumisen edistäminen. Vahvistetaan kuntoutujan elämänhallintaa sekä perehdytetään kivunhallintaan. Osatavoitteena on lisätä tietoa kivunhallinnasta ja motivoida sekä sitouttaa itsehoitoon niin että kaularankamuutoksista johtuvat vaivat lievenevät eikä yliliikkuvuus kaularangassa etene. Kannustetaan omatoimiseen harjoitteluun jota varten järjestetään luento- ja ryhmäohjaus jonka avulla annetaan ohjausta kaularangan rakenteesta, toiminnasta, reumamuutoksista kaularangassa ja hoidosta sisältäen ryhdin, lihasharjoitteet, apuvälineet."

Siis seuraavaksi sinne...
Aamupäivällä oman jumpparin kanssa kokeilin TNS-laitetta. Sillä annetaan itse pieniä sähköiskuja valittuun kohtaan. Muurahaisen kävelyä (ei kusemista kumminkaan). Siltä se tuntui. Siis ne sähköiskut. Mutta jälkeenpäin ei juuri vaikutusta, ainakaan kipuun. Sitä nyt kokeilen kolmen sarjan ja katsotaan. Varovasti lisään ettei tule permanenttia mulle :) Kaikkea ne keksii.
Iltapäivällä elämä alkoi taas tuntua elämisen arvoiselta, kun aamunaama kivusta vääristyneenä ja punaisin silmin teki tasapainojumppaa ihanan eros ramazotin tahdissa.
Päivän pelastus oli vielä kuiva vesihieronta jossa koko jännittynyt kroppa rentoutui. Kerron tästä mainiosta itelleni uudesta tuttavuudesta ens kerralla, koska vielä on lähdettävä illan venytysryhmään.

Mutta että selätin kivun. Vaikka koville otti. Meikeläisen elämä on jännää, kun ei koskaa tiedä millanen päivä on tulossa. Eiks ookin jännnä juttu.

Lukujärjestys tiistai 13.10.

07:30 Kylmäallas
09:00 Allasvoimistelu
10:30 Toimintaterapia - käsiarvio
12:00 Kuntosaliohjaus
13:00 Lääkärin luento - Metabolinen oireyhtymä
14:15 Venyttelyryhmä
15:00 Jalkojen hoito
16:00 Työskentelytavat ja asennot - luento

Mitäpäs tässä enää muuta jaksaa sanoa kun hyvää yötä.

jytää, shokkia, sähköä ja sellasta..

Ajelin kolmen tunnin yöunien jälkeen aamulla aikasin Kangasalalle kuntoutukseen. Täpärästi ehdin lääkärin alkutarkastukseen :) No sen lisäksi ehdin myös hoitajan haastatteluun ja jumpparin alkumittauksiin: nouse tuolilta ylös 10 kertaa niin nopsaan kun pystyt ja otetaan aika; kuinka paljon pää kääntyy mihinkin suuntaan; ja puristusvoiman mittaus mikä ei ikunä näytä yhtikäs mitään. Myos tehtiin puhallustesti ekaa kertaa, siinä hyvä tulos.
Saatuani sitten päivän lukujärjestyksen siinä oli lisäohjelmaa: stressiluentoa, rentoutusta, allasjumppaa ja tutustumisryhmää. Minä sovelsin stressiteoriaa menemällä luennon ajaksi kämpille pitkäkseni ja vaipumalla unten maille. Siinä tuli samalla hoidettua rentoutushetki. Sen jälkeinen 45 minuutin hikijumppa jytämusan tahdissa Lassen ohjauksella riitti herättämään kropan takaisin kuntoutuksen todellisuuteen. Yllätyin jaksettuani painaa koko jumpan - ei nyt ihan huono lähtökunto ole; kyllä on kannattanut treenata kotipuolessa!

Sen sijaan verenpaineet oli 153/110. Ei paljon naurata. Sitä seurataan.
Kirjalliset työt ovat lisääntyneet: Kelaa varten piti A4 molemmin puolin kirjata omat henkilökohtaiset tavoitteet (ja niistä omat toteutumisarviot numeroin sitten jakson lopussa). No minä kirjotin romaanin tai ainakin novallin ja jumppari oli hyvin hyvin iloinen. Lisää kuntoa: lihasvoimaa ja liikkuvuutta, kivunhallintaa ja painon pudotusta ja bailaamista eikun siis heh...joo. Sen paperin lisäksi se tavallinen Debbs-seula joka mittaa miten masiksessa olen enkä näyttänyt yhtään olevan. Kipukäyrät pitää piirtää janalle ja se piirtäminen joskus oikeesti kehtuuttaa. Kuka hitto näitä tarvii...
Tiukka laihdutusdieetti on jälleen pop: kävelen ruokasalissa tyynesti leipä- ,peruna-, pasta- ja riisiruokien ohi. Enempi salaatteja niiden tilalle. Jälkiruokia vain pikkusen (ne on ihania täällä! Tänäänkin sellasta sukalaavaahtoa...njam ja voih). Kilojen karistamisen ohella tarkoitus olis saada lisää puhtia siksi moista kidutusta!
Alkuillasta ohjelmassa oli vielä Kirsin biisikärpänen laulujen sanojen arvailua jonka meidän joukkue tietty voitti. Nyt on kauhea nälkä, arvaahan sen kun ei oo kämpässä jääkaappia. Eikä oo kämppistäkään, mutta onneksi Kaarina on tulossa viikon päästä. Siihen saakka voimien keräilyä :)
Aamulla ohjelmassa 7.30. kylmäallas (4c) eli shokkihoitoo.
Ai niin ainaski yks uusi juttu tuli jo tänään esiin: TNS-laite jota käytetään kivunhoidossa. On pieni mukana kuljetettava laite, josta tulee jotain sähköhoitoa lievittämään kipua (niskassa). Täytyypä testailla jossain vaiheessa.
On tämä muutenkin hieno paikka, kun on isot remontit tehty. Uusi allasosasto, isompi kuntosali, takkahuoneet jota en oo vielä nähnyt ja joitakin uusia hoitoja. Tästä se lähtee.

Rulaa ja ei

Niskat on niin jumissa, ettei millään pystyis kirjoittaa mitään. Pistän silti piruuttani muutaman sanan. Ihmiset aina kysyvät vaikuttaako kelit reumaan. Mistä minä tiijän. Joskus tuntuu ettei saa selvää mikä johtuu mistä. Jos tietäisi vois ennakoida - ja välttää - asioita. Sitten elämä menisi kaiken välttelemiseksi. Ei kiitos. Mieluummin elän!
Ehkä kuitenkin kylmyys vähän vaikuttaa. Varsinkin suoraan niskaan osuva viima. Ja paljo koneella istuminen, valitettavaksi. Kylmä vesi tai kylmäpakkaukset taas helpottavat kipua ja kuumotusta. Muutama asiantuntija on sanonut, että niskat yksinkertaisesti romahtavat, ranka pettää (osteoporoosin ja jatkuvan tulehduksen takia) ajan mittaan. En ole sellaista kuulevinani. Uskon että kova kauluri (ja kova tahto), oikeanlainen tyyny ja niskajumppa auttavat. Menen vaan eteenpäin; hajamielisenä ja hermostuneena, niskat jäykkänä. Eivät kaikki päivät ole tietenkään sellaisia. Syystä jota en tiedä, jotkut päivät ovat kokonaan kivuttomia. Ajatus kulkee. Elämä rulaa.

Viime viikolla kävin Heinolassa. Molemmat nilkat kontrollissa. Vasen keväällä jäykistetty on hyvä ja vahva, sillä kävelee kilometrejä. Kyllä kannatti! Oikea, jossa on edelleen tekonivel, ei ole ihan niin lyttyyn painunut kun pelkäsin. Toisen jalan korjaus on keventänyt myös sen kuormitusta. OK - jos voi niin sanoa: röntgenkuvassa luu tekonivelen ympärillä haurastuu hiljalleen. Mie pistän kuitenkin toivoni uuteen osteoporoosilääkkeeseen, jonka aloitin vuosi sitten! Sen pitäis vaikuttaa luun muodostumiseen erityisesti pienten nivelten ympärillä. Seuraava nilkkakontrolli annettiin vasta vuoden päähän, joten steppailen ainakin sinne asti.

Seuraavaksi leikkausvuorossa on vasen ranne. Paiskasin toiveen tammi-helmikuulle. Käsi on aiemmin jäykistetty 90-luvulla mutta antaa periksi ranteen yläosasta, jossa on liuta pieniä pieniä niveliä. Tuttu leikkaus muuten, koska sama tehtiin oikeaan käteen 2006. Huolestuttavaa asiassa on, että tämä on vähän harvinaisempi leikkaus ja osaava kirurgi Heinolasta on tällä hetkellä poissa. Ei todellakaan tee mieli antaa kenenkään puoskarin pilata kättäni! Oikean käden kuvassa näen miten käsi on kurottu kasaan lukuisilla pienillä metallisinkilöillä, jotka kulkevat ristiin rastiin kämmenen päällä. Vaatii taitoa (ja tuuria), että piikit pysyvät paikallaan ja käsi toimii taas. No pistän toivoni herran huomaan. Asioilla on tapana järjestyä jotenkin.

Piakkoin painun kuntoutukseen Kangasalalle, nastaa!! Oon tsekannut jo Tampereen teatteriohjelmaa, siellä menee ainakin Sofi Oksasen Puhdistus ja Susanna Haaviston Pakko saada laulaa (Edith Piafin lauluja). Tiedossa on siis sairauden ympärillä pyörimisen lisäksi ainakin ihana kulttuuripläjäys, Tampereen lukuisat etniset ruokaravintolat ja shoppailua!!