Mä tahdon saada...mielihyvää!

Viime päivien lämpotilan perusteella voi vain todeta: kesä oli ja meni, vai oliko? Erään joka kesään liittyvän ilmiön perusteella se todella oli: nimittäin paino oon taas noussut. Eikä mitään yhtä tai kahta kiloa vaan neljä kiloa. Kyllä tauko jumpasta ja lomaan liittyvä vapauden tunne siitä, ettei tarvii huolehtia mitä suuhun pistää, grilliruokien ihanuus, rasvaiset juustot, kermakastikkeet, siiderit ja lonkerot vaativat veronsa kuten joka kesä.

Aamulla vaaka näytti huimat 68 kiloa! Eli kahdeksan kiloa liikaa. Joka syksy mietin, kuten tuhannet muut naiset, kuinka sais painon pysymään vakaana, ettei homma olis ainaista jojoilua, hikoilua kuntopyörän selässä, vahtimista ja kieltäytymistä. Nyt keksin uuden konstin. Pari vuotta sitten kirjamessuilla käteen osui Mireille Guillianon kirja Ranskattaren ruokavuosi. Tietysti ostin kirjan, koska kaikki mikä haiskahtaakin ranskalaiselta herättää heti uteliaisuutta. Luin kirjan nopsaan, ahmin sen ja kävi ilmi, että se on jatkoa ensimmäiselle teokselle nimeltä Ranskattaret eivät liho, josta olin kuullut puhuttavankin. No tietysti hankin samantien ekankin osan. Ihastuin kirjoihin heti. Tuntui että näissä vois olla jotain minulle ja kirjoitin niistä muistaakseni tännekin. Ehkä kokeilinkin hetken aikaa jotain pieniä juttuja, mutta vähitellen kirjat unohtuivat hyllyyn pölyttymään. Äskettäin ne osuivat taas käteeni ja huomasin innostuvani jälleen. Asiaa hetken mietittyä päätin nyt niiden pohjalta aloittaa elämäntapamuutoksen. Jos ei ranskattaren dieetti tehoa meikeläiseen niin sitten nostan kädet pystyyn ja elän paksuna elämän loppuun saakka.

Itse asiassa Mireillen kehittämä dieetti ei ole edes dieetti vaan hienovarainen elämäntapojen muutos. Tapojen jota ranskalaiset naiset, jotka ovat muuten edelleen maailman hoikimpia, ovat toteuttaneet sukupolvien ajan. Ekassa kirjassa verrataan kahta ruokakulttuuria, amerikan ja ranskan (kirjailija on nykyään amerikkalainen, mutta ranskassa kasvanut) ja etsitään syitä liikalihavuuteen ja ruokakulttuurien muutokseen. Suomihan on melkein kuin Amerikka, lihavuus on meilläkin jo epidemia, pikaruokalat ja itsepalvelutiskit (ota-niin-paljon-kun-ikinä-jaksat-syödä- tyyppiset) kukoistavat. Kyllä silmät vähän aukesivat kirjan luettuani. Mutta suurin syy miksi innostuin kirjan opeista on seuraava: Se perustuu mielihyväperiaatteeseen. Eli se ei kiellä herkuttelua vaan päinvastoin kehoittaa nautiskelemaan ilman tunnon tuskia ranskalaisille tyypilliseen tapaan. Tämmönen sopii mulle kun nenä päähän! Mielihyvädieetti on niin mun juttu. Karsastan muutenkin kaikenlaisia höpönhöpön karppaamisia, kalorien vahtimista (en edes osaa laskea niitä) tai rasva ja sokeri ja valkoiset jauhot pannaan-hössötystä. Mä en tule IKINÄ lopettamaan valkoisen sokerin ja jauhojen syömistä (koska patonki tehdään viimeksi mainitusta). Saati voin ja kerman. Leivän ja suklaan. Enkä varsinkaan kebabin! Aion pitää päiväkirjaa ranskattaren dieetistäni, koska kun tämän julkaisen en voi enää perääntyä ilman että hävettää. Toiseksi tuleepahan kirjoitettua ja matkalla aion testata monia uusia ranskalaisia reseptejä (ihan tavallisia, ei pelkkiä laihdutusruokia), joista useat muistuttavat hämmästyttävän paljon yksinkertaista suomalaista ruokaa.

Tavoitepainoni tulee olemaan 62 kiloa ja jos lähtee enempi ei yhtään haittaa. Aikataulua en osaa sanoa tässä vaiheessa. Tärkeämpää on sisäistää tiettyjä asioita, joita ranskattaren ruokatottumuksiin kuuluu kuten Kohtuus, Laatu ja Ruoasta nauttiminen. Ja tietysti se tärkein asia eli löytää pysyvästi sellainen olotila, jossa tuntee viihtyvänsä omissa nahoissaan. Eli ranskaksi sanottuna bien dans sa peau.