jorasin brattbittin kanssa keskellä katua

Kun lehdet tipahtelevat puista, ilma kylmenee ja vettä piskottaa, mitä tekevät pariisilaiset?
No juhlistavat kesän hyvää satoa ja viininkorjuuta tietenkin. Vaikkei Pariisin ainoa viinitarha mikään kummonen pläntti olekaan niin kyllä siitä aina viiden päivän mittaisen karnevaalin aikaan saa!
Viini"kylissä" on tarjolla eri alueiden juomia ja hyvää ruokaa. Viiniä voi maistella piskuisista muovimukeista tai ostaa koko pullon. Kokonaisia pulloja ihmiset sitten kanniskelevat mukanaan (mikä ei tulis meillä kysymykseen). Viinin kanssa aina syödään: juustoja ja maalaisleipää, lautasellinen bretagnen simpukoita, hanhenmaksapatonkia, makkaroita, rillette lihapasteijaa tai mitä ihanampia perunahässäköitä, joita syödään pienten pöytien äärellä, rappusilla tai vauhdissa. Tosi rentoa touhua eikä kukaan ole liikaa humalassa.
Maistoimme cannesilaista luomuviiniä, lasi (jonka sai pitää) 3€. Ja tietysti mukaan lähti paria Auvergnelaista makkaraa ja pieni purkki hanhenmaksasäilykettä. Yhdessä kojussa oli rhubarbre- eli raparperikuohuviiniä ja sitä sitten maistamaan. Oli niin hyvää ja kotoisan makuista että päätin ostaa pullon 15€:lla. Myyjä alkoi selittää ranskaksi jotain kahdesta pullosta.
- Ei ei otan yhden vaan, sivuplee. Ja ei muutakun myyjä huitoo ja näyttää kahta pulloa. No kun ei jaksa kantaa niin paljoa minä jo suomensin sille.
Aikansa mesottuaan hän suostui lopulta selittämään asian englanniksi:
- You buy one and one for free!
- Ai....no kyllä mie sitten sen jaksan kantaa. Aloin haeskella isäntää, joka nuuhki bratt bittin nenä pitkällään toisen kojun herkkuruokia vähän etempänä.
- Mä ostin vahingossa pari pulloa viiniä, voitko auttaa kantamaan :)
Brattbittnenäinen, joka sai muuten nimensä torin muotokuvamaalarilta, rientää apuun kertoen bonganneensa tosi hyvän tuoksusuista pekonipannua.

Lauantai-illan paraatissa koko kaupunginosa tanssii ja hytkyy. Myyjät kaupoista ja tarjoilijat ravintoloista tulevat kadulle joraamaan karnevaalirumpujen tahtiin. Nää on ihan hulluja täällä, vaikka täytyy myöntää, että imaisee se lopulta meidätkin...